Palvelua Sydämellä PS

 

Maaseudun matkailupalvelun hyvä laatu syntyy yrittäjän uskosta, kunnioituksesta ja rakkaudesta omaan työhönsä ja kotiseutuunsa. On osattava olla ylpeä omasta osaamisestaan ja tarpeeksi nöyrä tunnustaakseen oma osaamattomuutensa. Laadun perusajatus on: ”minä yritän parhaani enkä ole koskaan valmis”. Näin kiteytettiin jo yli kymmenen vuotta sitten maaseutumatkailun teemaryhmän järjestämän laadunhallintaa pohtineen seminaaripäivän anti, ja tämä pitää edelleen paikkansa.

 

Palvelua Sydämellä on Matkailun teemaryhmän vuonna 2000 kehittämä asiakaspalveluvalmennus, joka on suunnattu erityisesti maaseutumatkailualan tarpeisiin. Palvelua Sydämellä -perusvalmennus käsittää kolme lähivalmennuspäivää. Valmennusprosessi aloitetaan itsenäisellä oman palvelutason arvioinnilla sekä oman liikeidean päivittämisellä tai kirjaamisella. Ensimmäinen osio keskittyy yrityksen tapaan toimia. Toinen osio painottuu henkilökohtaiseen ja minäkeskeiseen palveluasenteeseen – ja osaamiseen.Valmennuskokonaisuus päättyy seurantajaksoon, jolloin varmistetaan asiakaslupaukset ja asiakastyytyväisyyden seuranta sekä käytännön toteutus osallistujien organisaatioissa.

 

Keskeisenä tavoitteena Palvelua Sydämellä -perusvalmennuksessa on parantaa maaseudun matkailuyrityksen  asiakkaiden tuntemista, asiakaspalveluosaamista ja asiakastyytyväisyyttä. Näiden kautta voidaan varmistaa uusiutuvan kilpailuedun rakentaminen.

 

Konkreettisina tuloksina Palvelua Sydämellä  –perusvalmennuksessa saadaan aikaan:

  • palvelun itsearviointi

  • yrityskohtainen asiakaspalvelun ja tavoitetason määrittely

  • keskeisten asiakkaiden määrittely

  • kehityssuunnitelma yritys- ja/tai henkilökohtaisella tasolla

  • asiakastyytyväisyyden seurannan aloittaminen. 

 

TunneTurvaa


Matkailun teemaryhmän ohjauksella on syntynyt TunneTurvaa – turvallisuusvalmennus, yhteistyössä Palvelua Sydämellä - verkoston valmentajien kanssa. Turvallisuusvalmennus on suunnattu erityisesti matkailun ohjelmapalveluyrityksille.

TunneTurvaa-valmennus perustuu kuluttajaviraston ohjeisiin, joiden pohjalta myös käytännöllinen työkirja on tehty. Monipuolisten tehtävien avulla matkailuyrittäjä pystyy valmennuksen aikana saamaan hyvälle alulle yrityksen turvallisuusasiakirjan, joka pitää sisällään kaiken riskianalyyseistä paloturvallisuuteen ja henkilöstön kouluttamisesta eläinten kanssa toimimiseen.

Valmennus on kolmipäiväinen (21 tuntia) ja se pitää sisällään työkirjan tehtävien lisäksi myös runsaasti esimerkkejä todellisista vahinkotapahtumista, rakentavaa keskustelua turvallisuuden eri näkökulmista sekä tarpeen mukaan myös vierailevan tähden esim. palolaitokselta.

TunneTurvaa – valmennuksen avulla on tarkoitus herättää yrittäjiä turvallisuusajatteluun. Turvallisuusasiakirjoja ei tehdä vain viranomaisia varten, vaan nimenomaan asiakkaiden ja oman turvallisuuden takaamiseksi ja yrityksen tuotteiden kehittämiseksi.

 

Kysy lisää valmennuksista ja varaa omaa koulutuspäiväsi
Matkailun teemaryhmän auktorisoiduilta valmentajilta, joiden yhteystiedot löydät oheisesta tiedostosta.

PalveluaSydämellä - verkoston yhteystiedot 2009 (rtf) (124.8 KB)


Poutapilvi web design Oy