Seurakunnat yhteistyökumppaneina maaseudun kehittämisessä

Tekijät Heikki Pesonen ja Kari Mikko Vesala

 

Sivuja 54

ISSN 1238-6464, ISBN (nid.) 951-734-930-0, ISBN (pdf.) 951-734-931-9

 

Hinta 7,50 e + alv 8 % + toimituskulut

 

Julkaisu PDF-versiona

 

Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnat ovat monin tavoin merkittäviä toimijoita suomalaisella maaseudulla. Ne työllistävät, tarjoavat palveluita, lisäävät maaseudun ihmisten sosiaalista ja henkistä hyvinvointia sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä. Maaseutupolitiikassa ja maaseutututkimuksessa seurakunnat ovat kuitenkin olleet pitkään näkymättömiä. Vasta aivan viime aikoina seurakuntien rooli maaseudun kehittämisessä on nostettu esille myös maaseutupolitiikan muotoiluissa.

 

Toisaalta myöskään evankelisluterilaisen kirkon virallisissa ohjelmissa ei korosteta maaseudun elinvoimaisena säilymistä ja kehittämistä kirkon tehtävään kuuluvana asiana.

 

Julkaisussa tarkastellaan seurakuntia maaseudun toimijoina ja yhteistyökumppaneina maaseudun kehittämisessä. Erityisesti pohditaan sitä, minkälaisten reunaehtojen vallitessa seurakuntien ja muiden maaseudun toimijoiden välisen yhteistyön rakentumiselle on edellytyksiä. Tutkimus perustuu Mikkelin hiippakunnassa tehtyihin avaininformanttien haastatteluihin sekä kahteen kyselyaineistoon.

 

Maaseutuseurakunnat tekevät moni-ilmeistä yhteistyötä ei vain kuntien, vaan laaja-alaisemmin paikallisten ja alueellisten toimijoiden, kuten kylien ja kyläyhdistysten, järjestöjen, yhteisöjen ja yritysten kanssa. Tutkimuksen perusteella todetaan, että pohdittaessa seurakuntien kanssa tehtävää yhteistyötä ja sen mahdollisuuksia on oleellista ottaa huomioon seurakuntien toimijuuden erityisluonne. Seurakunnat ovat lähtökohtaisesti uskonnollisia toimijoita, jolloin toiminnan tulisi olla perusteltavissa kirkon hengellisen perustehtävän kautta. Maaseudun kehittämiseen liittyvän yhteistyön kannalta onkin tärkeää tarkastella sitä, miten uskonnollisuus ymmärretään erilaisissa yhteistyön ja kehittämisen konteksteissa, minkälaisen sijan se saa, ja millä tavoin sillä määritetään toimintatapoja ja niihin liittyviä rajanvetoja.


Poutapilvi web design Oy