Luonto- ja maisemapalvelut


Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan toimia, jotka liittyvät luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi luontoreittien huolto, suojelualueiden hoitotyöt sekä kylien ja matkailualueiden maisemanhoito. Yritystoimintana luonnon- ja maisemanhoito on uusi ja nopeasti kehittyvä ala.

Teemaryhmä tukee luonto- ja maisemapalveluyrittäjien toimintaa kartoittamalla tulevaisuuden työmahdollisuuksia, auttamalla palveluja kaipaavia löytämään työlle tekijän sekä toteuttamalla alan viestintää. Uutta palvelutoimintaa kehittämällä voidaan lisätä maaseudun elinvoimaisuutta, biologista monimuotoisuutta sekä viihtyisyyttä niin asuinympäristönä kuin vierailukohteena.

Teemaryhmä myös etsii alalle uusia rahoitusmahdollisuuksia. Rahoittavia tahoja voisivat olla yksityiset henkilöt, yrittäjät, yhdistykset ja säätiöt.

Palvelujen toteutusmalleja ideoidaan ja kehitetään asiakaslähtöisesti sopimuksellisuuden keinoin ja neuvottelemalla. Lisäksi tarvitaan tiedon kokoamista ja välittämistä sekä sopimusmallien, hyvien käytäntöjen ja kustannuslaskelmien kehittämistä.

Tavoitteena on, että tulevaisuudessa luonto- ja maisemapalveluja tuotetaan maaseudulla markkinalähtöisesti, työllistäen yrittäjiä ja yhdistäen toiminta maaseudun muuhun elämään.

YTR nimitti luonto- ja maisemapalvelujen teemaryhmän jatkokaudelle vuosiksi 2009-2011.

ALAN YRITTÄJYYS

 

Tutustu luonto- ja maisemapalveluita tarjoaviin yrityksiin ja alan yrityshakemistoihin!

 

Lisätietoja

 

 


 

Yhteystiedot


Puheenjohtaja

 

Jukka Koivumäki

toimitusjohtaja, Silvesta Oy

p. 020 416 4790, 040 717 0085

sähköposti:
etunimi.sukunimi@upm-kymmene.com

 

Sihteerit


Airi Matila

metsäneuvonnan asiantuntija,

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio

p. 020 772 9058

etunimi.sukunimi@tapio.fi


Juha Rutanen

projektipäällikkö

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Seinäjoki,

040 5737 568

etunimi.sukunimi@helsinki.fi



Hae sivustolta

Palaute

Poutapilvi web design Oy