17.3.2010
Lähidemokratiassa vielä paljon mietittävää
Lahdessa kokoonnuttiin isolla joukolla pohtimaan sitä, miten maaseudun asukkaiden vaikutusmahdollisuudet turvataan, kun kuntakoko kasvaa.
Lahden seudulla lähidemokratiaan ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin liittyvät kysymykset ovat nousseet ajankohtaisiksi käynnissä olevan kuntaliitosselvityksen johdosta.
Päijät-Hämeessä selvitetään, muodostaisivatko Lahti, Hollola, Heinola, Nastola, Asikkala, Hämeenkoski, Padasjoki, Hartola, Kuhmoinen ja Kärkölä yhden uuden suurkunnan. Asukkaita näissä kuntajakoselvitykseen osallistuvissa kunnissa on yhteensä runsaat 180.000.
Lahdessa 16.3.2010 järjestettyyn seminaariin osallistui runsaasti alueen asukkaita, järjestöjen edustajia, kuntien virkamiehiä ja luottamushenkilöitä. Tilaisuudessa kuultiin esimerkkejä muualla Suomessa käytössä olevista lähidemokratian keinoista.
Tilaisuudessa todettiin, että lähidemokratian kehittämisessä on vielä paljon pohdittavaa ja kehittämistä.
Järjestöjen rooli uusien lähidemokratian ja paikallisen vaikuttamisen mallien kehittämisessä on ratkaisevan tärkeä. Alueella asuvilla ihmisillä on paras asiantuntemus arvioida, mihin yhteisiin asioihin ja millä tavoin yhdessä toimien omalla alueella halutaan vaikuttaa.
Kysymykset asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kehittämisestä ovat polttavia myös niillä alueilla, joissa kuntaliitokset eivät ole ajankohtaisia. Alueilla on tärkeää suunnitella sellaisia keskustelu-, vuorovaikutus-, suunnittelu-, kuulemis- ja päätöksentekotapoja, joissa suora kansalais- ja järjestölähtöinen demokratia kohtaa kunnan perinteisen edustuksellisen demokratian.
Lahden Lähidemokratia-seminaarin aineistoja:
Tilaisuuden ohjelma (pdf) (43.3 KB)
Kouvola, Salo, Rovaniemi - mallien vertailu (pdf) (229.9 KB)
Salon aluetoimikunnat (Päivi Reponen-Koitto)
Kuntaliiton ALVA-hanke (Cia Åström)
Hannu Katajamäki (pdf) (2.2 MB)
Hannu Katajamäki Suurkuntien hallinta (pdf) (81.3 KB)
Palaa otsikoihin