KANSAINVÄLISTEN asioiden teemaryhmä


Kansainvälisten asioiden teemaryhmälle on ollut selkeä tarve, sillä YTR:llä ei ole ollut kansainvälisen maaseutupolitiikan linjauksia. Sen sijaan useat YTR:n toimihenkilöt ovat osallistuneet kansainväliseen toimintaan pitämällä alustuksia Suomen maaseutupolitiikan järjestelmästä tai joistakin sen osista. Useimmiten kutsujana on ollut Euroopan unioni, OECD, International Rural Network (IRN), yhden maan hallinto, yliopistot tai tutkimus- ja kansalaisjärjestöt. Muutaman kerran on järjestetty myös kahdenkeskinen neuvonpito Ruotsin ja Viron maaseutupolitiikan toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa tarkoituksena saada kuva naapurin politiikan tilanteesta ja perusteista. YTR:n sihteereitä on osallistunut myös asiantuntijoina OECD:n maatutkintaprosesseihin (Skotlanti ja Espanja) tai kehitysmaatoimintaan (Mosambik, Etelä-Afrikka).

Toiminnan runsaus antaa aiheen jäsentää kansainvälisen toiminnan tavoitteita. Siksi perustettavan teemaryhmän ensimmäinen tehtävä onkin laatia tiivis strategia niistä toimintakentistä, joihin osallistutaan tai joihin olisi syytä osallistua.

Teemaryhmän toimikausi on keväästä 2009 vuoden 2010 loppuun. Ryhmän kulut maksetaan YTR:n toimintamenovaroista.

Teemaryhmän tekemä julkaisu Maaseutu ja kansainvälinen yhteistyö julkaistiin keväällä 2011 YTR-sarjassa.

Poutapilvi web design Oy