Logo

 

Teemapohjaisen kylämatkailun kehittäminen

– valtakunnallinen koordinaatio-ohjelma

 

Kylämatkailu on valittu yhdeksi seuraavien vuosien maaseudun matkailun kehittämisteemaksi. Ohjelma tulee yhdistämään kylien kehittämisen ja matkailun kehittämisen osaamisen sekä ottamaan huomioon aidosti kaikki kestävän kehityksen ulottuvuudet. Suomalainen kylä voi tarjota ulkomaiselle matkailijalle suomalaisuutta aidoimmillaan. Juuri sitä, mitä vierasmaalainen Suomesta on etsimässä. Kylämatkailussa laajennetaan yritysten välinen yhteistyö kaikkiin kyläläisiin ja kylän toimijoihin, asiakas on koko kylän vieraana. Kylän kannalta tämä tarkoittaa, että matkailijoilta saatavat eurot tuovat toimeentuloa mahdollisimman monelle kylän asukkaalle.  Asiakkaalle taas, että hän tuntee itsensä aidosti tervetulleeksi mukaan kylän elämään ja arkeen.

 

Kansallisen koordinaatio-ohjelman tavoitteena on mm. 

  • Sitouttaa ja vastuuttaa toimijat verkostomaiseen kehittämistyöhön, lisätä aitoa ammattimaista osaamista ja toteuttaa testattuja laadukkaita tuotteita.
  •  Vahvistaa kylän erityispiirteisiin pohjautuvaa teemaa, sen tuotteistamista ja edelleen markkinoille saamista, erityisesti kansainvälisille markkinoille
  • Luoda laadukkaiden kotimaisten matkailukylien verkosto ja varmistaa verkostojen liittyminen eurooppalaiseen kylämatkailuverkostoon
  •  Luoda jatkuvan kehittämisen malli pilottikylien kautta
  • Kasvattaa kansainvälisten matkailijoiden määrää ja heistä saatavaa tuloa ja sitä kautta luoda hyvinvointia ja aktiivisuutta kyliin ja maaseudulle.
  •  

    48 innokasta kylää

    Mukaan koordinaatio-ohjelmaan ilmoittautui 48 kylää ympäri Suomen. Kaksivaiheisen valinnan jälkeen valittiin 12 pilottikylää. Nämä ovat Vuonislahti (Pohjois-Karjala), Möhkö (Pohjois-Karjala), Veskansan kylät (Etelä-Savo), Sonka (Lappi), Ruhtinansalmi (Kainuu), Pohjoisen Kuhmon kylät (Kainuu), Leineperi (Satakunta), Himos-kylät (Keski-Suomi), Ypäjä (Häme), Peräseinäjoen kylä (Etelä-Pohjanmaa), Syvänniemi (Pohjois-Savo) ja Velkua (Varsinais-Suomi). Näissä kylissä toimii 73 majoituspalvelujen, 60 ruokapalvelujen ja yli sata ohjelma- ja tukipalvelujen tarjoajaa. Lisäksi kylissä toimii satakunta erilaista yhdistystä ja verkostoa.

     

    karttapohja kylät (pdf) (469 KB)

     

    Valituissa 12 pilottikylässä on

  • aktiivista matkailuyrittäjyyttä ja olemassa olevat matkailulliset peruspalvelut kuten majoitus-, ravitsemis- ja ohjelmapalvelut
  • mahdollisuus viipyä useampikin päivä eli kylä ei ole vain matkailijan päivävierailun kohteena
  •  pitkäjänteistä kehittämistä
  • eri alojen osaajien olemassa oleva rinki, joka yhdessä muodostaa suuremman toimintayksikön ja toteuttaa palvelut asiakkaalle
  •  tahtotila tehdä yhdessä asioita.
  • Lisätietoja: Kylämatkailu

     

    Projektipäällikkö Synne Nordström

    synne.nordstrom(at)lomalaidun.fi

    puh. 044 330 3336

    Lomalaidun ry

    c/o MTK

    PL 510 

    Simonkatu 6

    00100 HELSINKI

     

    Kylämatkailua Euroopassa -opinnäytetyö

     

    Kylämatkailua Euroopassa -opinnäytetyö (pdf) (2.1 MB)



    Copyright © Maaseutupolitiikka