”Paikalliskehittäminen on pitkästä aikaa kunnon myötätuulessa”, ELARDin puheenjohtaja, Joutsenten reitti ry:n toiminnanjohtaja Petri Rinne totesi tänään keskiviikkona 15.6. ELARDin seminaarissa Sastamalassa. Rinteen mukaan paikalliskehittämiseen liittyy tärkeitä uudistuksia. Euroopan unionissa Leader-toimintatapaa siirretään rahastokaudella 2014-20 maaseutupolitiikan lisäksi uusille politiikkalohkoille. Näitä ovat muun muassa alue-, työllisyys- ja kalatalouspolitiikka. ”ELARDissa haluaisimme nähdä laajentumisen koskevan myös kehityspolitiikkaa. Esimerkiksi YK:n alaisella FAO:lla on ollut kiinnostusta paikallistason vahvistamiseen ruokahuoltoon ja köyhyyden poistamiseen liittyen”, Rinne painotti.
ELARDin ja Suomen maaseutuverkoston järjestämä tapahtuma esittelee ruohonjuuritasolta ja asukkaista lähtevää maaseudun kehittämistä.
Kansainväliset kokemukset Mosambikista
Kansainvälisessä seminaarissa teollisuusmaiden järjestön OECD:n asiantuntija Philip Wade ja EU:n komission maatalouden pääosaston Jean-Michel Courades arvioivat LEADER-toiminnan vaikutuksia. Mukana on esimerkkejä Venäjältä, Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. ”Seminaarissa on kiinnostavaa kuulla yhden maailman köyhimmän maan Mosambikin kokemukset omasta Leader-pilottihankkeestaan”, Rinne sanoo. Kahden päivän aikana kansainväliset vieraat voivat tutustua suomalaisiin kesäperinteisiin. Seminaarin lisäksi ohjelmaan kuuluvat saunominen, kirkkovenesoutu ja lavatanssit.
ELARD (European LEADER Association for Rural Development) on kansainvälinen EU:n noin 2 200 LEADER-toimintaryhmän kattojärjestö. Siihen kuuluu jäseniä 15:sta EU-maasta. Suomen Kylätoiminta ry (SYTY), edustaa suomalaisia toimintaryhmiä.
Uutisarkisto
Euroopan paikalliskehittäminen myötätuulessa Ellivuoressa
Euroopan paikalliskehittäminen on nousussa. Suomalaisilla opeilla kehitetään maaseutua Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Venäjällä. Reilut 150 paikalliskehittäjää 23 maasta kokoontuu 15.-16. kesäkuuta ELARD-seminaariin Sastamalan Ellivuoreen.


