MAASEUDUN MATKAILUN Kehittymisen edellytykset

Kehittymisen edellytyksenä on ohjelmallisuuden ja pitkäjänteisyyden toteutuminen kaikilla tasoilla. Maaseudun ihmisten osaamista, metsiä, vesistöjä, ympäristöä, maaseutukulttuuria ja kulttuuriperintöä sekä kestävästi harjoitettua maa- ja metsätaloutta hyödyntämällä tuotteistetaan kylätason kokonaispalveluja, joille löytyy markkinoita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Kysynnän kasvua haetaan voimakkaasti ulkomailta. Tämä edellyttää pitkäjänteistä tuotekehitystyötä valtakunnan tasolta yritystasolle saakka. Tulosta tuottava vientikauppa edellyttää lisäksi, että Suomen maaseutumatkailutuotteet ovat yhtenäisessä, avoimessa varaus- ja jakelujärjestelmässä ja että myytävien tuotteiden laatu ja laadunvarmistus ovat vähintäin kansainvälisellä tasolla.


Maaseutumatkailua kehitetään nyt maakunnissa aktiivisesti osana alueellista kehittämistä. Nykyistä kokonaisvaltaisempi alueellisten hankkeiden hyödyntäminen ja koko maan kattava suunnitelmallisuus tuovat lisää tehoa kehittämistyöhön. Aluehankkeet liitetään kansalliseen kehittämistyöhön. Alueellisen kehittämisen ja sellaisten tehtävien välillä, joita on järkevää toteuttaa laajassa yhteistyössä tai valtakunnallisesti, laaditaan selkeä työnjako.

 

Maaseutumatkailulle ei ole omaa strategiaansa vaan sen kehittämisessä noudatetaan Suomen matkailustrategian vuoteen 2020 ja toimenpideohjelman 2007-2013 linjauksia.


Poutapilvi web design Oy