2.2.2010
Suomalaiset pitävät tärkeänä yrittäjyyden edistämistä
Suomen ensimmäinen Yrittäjyysbarometri on julkaistu
Suomalaiset yksimielisiä yrittäjyyden edistämisen tarpeellisuudesta
Yli 80 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että yrittäjyyttä pitää edistää aktiivisesti. Yrittäjyyden edistämisen keskeisin toimenpide on pienyrittäjyyden toiminnan ehtojen parantaminen. Vain yksi prosentti suomalaisista on sitä mieltä, että suurten yritysten toiminnan ehtojen parantaminen on kolmen keskeisimmän toimenpiteen joukossa.
Toiseksi tärkeimpänä suomalaiset näkevät suomalaisten yritysten tuotteiden ja palvelujen ostamisen. Kolmanneksi tärkeimpänä keinona edistää yrittäjyyttä nähdään nykyistä kilpailukykyisempi yritysverotus, joka suosisi sijoittamista omaan yritykseen.
Keinovalikoiman kärkeen nousevat myös julkisten hankintojen suuntaamista suomalaisille yrityksille sekä verotus, joka suosisi yritysten sijoittumista Suomeen. Myös yrittäjät itse ovat yrittäjyyden edistämisen tärkeysjärjestyksestä pääosin samaa mieltä kuin suuri yleisö.
Poliittisen katsantokannan mukaan tarkasteltuna on havaittavissa eroavuuksia. Kokoomusta äänestävistä yhdeksän kymmenestä on sitä mieltä, että yrittäjyyttä on syytä edistää. Keskustapuolueen kannattajat ja myös Perussuomalaisia äänestävät ovat liki yhtä vahvasti samaa mieltä. Vähäisin kannatus on demareita äänestävien keskuudessa, mutta heistäkin 71 ja vasemmistoliiton kannattajista 74 prosenttia oli yrittäjyyden edistämisen kannalla.
Perussuomalaisia äänestävät ovat vahvimmin sitä mieltä, että verotusta tulisi kehittää sellaiseksi, että se kannustaisi yrityksiä sijoittumaan Suomeen. Toiseksi eniten tämä vaihtoehto sai kannatusta Keskustapuoluetta äänestäviltä. Kokoomuksen äänestäjät ovat yhtä vahvasti samaa mieltä keskustan kannattajien kanssa.
Vasemmistopuolueiden kannattajat eivät olleet yhtä vakuuttuneita verotuksen kehittämisestä yritysmyönteiseksi. Vähiten kannatusta tuli Ruotsalaiselta kansanpuolueelta.
”Verotus yrittäjyyden edistämisen keinona on hyvin tärkeä asia.
Verotuksella on suora vaikutus yrittäjyyteen. Se on osittain psykologiaa ja verotusmielikuvia on vaikea muuttaa”, kommentoi yrittäjyysbarometrin tuloksia Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Pekka Tsupari.
Suomessa on hyvä yrittää
Yrittäjät kokevat positiivisesti väitteen, että Suomessa on hyvä yrittää.
Myös suuri yleisö on asiasta samaa mieltä. Miehet ovat väitteen takana vahvemmin kuin naiset.
”Tutkimuksessa pistää ensimmäiseksi silmään, että uudet yrittäjät pitävät pääsääntöisesti Suomen yrittäjyysympäristöä suurta yleisöä parempana!
Lisäksi 86 prosenttia uusista yrittäjistä on ilmeisen tyytyväisiä yrittämiseensä”, sanoo Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman markkinointipäällikkö Jussi Peltonen.
Vaikka suomalaiset asennoituvat yrittämiseen myönteisesti, se ei ole kanavoitunut innostukseksi perustaa oma yritys. Suuri yleisö on palkkatyöorientoitunutta, sillä vain kuusi prosenttia kaikista vastaajista oli aikeissa perustaa yrityksen lähiaikoina.
Huomionarvoista on, että työttömistä 15 prosenttia suunnittelee yrityksen perustamista. Johtavassa asemassa olevista peräti 19 prosenttia kertoi suunnittelevansa yrityksen perustamista.
Suomalaisia houkuttelee eniten yrittäjyyteen itsenäinen työ, vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa paremmin omiin tuloihin. Yrittäjät itse arvostavat selvästi eniten omaa vapautta ja itsenäisyyttä.
Yrittäjiksi ryhtymistä vastaan puhuu selvimmin taloudellinen riski ja epävarmuus onnistumisesta. Myös verotus nousee esille etenkin yrittäjien keskuudessa.
”Yrittäjyyden edistämisessä tulisi korostaa juuri yrittäjyyden monia myönteisiä asioita”, kommentoi Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Pia Backman.
Suomalainen yrittäjä on ahkera
Suuren yleisön ja yrittäjien itsensä mielikuvat yrittäjän henkilökohtaisista ominaisuuksista eroavat jonkin verran toisistaan.
Suuren yleisön mielestä suomalainen yrittäjä on ahkera, rohkea ja kilpailuhenkinen. Näiden lisäksi yrittäjää pidetään riskinottajana ja rikastumaan pyrkivänä.
Yrittäjät itse kokevat olevansa ahkeria, rohkeita, vapautta rakastavia ja vastuullisia. Sen sijaan yrittäjät eivät itse koe yhtä vahvaksi tavoitteekseen rikastumista.
Suuren yleisön mielestä yrittäminen on Suomessa nimenomaan pienyritystoimintaa. Yrittäminen koetaan myös tärkeäksi osaksi suomalaista kulttuuria. Kansalaiset katsovat, että yrittäjyys vaikuttaa keskeisesti myös työllisyyteen ja kansalaisten hyvinvointiin.
Yleisö oli yrittäjiä vahvemmin sitä mieltä, että suomalainen yrittäjätoiminta on innovaatiolähtöistä ja kasvuhakuista.
Yrittäjillä ja yleisöllä on yhteinen mielipide siitä, että uudenaikaisen teknologian ja sosiaalisen median hyödyntäminen eivät ole suomalaisen yrittäjän vahvuuksia.
”Tutkimuksen mukaan yrittäjillä ja yleisöllä on selvä näkemys siitä,että teknologian sekä sosiaalisen median hyödyntäminen eivät ole heidän vahvuuksiaan. Teknologian ja sosiaalisen median hyödyntämisessä piilee kuitenkin erittäin suuri kasvupotentiaali niin työn tuottavuuden kuin liikevaihdon kasvun näkökannasta katsottuna.
Yrittäjienkin olisi aika havahtua tähän. Tämän tilanteen parantamiseksi tulee markkinoilla olevien toimijoiden kyetä nykyistä paremmin konkretisoimaan sekä selkeyttämään näiden palvelujen käytettävyyttä. Voidaan siis todeta, että haasteena ei ole teknologia itsessään vaan haaste piilee sen arkipäiväistämisessä”, kommentoi tutkimustuloksia Elisa Oyj:n myyntijohtaja Harri Kivimäki.
Vain harva yrittäjä aikoo lopettaa
Vain harva alle viisi vuotta toimineista yrittäjistä aikoo lopettaa toiminnan lähitulevaisuudessa. Yrityksen myyminen tai ulkomaille siirtyminen eivät myöskään ole suunnitelmissa.
Kun yrittäjiä pyydettiin nimeämään kolme keskeisintä asiaa, jotka hän aikoo tehdä yritykselle lähiaikoina, suurimman kannatuksen sai vaihtoehto Aion jatkaa samaan malliin kuin tähän asti. Puolet vastanneista valitsi ko.
vaihtoehdon. Toiseksi eniten kannatusta sai vaihtoehto Aion panostaa lisää markkinointiin. Näin tekevät mieluiten korkeasti koulutetut.
Yrittäjien vastauksissa korostui kaiken kaikkiaan positiivisuus tulevaisuutta kohtaan. Tuotekehitys- ja tutkimuspanostus sekä jopa työvoiman lisäys olivat runsaammin vaihtoehtona kuin esimerkiksi henkilöstön irtisanominen.
Suomen ensimmäinen Yrittäjyysbarometrin ovat toteuttaneet Suomalaisen Työn Liitto yhdessä Suomen Uusyrityskeskukset ry:n, Elisa Oyj:n ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Taloustutkimus Oy on kartoittanut suuren yleisön mielipiteet. Suomalaisen Työn Liitto puolestaan kysyi uusyrityskeskusten asiakkaiden eli alle viisi vuotta toimineiden yrittäjien mielipiteet.
Lisätiedot: Tutkimuspäällikkö Sami Tuurna, Suomalaisen Työn Liitto, p.0400-802001, sami.tuurna@avainlippu.fi
Tiedote 1.11.2010
Palaa otsikoihin