17.12.2010 10.25
Yritysten perustaminen kuuden prosentin kasvussa
Uusia yrityksiä perustettiin tammi-syyskuussa kuusi prosenttia edellisvuotista enemmän. Uusia yrityksiä perustettiin 6217, kun määrä vuotta aiemmin oli 5845.
Uusien asiakkaiden määrä ajanjaksolla 1-9/2010 nousi 12 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kaikkiaan uutta yritystä suunnittelevia asiakkaita oli yli 14 600 . Asiakaskäyntejä oli 23 800 sekä asiantuntijaohjauksia 14 700 .
” Pitkään jatkunut uusien asiakkaiden määrän kasvu uusyrityskeskuksissa näkyy nyt loppuvuotena myös uusien yritysten syntynä” , kommentoi toimitusjohtaja Pia Backman.
Starttiraha- ja jatkostarttirahalausuntoja annettiin 5952 kappaletta eli 12 % enemmän kuin vuonna 2009. Finnveran kanssa alkoi kiinteämpi yhteistyö pienrahoituslausuntojen antamisessa.
Rahoituslausuntoja asiakkaiden ideoista annettiin yhteensä 1207, mikä on tuplasti enemmän kuin edellisenä vuonna. ”Uusyrityskeskusverkoston asema aloittavien yritysten neuvonnassa
on vahvistunut entisestään”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Pekka Tsupari.
Työttömien osuus asiakkaista on 26 prosenttia kaikista asiakkaista. Uusyrityskeskusten asiakkaista 19 prosentilla on yliopistotason koulutus.
Yrittäjäehdokkaista suurin osa Ikäjakaumaltaan kuluu ryhmään 25-39 vuotta. Nuoria alle -25 vuotiaita asiakkaita oli 10 %.
Naisten osuus asiakkaista on 47 prosenttia. Eniten uusia yrityksiä perustettiin palvelualalle. Toiseksi suosituin oli kauppa ja kolmantena teollisuus.
Suomessa on 31 Uusyrityskeskusta ja niillä on yli 80 palvelupistettä. Verkosto toimii 198 kunnan alueella. Neuvonta on ISO 9001/2000 laatusertifioitu, joka takaa hyvän yritysneuvonnan
laadun ympäri Suomea. Verkostossa työskentelee 156 toimihenkilöä. Verkoston taustatukena on 1300 asiantuntijaa, yli 1000 yritystä ja 270 yhteisöä.
Uusyrityskeskusten neuvonnan kautta syntyneet yritykset ovat keskimääräistä selvästi elinvoimaisempia, sillä kahden vuoden kuluttua perustamisesta 90 prosenttia yrityksistä on vielä toiminnassa ja viiden vuoden kuluttua 80 prosenttia. Merkittävintä on se, että vain alle 4 prosenttia aloittaneista yrittäjistä lopettaa toimintansa konkurssin vuoksi viiden ensimmäisen vuoden kuluessa.
Lisätietoja:
Alueelliset tiedot: www.uusyrityskeskus.fi. yhteystiedot eri uusyrityskeskuksiin
Pia Backman, toimitusjohtaja, pia.backman@uusyrityskeskus.fi puh. 050 548 289
Pekka Tsupari, hallituksen puheenjohtaja, pekka.tsupari@avainlippu.fi, puh. 040 570 2021
Palaa otsikoihin