Ajankohtaista

30.10.2017 12.00

Euroopan maaseutuparlamentti esittää yhteistä paikalliskehittämisen rahastoa

Euroopan maaseutuparlamentti (ERP) järjestettiin lokakuun 18-21. päivänä kolmatta kertaa, kolmen paneurooppalaisen verkoston (ELARD, PREPARE ja ERCA), 250 osallistujan, 40 kansallisuuden ja hollantilaisen Venhorstin kyläyhteisön voimin.

Neljän päivän aikana keskusteltiin eurooppalaisen maaseudun kehittämisen tulevaisuudesta sekä maaseutupolitiikan edistämisen tarpeesta. Maaseutuparlamentin viimeinen päivä huipentui Venhorstin julkilausuman vahvistamiseen. Julkilausumassa vedotaan uuden aikakauden paikalliskehittämisen puolesta, jossa toiminta lähtee aidosti paikallistasolta. 

Euroopan maaseutuparlamentin Venhorstin julkilausumassa esitetään, että Euroopan Unionin paikalliskehittämistä tukevat maaseutu-, meri- ja kalatalous, aluekehitys- sekä sosiaalirahastot yhdistettäisiin yhdeksi paikalliskehittämisen rahastoksi. Esityksen mukaan rahastoa johdettaisiin yhtenäisellä tavalla unionissa ja kansallisella tasolla, mikä yhtenäistäisi rahoituskäytäntöjä merkittävästi. Ehdotuksena on, että yhdistetyt varat jaettaisiin hajautetusti Leader-ryhmien ja muiden paikallisten kumppaneiden kautta.

Euroopan maaseutuparlamentti esittää myös Leader-työlle kymmenen prosentin rahoitusosuutta EU:n paikalliskehittämistä tukevista rahoista ohjelmakaudella 2021-2027.

Euroopan maaseutuparlamentin keskustelussa nostettiin keskeisesti esille myös maaseudun nuorten asema, osallisuuden vahvistaminen heidän kohdallaan sekä heidän äänensä vahvistaminen Euroopan maaseutuparlamentissa. Myös maahanmuuttajien kotouttaminen herätti keskustelua parlamentissa.

European Rural Parliament
Suomen delegaatio vasemmalta: Antonia Husberg, Sofia Tuisku, Petri Rinne, Kim Smedslund, Tauno Linkoranta, Taina Väre, Hanna Ruohola ja Peter Backa.

Uutisen pääkuva: @maaseutuverkosto, Heli Sorjonen.

Lue lisää (liitteet englanniksi, käännetään suomeksi):



Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä