Ajankohtaista

14.11.2017 14.00

Uudistuva hevostalous-kokoelma on uusi tapa tiedonvälitykseen

Hevosalan toimintaympäristö muuttuu kovaa vauhtia. Ennakoivalle, faktaan pohjautuvalle tiedolle on tarvetta. Juuri avattu Uudistuva hevostalous -sähköinen artikkelikokoelma on nykyaikainen tapa tiedonvälitykseen.

Tieto on avoimesti ja maksutta saatavilla, toimituskunnan arvioimat kirjoitukset ovat käytännönläheisiä ja ammattimaisia.

–Haluamme jakaa hevostaloutta käsittelevien kyselyidemme tuloksia ja näkökulmia jo projektin aikana, eikä perinteiseen tyyliin vasta loppuraportin muodossa. Toivomme, että kokoelma auttaa yrittäjiä työssään ja herättelee hevosalaa laajemminkin, kertoo Sirpa Pussinen HAMKista.

Viime keväänä tehdyt kaksi mittavaa valtakunnallista kyselyä ovat artikkelien pohja-aineistona. Taustaorganisaatioiden lisäksi mukana on näkemystä ja asiantuntemusta niin järjestöistä kuin yliopistoista.

–Tähän mennessä on julkaistu lähes kymmenkunta kirjoitusta, jotka käsittelevät kysyntää, asiakaspalvelua ja hevoskasvatusta. Lähiaikoina on tulossa katsauksia yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuuteen, hankintatoimeen ja brändäykseen, avaa Pussinen kokoelman sisältöä.

Kevääseen mennessä tavoitteena on koota yhteen yli 20 ammattiartikkelia. Sähköisen alustan hyötyinä ovat mahdollisuus kartuttaa sisältöä hankkeen edetessä, pysyvät linkit artikkeleille, yhteys tietokantoihin ja ammatillinen vakuuttavuus. Kokoelman muodossa artikkelit eivät jää irrallisiksi, vaan ovat helposti löydettävissä ja niitä on helppo jakaa sosiaalisessa mediassa.

HAMKin Unlimited-verkkojulkaisun alle perustetun kokoelman lisäksi kootaan mittavaa videokirjastoa omalle Uudistuva hevostalous-YouTube-kanavalle.
 
Uudistuva hevostalous-kokoelma
Uudistuva hevostalous-YouTube

Lisätietoja: Sirpa Pussinen, projektipäällikkö, HAMK, etunimi.sukunimi@hamk.fi, p. 050 5749 207

Uudistuva hevostalous-hankkeen toteutuksesta vastaa Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) yhteistyössä Luonnonvarakeskus Luken ja Hippoliksen kanssa. Hanke on saanut rahoitusta EU:n maaseuturahastosta/ Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (2014-20). Hankkeen nettisivut: Uudistuva hevostalous -hanke. Lue lisää: Näin syntyi artikkelikokoelma



 


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä