Tiedotteet

16.12.2011 9.12

Ajankohtaista yhdistystietoa YHTÄLÖ-oppaasta

Yhdistysten talous- ja vero-opas on päivitetty. Siinä on tärkeää tietoa yhdistyslakiin hiljattain tehdyistä muutoksista.

Yhdistysten talous- ja vero-opas YHTÄLÖ on jokaisen yhdistystoiminnassa mukana olevan käsikirja. Opas neuvoo pienen yhdistyksen arkisissa talous- ja veroasioissa.

 

Verkossa julkaistava opas päivitetään vuosittain ajan tasalle. Nyt tehdyssä päivityksessä oppaaseen on lisätty muun muassa yhdistyksen perustamiseen ja purkautumiseen, jäsenyyteen sekä hallituksen jäsenten tehtäviin ja vastuisiin liittyvää tietoa. Lisäksi oppaassa on tärkeää tietoa yhdistyslakiin hiljattain tehdyistä muutoksista.

 

Lakimuutoksen mukaan esimerkiksi tilintarkastajana ei voi enää toimia henkilö, jolla ei ole tilintarkastajatutkintoa. Tällaista henkilöä tulee nykyisin kutsua toiminnantarkastajaksi. Tämä on jäänyt varsinkin monissa pienissä yhdistyksissä huomaamatta, ja yhdistykset ovat virheellisesti valinneet maallikoita tilintarkastajiksi eikä toiminnantarkastajiksi.

 

YHTÄLÖ-oppaan päivitykset on tehty lukijaystävällisesti niin, että myös nopealla selaamisella saa käsityksen tärkeimmistä muutoksista.

 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) julkaisema opas YHTÄLÖ – yhdistyksen talous ja verotus, mitä pienessä yhdistyksessä pitäisi osata löytyy osoitteesta http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/844/YHTALO_nettiversio_paivitetty2011.pdf
Opas on julkaistu vain sähköisenä versiona, ja se on kaikkien aiheesta kiinnostuneiden vapaasti käytettävissä ja lainattavissa.

 

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Ritva Pihlaja, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä, p. 0400 895140, ritva.pihlaja@pp.inet.fi
Oppaan tekijä Paula Pylkkänen, p. 040 4853444, paula.pylkkanen@sahkorenki.fi


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design Oy