Tiedotteet
Kuljetustuki turvattava
Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä ja Valtatie 22 yhdistys näkevät poissuljettuna mahdollisuutena sen, että kuljetustuki päättyisi vuoden 2013 lopussa.
Valtioneuvoston asetus alueellisesta kuljetustuesta päättyy vuoden 2013 lopussa, keskustelu kuljetustuen kehittämiseksi pitää käynnistää jo tänä keväänä.
Työ- ja elinkeinoministeriön tulee välittömästi perustaa työryhmä valmistelemaan kuljetustuen jatkoa.
Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä ja Valtatie 22 yhdistys näkevät poissuljettuna mahdollisuutena sen, että kuljetustuki päättyisi vuoden 2013 lopussa. Sen sijaan nyt tulisi kiireesti ryhtyä suunnittelemaan tulevan lain sisältöä. Uutta lakia valmistelemaan tulee perustaa työryhmä, johon tulee kutsua edustus alueilta. Ehdotamme, että perustettavaan työryhmään valitaan edustajat myös VT22 yhdistyksestä ja Harvaan asutun maaseudun teemaryhmästä.
60 % alennus kuljetustukeen on nostanut esille kuljetustuen merkityksen harvaan asuttujen alueiden yritysten kilpailukyvylle. Mielestämme kuljetustuki ei vääristä kilpailua, vaan se on sijainnista johtuvan epäedun pienentäjä. Kuljetustuki on kansallisen politiikan tahtotilakysymys ja Ruotsissa kuljetustuki on kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Kuljetustuki on myös hallittavissa oleva yritystuki, joka ei ohjaa tekemään virheellisiä ja kannattamattomia investointipäätöksiä. Tuella voidaan tukea pääomien hakeutumista myös harvaan asutuille aluille jos alueen muut luontaiset kilpailuedellytykset ovat kunnossa. EU ei ole este kuljetustuelle vaan kyse on kansallisesta poliittisesta tahtotilasta.
Lisätietoja:
Valtatie 22 yhdistys, Oulun kauppakamarin varatoimitusjohtaja Esa Pellikainen, 0400 682 403
Harvaan asutun maaseudun teemaryhmän puheenjohtaja, Vaalan kunnanjohtaja Tytti Määttä, 0400 855920



