Tiedotearkisto

KAMPA-hanke osana kansallista sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisohjelmaa

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on allekirjoittanut rahoituspäätöksen, jolla käynnistyy Keski-Pohjanmaalla pitkään valmisteltu hanke hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi maaseudulla. KAMPA-hanke on päässyt näin osaksi kansallista sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisohjelma Kastetta. Hanketta hallinnoidaan osana Kaste-ohjelman Pohjois-Suomen hankeverkostoa (PaKaste). Hankkeen kokonaiskustannus on 480 000 euroa, josta STM:n osuus on 360 000 euroa.

Hankkeessa ovat mukana Kokkola, Kruunupyy, Jyta sekä Järvi-Pohjanmaa ja sen tukena on Kokkolan yliopistokeskuksen tutkimuksellinen tiedontuotanto ja tieteellinen ohjaus.   Hankkeen valmisteluvaiheen kartoitusta ovat rahoittaneet Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) suosituksesta, Keski-Pohjanmaan Liitto sekä Kokkolan kaupunki. 


KAMPA-hanke käynnistyy lokakuussa ja kestää ensivaiheessa 1,5 vuotta. Kullekin kolmelle sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alueelle palkataan oma kehittäjätyöntekijä. He tukevat kuntalaisia, paikallisia yhdistyksiä ja viranomaisia yhteisessä maaseudun sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelujen kehittämisessä sekä kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen lisäämisessä. Eri kansalaispiirit voivat olla vielä mukana hankkeen tavoitteiden täsmentämisessä. Hankesuunnitelman mukaan kaikkien alueiden yhteisenä tavoitteena on uudistaa palvelujen demokraattisuutta ja luoda uusia vuorovaikutuksen menetelmiä kansalaisten ja palvelujärjestäjien välille.  Kylille halutaan myös lisätä mahdollisuuksia vastata itse osasta palveluitaan tuottamalla niitä esimerkiksi osuuskuntien tai kyläyhdistysten toimesta. Koko palvelujärjestelmän ajattelumalliin halutaan tuoda läpikulkevaksi periaatteeksi kansalaislähtöisyys ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet. 


Yhteisten tavoitteiden lisäksi aluille on mietitty kartoitusvaiheessa omia kehittämisideoita. Kokkolassa ja Kruunupyyssä tavoitteena ovat esimerkiksi johtavien viranhaltijoiden kuntakierrokset, asiakkaiden pyytäminen palveluprosessien arviointiin ja kehittämiseen sekä ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä ryhmätoiminta yhdistysten ja kunnan yhteistyönä.  Jytassa aloitetaan säännölliset vuorovaikutuskäytännöt kuntalaisten, kylien, Jytan, kuntien ja kuntayhtymien välille. Erityisesti paikallisten palvelutarpeiden ja palveluresurssien arviointiin halutaan kansalaislähtöisyyttä.  Kuntalaisten omaehtoiseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen etsitään sektorirajat ylittäviä menetelmiä. Järvi-Pohjanmaalla on myös tavoitteena uusi tapa säännölliseen vuorovaikutukseen yhteistoiminta-alueen hallinnon ja alueen kylien kesken. Kiinnostavia ovat myös kyläkunnittain tehtävät alueelliset hyvinvointisuunnitelmat, joissa yhdistetään viranomaisten ja kylien tietämystä. 

 

Lisätietoja:

Kokkolan kaupunki: Timo Mämmi, kansliapäällikkö, puh (06) 8289 243/050-5618 200, timo.mammi@kokkola.fi
Peruspalveluliikelaitos Jyta: Eija Kellokoski-Kari, tilaajajohtaja, puh 044-7232 333, eija.kellokoski-kari@kpshp.fi
Järvi-Pohjanmaa: Arja Lassila, vt. peruspalvelujohtaja, puh (06) 2412 7781/044-297 0381, arja.lassila@alajarvi.fi
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius: Aila-Leena Matthies, sosiaalityön professori, puh (06) 8294 319/matkapuhelin 040-742 2199, aila-leena.matthies@chydenius.fi


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design Oy