Tiedotearkisto
Lähipalvelut heikkenevät - kylien ryhdyttävä toimiin
Kuntakoot suurenevat ja palvelut siirtyvät suurempiin yksiköihin ja keskuksiin. Kylien on osallistuttava aktiivisesti palveluidensa turvaamiseen maaseudulla. Suomen Kylätoiminta ry:n koordinoima Voimistuvat kylät -kampanja kokoaa kunnat, seurakunnat ja kylät yhteen, jotta löytyisi uusia malleja palvelujen järjestämiseen.
"Kylät ovat jatkossakin hyviä asuinpaikkoja jos me kunnissa, seurakunnissa ja yhdistyksissämme yhdessä sovimme, miten kylien palvelut ja kehittämistyö järjestetään", professori, koordinaatioryhmän puheenjohtaja Eero Uusitalo tiivistää kampanjan teeman.
Syyskuussa 2010 käynnistynyt valtakunnallinen kampanja kiertää kahden vuoden ajan ympäri Suomea ja järjestää yhteensä 55 koulutus-tilaisuutta. Tarkoitus on käynnistää kylien ja kuntien neuvottelu- ja sopimusmenettelyt lähes kaikissa kunnissa sekä nostaa kyläyhdistysten määrä 2900:sta 3200:aan.
Yhteistyöllä tuloksia
Kuntaliitosten jälkeen alueet etsivät uusia palveluratkaisuja. Esimerkiksi Kouvolassa tarvetta kylien ja kuntien yhteistyölle on entistä enemmän.
”Olemme ottaneet kantaa muun muassa Kouvolan kaupungin maapoliittiseen ohjelmaan ja tehneet esityksiä kaupungille kylien olosuhteiden parantamiseksi”, kylien neuvottelukunnan puheenjohtaja Maija Mikkelä sanoo.
Varsinais-Suomessa Somerolla kunnat ja yhdistykset tuottavat yhdessä palveluja. Hyvien kokemusten myötä toiminta on laajentunut urheilusta kulttuuriin. Someron Liikunta ry tuottaa kunnan liikuntapalvelut ja järjestää muun muassa lasten iltapäiväkerhotoimintaa.
"Käynnistäminen vaati yhdistyksiltä ja kunnalta paljon neuvotteluja sekä lujaa yhteistä tahtoa. Toiminnan tehokkuus, asiakaslähtöisyys ja joustavuus ovat järjestelmän positiivisimpia tuloksia. Molemmat osapuolet ovat olleet todella tyytyväisiä", Someron Liikunta ry:n toiminnanjohtaja Veera Hälli sanoo.
Kampanjan toteuttavat Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, Kuntaliitto, kunnat, ev.lut. kirkko seurakuntineen, Maaseutuverkostoyksikkö, Maaseudun Sivistysliitto, Leader-ryhmät, kylätoimijat ja muut paikallista maaseudun kehitystyötä tekevät tahot. Kevään 2011 ensimmäinen Voimistuvat kylät –koulutustilaisuus järjestetään ensi viikonloppuna 14.¬-15. tammikuuta Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella.
Lisätietoja:
professori Eero Uusitalo puh. 040 541 9916
Suomen Kylätoiminta ry, tiedottaja Pirja Peltomäki puh. 045 1233 254, pirja.peltomaki@kylatoiminta.fi,
Kampanjan kotisivut: www.voimistuvatkylat.fi


