Uutiset
Tutkimus- ja kehittämishankkeet julkaisuksi
Kirjoittajatyöpaja Jyväskylässä 2.–3.2.2012
Maaseudun uusi aika ja Kansalaisyhteiskunta -lehdet järjestävät yhdessä kirjoitustyöpajan kansalaisyhteiskunnan ja maaseudun asiantuntijoille.
Kaksipäiväinen työpaja antaa valmiuksia tutkimus- ja kehittämisprojektien tulosten julkaisemiseen erityyppisillä julkaisufoorumeilla ja kehittää osallistujien kirjallista ja tieteellistä esitystapaa. Työpajaan ovat tervetulleita niin tutkijat,
kehittäjät kuin opiskelijatkin. Ohjelmasta vastaavat lehtien toimitukset yhdessä tieteellisen
kirjoittamisen asiantuntijoiden kanssa.
Työpajan ensimmäisenä päivänä tutustutaan erilaisten julkaisutyyppien (tieteellinen artikkeli,
katsaus, puheenvuoro, kirja-arvio) keskeisiin piirteisiin, rakenteeseen ja tyyleihin aineistoesimerkkien
avulla. Lisäksi käydään läpi julkaisemisprosessin vaiheet kirjoittajan ja lehden
toimituksen näkökulmasta.
Toisena päivänä analysoidaan erilaisia tekstijulkaisuja ja raportoinnin
esitystapoja pienryhmissä. Omia tekstejä ideoidaan ja kehitellään eteenpäin teemaryhmissä.
Myöhemmin keväällä 2012 järjestetään yhden päivän työpaja keväällä 2012 artikkelien jatkotyöstämistä
varten. Ajankohdasta sovitaan työpajassa osallistujien kesken.
Lisätietoja: Katriina Soini (katriina.soini@jyu.fi), 040 7251 891, Maaseudun uusi aika -lehti ja
Susanna Hyväri, susanna.hyvari@diak.fi, 0400 9799 28, Kansalaisyhteiskunta-lehti.



