Verkkokolumnit

1.2.2012

Kaupungin kasvatista maaseutuyrittäjäksi

Pääkaupungista pieneen satakuntalaiseen kuntaan siirtyminen oli valtava elämänmuutos. Ennakkoon ajatuksissa oli, että ensisijainen haaste on oppia nautakarjan kasvattajaksi, mutta kulttuurinen muutos oli suurempi. Kaupungista oli eväiksi tullut yrittämisen ja uuden oppimisen taito.

 

Karjankasvattajuuteni alkoi tilan ulkopuolisen työn ohessa harrastuksena ja elämäntapana. Kun aloitti karjankasvatuksen vain neljällä Highland Cattle (HC) -hieholla, oli luontevaa oppia toimimaan eläinten kanssa. Puhelimella tukea sai toisilta kasvattajilta, mutta parhaiten eläimistä oppi niitä itse tarkkailemalla. Karja toimi myös jäänmurtajana hieman syrjäänvetäytyvien paikkakuntalaisten suuntaan. Sarvekkaista karvalehmistä voi jutella laitumen laidalla, vaikka kasvattaja tuntui puhetyyliä myöten erilaiselta.

 

Tavoitteet


Koko karjankasvattajan urani aikana on toimivaan yrittäjyyteen liittynyt keskeisenä asiana avoimuus ja verkostoituminen muiden pienyrittäjien kanssa (esim. teurastajat ja lihanleikkaajat).  Verkostoituminen on mahdollistanut myös eläinten talviruoan ja laidunalueiden saannin tai vaikkapa traktorin vuokraamisen tarpeen mukaan.


En sano, että maaseudun pienyrittäjyys sopisi jokaisen luonteelle. Mutta jos ensisijaisesti ei tavoittele taloudellista menestystarinaa, vaan toimeentuloa, saattaa maaseudun pienyrittäjyys olla onnistunut uravalinta.  

 
Ympäristön vaaliminen

Karjamme on liki alusta asti hoitanut luonnonlaitumia kulttuurisesti tai luonnonhoidollisesti merkittävillä alueilla. Hangosta Turun Ruissaloon ja viime vuosina aivan läheltä Säkylästä, karjalle on löytynyt kesäalueita, joilla rouskutella kaislaa ja kaataa nurin pajukoita ja muita umpeenkasvaneita alueita.

 

Tähän pääseminen on vaatinut neuvottelukykyjä, paperityötä ja ennen kaikkea sisukkuutta ja uskoa luonnonhoidon tarpeellisuuteen. Kaupunkilaisena maaseudulla näkee asioita laajassa perspektiivissä. Luonnon- ja maisemanhoidon merkitys on alkuvuosista muuttunut tuntuvasti. Tuo aluksi outonakin pidetty maaseutuelinkeino on arkipäivää yhä useammalla maatilalla.


Eettisyys

Eettinen karjankasvatus on ollut niin ikään tavoitteena. Mitä paremmin eläin voi sitä helpompi sitä on kasvattaa. Kasvatuksen tulos näkyy lopputuotteessakin, eli lihassa. Hyvä lopputulos on taattu, kun eläin saa kulkea viimeisen matkansa tutulla kuljetuskalustolla, pienteurastamossa lopettaminen hoidetaan nopeasti ammattitaidolla, ja pienyrittäjät tekevät myös lihanleikkuun, vakuumipakkauksen ja mureutuksen.

 
Pienyrittäjäverkoston voimin korkeatasoinen liha on kuluttajan saatavilla. Ja tyytyväinen asiakas on paras mainos! Hänen kauttaan tieto tuotteestamme kulkee eteenpäin. Uudet yhteydenotot kertovat suoraa kieltä. Tietoa eettisestä karjankasvatuksesta halutaan - ja sen lopputulosta pataan porisemaan!

Pauliina Ukkonen
FM, karjankasvattaja
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä / luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmän jäsen
Ukkonen Highland Cattle -maaseutuyritys on toiminut kymmenen vuotta. Edelleen tilan ulkopuolisia töitä tehdään, mutta painopiste on siirtynyt karjaan. Luonnon- ja maisemanhoito sekä eettinen kasvatus on keskeinen osa toimintaa.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design Oy