Aluetilaisuudet 2008

Maaseutupoliittisen selonteon ja kokonaisohjelman valmisteluun haluttiin vahvasti mukaan alueiden näkökulma. Tätä varten vuoden 2008 aikana järjestettiin 15 aluetilaisuutta; yksi kunkin TE-keskuksen alueella. Alueilta toivottiin näkemyksiä siitä, mitkä asiat niiden näkökulmasta tulisi ottaa valtakunnan tason maaseutupolitiikassa huomioon ja minkälaisia valtakunnan tason konkreettisia maaseutupoliittisia toimenpiteitä tulisi toteuttaa, kun katsotaan tulevaisuutta vuosiin 2013 ja 2020 saakka. Tilaisuuksista saatiin arvokasta tietoa alueiden maaseutupoliittisista painotuksista ja alueiden näkemyksiä valtakunnantason maaseutupolitiikan onnistumisista ja epäonnistumista.
 
Lähes kaikki tilaisuudet olivat koko päivän mittaisia siten, että aamupäivällä oli kaikille avoin seminaari ja iltapäivällä neuvottelu, johon oli kutsuttu maaseudun kehittämisen keskeisiä toimijoita alueella. Yhteensä tilaisuuksiin osallistui noin 710 henkilöä, keskimäärin 49 henkilöä aamupäivän tilaisuuksiin ja 18 henkilöä iltapäivän tilaisuuksiin.
 

Järjestettyjen tilaisuuksien ajat ja paikat

13.5. Kainuu, Paltamo

19.5. Lappi, Rovaniemi

21.5. Etelä-Pohjanmaa, Ilmajoki
26.5. Pirkanmaa,  Tampere

29.5. Keski-Suomi, Suolahti

30.5. Uusimaa, Sipoo

10.9. Kymenlaakso ja Etelä-Karjala, Luumäki

12.9. Satakunta, Pori
24.9. Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa, Sulva/Mustasaari

25.9. Pohjois-Pohjanmaa, Muhos

8.10. Varsinais-Suomi, Parainen

13.10. Etelä-Savo, Mikkeli

21.10. Pohjois-Savo, Kuopio

22.10. Pohjois-Karjala, Joensuu

31.10. Häme, Lammin biologinen asema

 


Eero Uusitalon kalvot_aluetilaisuudet (ppt) (416 KB) 4.9.2008


Kalvoissa esitetään selonteon ja kokonaisohjelman pohjaksi tulevat strategiset linjaukset, joita on valmisteltu strategiaryhmässä, valmisteluryhmässä ja YTR:ssä.  

Aluetilaisuuksista toivotaan alueiden näkökulmaa siihen, ovatko valmistellut strategiset linjaukset oikeansuuntaisia. Alueilta toivotaan myös ehdotuksia konkreettisiksi valtakunnantason toimenpiteiksi, joilla näitä linjauksia toteutetaan.

Uusitalon esitys pdf-muodossa:

Eero Uusitalon kalvot_aluetilaisuudet (pdf) (122.4 KB) 4.9.2008


Poutapilvi web design Oy