Kohti oudon tunnustamisen maaseutua

Julkaistu: 17.10.2018 Päivitetty: 17.10.2018

Maaseudun pito- ja vetovoimasta kirjoitettiin Maaseutuneuvoston blogissa toukokuussa erityisesti nuorten näkökulmasta. Termit ovat loistavia. Iso osa maaseutukehittämistä koskevasta kirjoittelusta käsittelee vetovoimatekijöitä, kuten sitä, miten maaseutu houkuttelisi tietynlaisia yrityksiä. Tervetullut näkökulma on pitovoimasta puhuminen. Pitovoima ohjaa havaitsemaan myös sen, mitä maaseutu jo tarjoaa ja he, jotka maaseudulla jo asuvat ja asumisellaan sitä aktiivisena pitävät.

Erilaisia olijoita ja tulijoita

Kuten tiedetään, maaseudulla yrittäjyys on tärkeää. Juuri yrittäjyys tuo aktiivisuutta, työtä ja toimeentuloa sekä pitää yllä työelämän ulkopuolella olevien mielekkään elämisen mahdollisuuksia. Kiinnostus ja ymmärrys yrittäjyyttä kohtaan on kiitettävää. Kuitenkin osa yrittäjistä ja yrittäjyyden muodoista ovat muita enemmän piilossa. Näkyvyyttä tässä blogikirjoituksessa saavatkin pitkään maaseudulla toimineet naisyrittäjät ja koiramatkailijoita palvelevat yrittäjät.

Naiset

Naisia on kauan houkuteltu yrittäjiksi maaseudulla, ja yrittäjänaisia on pitkään ollutkin. Onkin tärkeää tarkastella pitkän linjan naisyrittäjien elämänkaarta – heidän pohdintojaan elämänmittaisesta työstään, jota on tehty perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti perheen ohella.

Yrittäjyys eriytyy sukupuolen mukaan määrillisesti ja aloittain. Naisyrittäjien määrä pysyttelee noin kolmanneksessa kaikista yrittäjistä. Tutkimuksissa on havaittu, että jo puhetavat ovat erilaisia ja hallitseva puhetapa on maskuliininen: yrittäjyys on miesverkostoja, hierarkioita, teknologisia innovaatioita, voittamista ja sijoitusriskejä. Tällaiseen toimintaan maaseudun naisyrittäjien on vaikea samaistua. Naiset näyttävät toivovan tunnustusta nimenomaan omalle naistapaiselle toimijuudelleen. He haluavat tehdä työnsä hyvin ja tuntea arvokkuutta. Monen yrittäjyyttä luonnehtii yhä puurtaminen, näkymättömyys, työvaltaisuus ja hidas kehittäminen. Kuitenkin monella on tunne, että tällainen yrittämisen tapa ei tule kuulluksi.

Niin paljon puhutaan yrittäjyydestä ja tämmösestä mutta aina nostetaan joku start up -touhu siihen etunenään. Joka on ihan niinku, tämmösen pitkän linjan yrittäjän näkökulmasta niin se on tavallaan tuulenpesän rakentamista. – – ei sitä lähdetä tekemään niinku meikäläiset on lähteny että mä rupeen yrittäjäksi ja mä sitten olen yrittäjä. – – niin jotenkin se pitäis palkita yhteiskunnassa. Että se yrittäminen ei oo pelkästään sitä että ollaan siellä start up -saunassa vaan että se on sitä puurtamista.

Koirat

Jos perinteisillä naisten aloilla yrittäminen on ikiaikaista mutta ehkä turhan itsestäänselvänä pidetyn luonteensa takia piiloon jäänyttä, ”koirien työ” maaseudun hyväksi on suurelta yleisöltä piilossa vielä toistaiseksi uutuutensa takia. Maaseutu ja eläinperusteinen toiminta sopivat luontevasti yhteen. Kuitenkin ehkä harva tulee ajatelleeksi, että maaseudulla toimii yllättävän paljon koiraharrastajia palvelevia yrittäjiä, kuten koulutuspalveluja, koirahotelleja, koiraystävällisiä majoituspalveluja ja koulutustiloja tarjoavia toimijoita.

Koiraharrastajia palvelevia yrittäjiä voi kategorisoida monin tavoin. Luokittelut saavat yritykset näyttämään kiinnostavilta ja ajankohtaisilta: Monet ovat elämäntapayrittäjiä, jotka ovat etsineet aiempaa työtä mielekkäämmän tavan ansaita elantoa ja elää haluttua elämää. Useimmat ovat tehneet harrastuksestaan työn eivätkä erota tarkasti työtä ja vapaa-aikaa. He ovat itsensätyöllistäjiä, jotka yhdistävät montaa eri toimeentulolähdettä. He ovat tarttuneet eläinharrastuksen kasvavaan kiinnostukseen ja kulutuspotentiaaliin. He ovat hankkineet asiakaskuntansa omien verkostojensa kautta ja markkinoivat lähes yksinomaan verkossa. He toimivat uusilla aloilla, jotka eivät näy kuntien, maakuntien tai hallitusten painopistelinjauksissa, kärkihankkeissa tai vahvuusalamääritelmissä. Toisinaan he törmäävätkin ihmettelevään asenteeseen: ”Ryhdyit sit tollaseen”. Tärkeää on nostaa esille sitä, että tällaiset yrittäjät tuovat maaseudulle sellaisia asiakkaita, jotka eivät välttämättä muuten etsiytyisi vapaa-ajallaan maalle. Tällaisten ihmisten ”koukuttamisessa” maaseutuun avautuu aivan uutta potentiaalia.

Oudon tunnustamisella pitoa ja vetoa

Toisinaan kannustettavan innovatiivisuuden ja naurettavan outouden välinen raja on hiuksenhieno ja toimijasta riippuvainen. Tämä on tavallaan ymmärrettävää, mutta maaseudun elävänä pitämiselle haitallista. Kuitenkin oudon, siis itsestään selvänä pidettyjen käytäntöjen ja normien taakse katsominen laajentaa entisestään käsitystä siitä, mikä maaseudulla on mahdollista. Se auttaa näkemään potentiaalisena maaseudun elävoittäjänä erikoisetkin yritysideat. Kyse on siitä, että tunnustetaan järkeväksi ja mielekkääksi toiminta, joka ei ole seudulla – tai missään – ennalta tuttua. Kyse on myös siitä, että arvostetaan paikassa jo pitkään tehtyä ja innovaatiohuumassa osataan laajentaa innovatiivisuuden käsitettä. Jokaisella on perustavanlaatuinen tarve kokea itsensä arvokkaaksi yhteisössä ja yhteiskunnassa. Jos maaseutuyhteisöt onnistuvat vakuuttamaan, että niissä on hyvä olla ja että niin tulokkaat kuin pitkän linjan puurtajat saavat olla ja elää, maaseudun pito- ja vetovoima voivat kasvaa.

Blogi on osa Maaseutupolitiikan 30. juhlavuoden blogisarjaa. Sarjassa kirjoittajat antavat esimakua Maaseutuja tulevaisuudessa - maaseutupolitiikan 30. -vuotisjuhlakirjan sisällöstä. Juhlakirja julkistetaan 29.11. Lämpimät kiitokset kaikille kirjoittajille. 

Hanna-Mari Ikonen

Hanna-Mari Ikonen

YTM, HTT, dos. Tampereen yliopisto
Työskentelee ma. sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina ja on tutkinut työelämän muutoksia erityisesti maaseutukontekstissa sekä yksilöllisiä ratkaisuja työelämän muutoksiin.