Blogiarkisto

Blogissa maaseutupolitiikan asiantuntijat kirjoittavat ajankohtaisista maaseutupoliittisista aiheista ja tuovat esiin maaseudun näkökulmaa yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla oleviin asioihin. Blogiin otetaan vastaan aiheeseen sopivia vieraskynäkirjoituksia. Jos haluat tarjota kirjoitusta, ota yhteyttä teemaverkostojen erityisasiantuntijoihin tai Antonia Husbergiin, antonia.husberg(a)mmm.fi.
21.4.2016 8.00

Luonnontuotteista villin metsän tuotteita

Anne Matilainen

Luonnontuotteista on maailmalla käytetty pitkään käsitteitä ”non-wood forest products (NWFP)” tai ”non-timber forest products (NTFP)”. Viime aikoina kansainvälisissä keskusteluissa on kuitenkin noussut esille, että ehkä nämä hieman negatiivissävytteiset käsitteet olisi syytä korvata paremmin markkinoille sopivalla termillä ”wild forest products (WFP)”.

Villin sekä metsäisen alkuperän korostaminen luonnontuotteiden yhteydessä sopii varsin hyvin suomalaisiin tuotteisiin ja raaka-aineisiin. Ovathan meidän luonnontuotteemme tyypillisesti aidosta, metsäisestä luonnosta lähtöisin olevia, villejä ja luonnonkantoja edustavia.

Onko villi kohta oikeasti villiä?

Muualla maailmalla luonnontuotteet usein pohjautuvat vahvasti puoliviljelyyn tai jopa täysin viljeltyihin kantoihin. On omat riskinsä, mikäli ”wild forest products” korvaa käytännössä entisen ”non-wood forest products” -termin, sillä käsitteeseen sisällytetään automaattisesti mukaan paljon viljeltyjä tuotteita ja raaka-aineita, kuten kastanjat, metsälaidunnuksen avulla tuotettu liha jne.

Villin, puoliviljellyn ja lähes kokonaan viljelyyn otetun raaka-aineen rajat alkavat hämärtyä. Vesittyykö aidon ”villin” -tuotteen arvo ja imago markkinoilla? Olemmeko vaarassa menettää yhden mahdollisista suomalaisten luonnontuotteiden markkinavalteista?

Villin alkuperän lisäarvo tulee markkinoilta

Markkinatermien tehokkuus mitataan ennen kaikkea markkinoilla. Lieneekin loppujen lopuksi vähemmän keskeistä, mitä termiä käytetään hallinnollisessa tekstissä. Ensisijaisen tärkeää olisi tietää, ei vain spekuloida, mikä on aidon ja alkuperäisen ”villin tuotteen” lisäarvo markkinoilla.

Jollei varsinaista lisäarvoa loppujen lopuksi ole, puoliviljely ja viljely nostavat raaka-aineen saantivarmuutta sekä laskevat kustannuksia selvästi. Tällöin on loogista suunnata vahvemmin alan kehitystä tähän suuntaan. Mikäli lisäarvoa on selkeästi löydettävissä, on taas pohdittava, miten pystytään erottumaan aidolla villillä raaka-aineella viljellystä. Sama koskee myös arktisen raaka-aineen käyttöä ja hyödyntämistä markkinoinnissa.

Markkina-argumentteja voidaan testata erilaisten markkinatutkimusten avulla. Tällaista on kuitenkin melko mahdotonta tehdä kattaen kaikki yhdestä raaka-aineesta valmistetut tuotteet. Esimerkiksi mustikasta valmistetut tuotteet ovat hyvin moninaisia.

Mustikkaa kosmetikkaan
Mustikka sopii myös kosmetiikkaan.
Joillakin tuotteilla ja markkinoilla lisäarvo arktisella, luonnosta poimitulla mustikalla voi olla varsin merkittävä, toisella taas ei. Pitäisikin pystyä selvittämään tuoteryhmä- ja markkinakohtaisesti mahdollisen villin alkuperän lisäarvo. On siis tunnettava valittu asiakaskunta. Oikeasti.

Anne Matilainen

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa ja on toiminut vuosia eurooppalaisissa luonnontuotealan tutkimusverkostoissa.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi