Blogiarkisto

Blogissa maaseutupolitiikan asiantuntijat kirjoittavat ajankohtaisista maaseutupoliittisista aiheista ja tuovat esiin maaseudun näkökulmaa yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla oleviin asioihin. Blogiin otetaan vastaan aiheeseen sopivia vieraskynäkirjoituksia. Jos haluat tarjota kirjoitusta, ota yhteyttä teemaverkostojen erityisasiantuntijoihin tai Antonia Husbergiin, antonia.husberg(a)mmm.fi.
22.12.2015 8.00

Mä countrytyttö oon - eli lähtölaulu ministeriöstä toiseen

Laura Jänis

Vuoden alussa maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän YTR:n tehtävät siirretään takaisin maa- ja metsätalousministeriöön eli tuttavallisemmin mömmölään. Oma 10 vuoden taipaleeni yhtenä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän vastuuvirkamiehenä päättyi jo lokakuun lopussa.

”Olen esimerkki kierrättävän talouden ja kärkihankkeiden”

Vietimme viime viikolla läksiäisiä työ- ja elinkeinoministeriössä kollegojeni Christell Åströmin ja Jorma Leppäsen kanssa. Maaseutupolitiikan pääsihteeri Cia ja saaristopolitiikan pääsihteeri Jorma tulevat mömmölään vuoden vaihteessa, sillä nykyinen hallitus päätti siirtää maaseutu- ja saaristopolitiikat ministeriöstä toiseen.
 
Alueosaston perinteisiin kuuluu läksiäislaulujen sanoittaminen uudelleen johonkin tuttuun kappaleeseen. Meidän läksiäislaulumme oli Jorma ”saaripoika” Leppäsen sanoittama ”Mä mömmölän oon” (sävel: Mä maalaispoika oon). Laulussa olemme hallinnon laatikkoleikkien kiertotyttöjä ja -poikia. Mutta niihin laatikkoihin emme aio jäädä, vaan yhteistyötä tehdään ja out-of-the-box tullaan.

YTR:n virkamiehenä oli antoisaa työskennellä 

Olin maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän tehtävissä lähes kymmenen vuotta, ennen kuin siirryin nykyiseen viransijaisuuteeni, jossa vastaan Leader-toimintaryhmätyöstä eli paikallisesta kehittämisestä osana EU-osarahoitteista maaseudun kehittämisohjelmaa. Pohdiskelin taakse jääneen taipaleen hienoutta reilu kuukausi sitten työpöytää putsatessani.

Maaseutupolitiikan verkostot ulottuvat ministeriön ulkopuolelle yhteiskuntaan. Kylistä kaupunkeihin, Eurooppaan ja maailmaan. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän sihteeristö toimii hubina, josta löytyy laajasti näkemystä ja osaamista eri teemoista ja eri toimijatahoilta. Resurssit ovat yhtä – ja milloin mitäkin – hikistä ministeriötä laajemmat, kun toimimme kumppanuudessa eri organisaatioiden kanssa. Voimme pitää kokouksen, seminaarin tai kehittämispäivän yhtä hyvin opetus- ja kulttuuriministeriön tiloissa, Kuntatalolla, paikallisessa Leader-toimintaryhmässä Vääksyssä tai Tukholmassa.

Maaseutupolitiikan verkostoihin on kuka tahansa asiasta kiinnostunut tervetullut mukaan. On innostusta, asiantuntemusta ja sitoutumista – kolikon toisella puolen verkostojen asiantuntijatyötä tekevillä on paljon vastuuta. Sellaisessa porukassa tein mielelläni töitä. Vastaavaa sydämen palolla tekemistä löytyy myös Leader-toimintaryhmätyöstä, ja ovathan Leader-toimijat myös osa maaseutupolitiikan verkostoa.

Tarvitaan yhteinen visio ja paikkaperustaisia politiikkatoimia

Aluepolitiikassa maaseutu- ja kaupunkipolitiikka puhuvat mielestäni valitettavan usein toistensa ohi. Kaipaan selkeää yhteistä visiota - todistusta ja näyttöä sille välillä sanahelinältä kuulostavalle lauseelle, että hyödynnetään koko maan voimavaroja tehokkaasti.

Suurimpien kaupunkien kanssa solmittavat kasvusopimukset ja 1-2 kasvuvyöhykettä ovat tällä hetkellä muodikkaimmat aluepolitiikan välineet ja kärkihankkeet. Ainakin maaseutupolitiikassa uskoa löytyy myös yhteisölähtöiseen paikalliseen kehittämiseen, luonnonvaroihin perustuvaan biotalouteen ja hajautetun rakenteen hyötyihin. Kaikilla alueilla isoista kaupungeista pieniin kyliin politiikan sisältöihin ja välineisiin vaikuttavat samat asiat: ikääntyminen, palvelujen uudelleen järjestäminen, kumppanuus, digitalisaatio.

Vastakkain asettelua eri aluetyyppien välillä ei tarvita. Mutta alueille räätälöityjä, paikkaperustaisia toimia tarvitaan. Aluepolitiikan lohkojen yhteensovittamiselle on entistä suurempi tarve nyt, kun maaseutu- ja saaristopolitiikka siirtävät kotipesänsä maa- ja metsätalousministeriöön. Emme saa jättää kaupunkipolitiikkaa yksi aluepolitiikan hiekkalaatikolle.

Loppuun lämmin kiitos pilvien päälle, maaseutupolitiikan rakentajalle ja pitkäaikaiselle luotsaajalle, itsenäisyyspäivän aattona pois nukkuneelle professori Eero Uusitalolle. Olit pomo ja työtoveri, joka haastoi ja kannusti. Sinulla oli aina aikaa keskustella ja pohtia strategioita, ja luottamusta sysätä nuori virkamies eteenpäin. Ja jos suunta oli väärä, sitä ei tarvinnut jäädä arvuuttelemaan. Sinulla oli visio.

Laura Jänis

Laura luotsaa maa- ja metsätalousministeriössä Leader-toimintaryhmätyötä ja osallistuu aluepolitiikan valmisteluun. Hän on maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän kansalaistoiminnan verkostoon kuuluvan yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmän puheenjohtaja.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi