Blogiarkisto

Blogissa maaseutupolitiikan asiantuntijat kirjoittavat ajankohtaisista maaseutupoliittisista aiheista ja tuovat esiin maaseudun näkökulmaa yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla oleviin asioihin. Blogiin otetaan vastaan aiheeseen sopivia vieraskynäkirjoituksia. Jos haluat tarjota kirjoitusta, ota yhteyttä teemaverkostojen erityisasiantuntijoihin tai Antonia Husbergiin, antonia.husberg(a)mmm.fi.
3.11.2015 12.56

Riistatalouden kehittämisen moraaliset lähtökohdat

Katriina Soini ja Jani Pellikka

Jokasyksyinen hirvenmetsästys on jälleen käynnissä. Se tietää vuosittain miljoonia kiloja hirvenlihaa, hirvien vähentymistä ympäröivässä luonnossa ja liikenteessä sekä raitista ilmaa metsästäjille. Usealla kyläkunnalla hirvenmetsästys on lähes ainoita paikallisyhteisön omista tarpeista ja perinteistä lähtevää ja niitä ylläpitävää toimintaa.

Metsästyskulttuuri muutoksessa

Metsästys on ollut voimakkaasti sidoksissa paikalliseen tapakulttuuriin, luonnossa liikkumiseen, saaliin, tarvikkeiden ja palveluiden vastavuoroiseen vaihdantaan. Sen käytännöt ovat ajan myötä muodostuneet monista kirjoittamattomista ja kirjoitetuista säännöistä. Ne ovat määrittäneet jäsenten oikeuksia ja velvollisuuksia, sekä seurojen ja maanomistajien ja paikallisen yhteisön välisiä suhteita.

Vasta sotien jälkeen yleistynyt hirvien ajoketjumetsästys on kuitenkin viime vuosina kokenut melkoisia muutoksia mm. koirametsästyksen yleistymisen ja lisääntyneen paikannusteknologian (riistakamerat, GPS –laitteet) vuoksi. Toisaalta, maaseudun väestön ikääntyessä ja harventuessa, myös paikallisten metsästäjien määrä on monin paikoin vähentynyt.

Kenen oikeus, kenen velvollisuus?

Metsästys joutuu kilpailemaan muiden ajanviettotapojen kanssa. Mikäli ulkopaikkakuntalaisia tai paikkakunnalla ei-maata omistavia ei oteta seurueeseen mukaan, uhkana on ajan myötä seuratoiminnan vähittäinen näivettyminen. Metsästysmatkailu on nähty tähän yhtenä ratkaisuna. Matkailun avulla voitaisiin selviytyä paitsi riistanhoidollisista velvoitteista, tuoda maaseudulle kaivattuja uusia elinkeinomahdollisuuksia ja elinvoimaisuutta.

Ulkopaikkakuntalaisten osallistumiseen liitetään kuitenkin monia pelkoja ja uhkakuvia. Se voi haastaa hyväksi ja oikeaksi koetun järjestelyn, jossa paikalliset metsästäjät, metsästämättömät maanomistajat ja riistaeläimet muodostavat eräänlaisen suljetun yhteisön. Tämän yhteisön piirissä riistahyödykkeistä ja palveluksista maksetaan toisina hyödykkeinä tai vastapalveluksina heti tai myöhemmin.

Tutkimuksemme mukaan alueen ulkopuolelta tuleva metsästäjä saatetaan nähdä vastuuttomana tai paikallisia vastavuoroisuuden käytäntöjä loukkaavana toimijana. Maanomistaja, joka on lähes vastikkeetta luovuttanut maan metsästäjien käyttöön voi puolestaan kokea, että saaliiksi saadun lihan myyminen voi olla epäreilua.

Taustalla voi olla eräänlainen sanaton sopimus, että metsästysoikeus vuokrataan edullisesti, mikäli metsästäjät vastavuoroisesti auttavat metsävahinkojen vähentämisessä, eivätkä muutoin pyri yksipuolisesti hyötymään järjestelystä. Metsästäjät saattavat pelätä, että lihan tai matkailupalvelujen myynti saisi maanomistajat nostamaan metsästysmaan vuokraa ja että vanha järjestely kääntyisi markkinataloudeksi ja voiton tavoitteluksi, ja sulkee paikallisia metsästäjiä pois harrastuksen piiristä. 

Metsästys ei rajaudu ainoastaan syksyyn vaan siihen liittyy monenlaista talkootyötä vuoden ympäri. Metsästysseurojen jäsenet eivät ole enää ainoastaan paikallisia maanomistajia ja maanviljelijöitä, vaan maantieteellisesti ja ammatillisesti suhteellisen hajanainen porukka, jonka edellytykset ja kiinnostus talkoisiin vaihtelee suuresti. Metsästysseurat joutuvat miettimään erilaisia keinoja – keppiä ja porkkanoita – näiden töiden tekemiseksi.

Edellä kuvatut ilmiöt ovat esimerkkejä metsästykseen liittyvistä moraalisista jännitteistä, oikeuksista ja velvollisuuksista metsästysseuruetta ja laajemmin paikallisyhteisöä kohtaan.  Mielestämme ne tuovat esille sen, miten tärkeätä riistataloutta kehitettäessä on ymmärtää ja huomioida paikallisen metsästyskulttuurin piirteet.

Katriina Soini ja Jani Pellikka

Luonnonvarakeskuksen tutkijat Katriina Soini ja Jani Pellikka tutkivat suomalaisen metsästyskulttuurin moraalisia jännitteitä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän rahoittamassa tutkimushankkeessa Metsästyskulttuuri ja maaseudun kestävä kehitys.


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi