Blogiarkisto

Blogissa maaseutupolitiikan asiantuntijat kirjoittavat ajankohtaisista maaseutupoliittisista aiheista ja tuovat esiin maaseudun näkökulmaa yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla oleviin asioihin. Blogiin otetaan vastaan aiheeseen sopivia vieraskynäkirjoituksia. Jos haluat tarjota kirjoitusta, ota yhteyttä teemaverkostojen erityisasiantuntijoihin tai Antonia Husbergiin, antonia.husberg(a)mmm.fi.
4.6.2015 8.00

Sote-uudistus ja ihmisten tarpeet

Ritva Pihlaja

Yksi hallitusohjelman kärkihankkeista on tehdä palveluista asiakaslähtöisiä. Hyvä! Mutta urakkaan taitaa päteä vanha viisaus: ”helpommin sanottu kuin tehty”. Monimutkaiseksi muuttuneessa yhteiskunnassa asioita on vaikea järjestää ihmisten tarpeista lähtien. Olisiko kumppanuus yksi ratkaisu?

Kaikkein tärkein eli ihminen tahtoo välillä unohtua

Tästä kertoo myös seuraava tekstinpätkä elävästä elämästä:

Olemme onnistuneet päätymään tilanteeseen, jossa kunnan kotipalvelutyöntekijä sanoo asiakkaalleen, ettei ehdi siivota tai tehdä jotain muuta kodin pikkuaskaretta ja etteivät ne oikeastaan edes kuulu hänen työnkuvaansa hoitajana. Yrittäjä pahoittelee, ettei hänen oikein kannata tulla käymään asiakkaan luona 10 minuutin askareen vuoksi ja lisää siivousavun maksavan 35 euroa tunti, johon taas asiakkaalla ei välttämättä ole varaa. Sen jälkeen keskustelemaan saapunut yhdistyksen vapaaehtoinen kertoo, ettei hänkään oikein voi askareita tehdä, koska ne ilmeisesti kuuluisivat joko kunnan työntekijän tai yrittäjän tehtäväksi. Lopputulos on se, että vanhus ei saa kaipaamaansa apua keltään. (”Kansalaistyötä kaikille”, Tanja Kuronen & Hanna Moilanen, ilmestyy syksyllä 2015)

Olen törmännyt tällaisiin kokemuksiin eri puolilla Suomea aivan liian monta kertaa. Ne satuttavat, kerta toisensa jälkeen.

Kun palvelujen järjestämisen ja tuottamisen tavat sekä työntekijöiden tehtävänkuvat pirstaloituvat, kunnat ja sote-alueet kasvavat ja lainsäädäntö monimutkaistuu, on entistä vaikeampaa tehdä palveluista oikeasti asiakaslähtöisiä.  

Palveluja ja tukea tarvitsevat eri-ikäiset ihmiset ja heidän tarpeensa pitää nostaa uudestaan palvelujen kehittämisen lähtökohdaksi. Tämä ei ole vain maan hallituksen, vaan meidän kaikkien tehtävä. Ellei näin tehdä, yllä kerrotun kaltaiset tilanteet vain lisääntyvät.  

Hallitusohjelmassakin korostetaan kumppanuutta

Jos sillä, mitä palveluja tarvitsevat ihmiset sanovat, on oikeasti merkitystä, on monen asian muututtava. Välillä tuntuu siltä, että vuoretkin siirtyisivät helpommin – niin monimutkaiseksi ja ihmisten arjesta vieraantuneeksi palvelujärjestelmämme, lainsäädäntömme sekä oma ymmärryksemme ja asenteemme ovat muuttuneet.

Optimistina kuitenkin uskon, että vuoretkin siirtyvät. Peukutan siksi täysillä tätä hallitusohjelman kohtaa, jossa puhutaan palvelujen asiakaslähtöisyydestä ja siitä, mitä pitäisi tapahtua:

Muutoksen perustana on kumppanuus valtion, kuntien, järjestöjen, yksityisen sektorin, seurakuntien ja työelämän toimijoiden kesken.

Myös maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on ajanut samaa eli nykyistä parempaa yhteispeliä yksityisen ja kolmannen sektorin kesken. Tismalleen tämän saman asian ympärillä olen itsekin pyörinyt viime vuodet, kun olen kiertänyt eri puolilla Suomea puhumassa maaseudun palveluista, julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyöstä ja lähidemokratiasta. Kokoonnutaan kumppanuuspöytiin!

Kumppanit puhuvat asioista ihmisten arjen tasolla, ihmisten kielellä

Mitä tällaisissa kumppanuuspöydissä pitäisi sitten tehdä? Mistä niissä pitäisi keskustella ja sopia?

Kumppanuuspöytiin kokoonnuttaisiin puhumaan siitä, mitä pitäisi paikallisella tasolla tehdä, jotteivät esimerkiksi yllä kuvatun kaltaiset tilanteet enää toistuisi ja jotta vanhus saisi kaipaamansa avun. Kumppanuuspöytä olisi tilaisuus uudenlaiselle yhdenvertaiselle ja rehelliselle keskustelulle, jossa lähtökohtana on ihmisten arki, pärjääminen ja hyvinvointi.  

Sovittaisiin, kuka tekee mitäkin: mitä kunta tekee ja mikä on yritysten, järjestöjen, seurakuntien, vapaaehtoisten ja tavallisten rivikuntalaisten rooli ja vastuu. Kumppanuuspöydässä voitaisiin sopia myös esimerkiksi omaishoitajien lomituksen järjestämisestä, kylänraitin tai korttelin siistimisestä, lähikirjaston elävöittämisestä tai nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksista.

Niin yksinkertaista ja niin järkevää! Ja niin välttämätöntä.

Kulttuurin, liikunnan, urheilun, vapaa-aika- ja nuorisotoimen puolella tällaisilla kumppanuuksilla on jo pitkät perinteet, mutta varsinkin sosiaalipalveluissa ollaan vielä aivan lapsenkengissä. Asenteissa, avoimuudessa ja rohkeudessa toimia uusilla tavoilla on paljon parannettavaa.

Ritva Pihlaja

Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana ja tutkijana maaseutupolitiikan yhteistyöryhmässä, jossa hän vastaa kansalaistoiminnan verkostossa osallisuutta, lähidemokratiaa ja kolmatta sektoria koskevista kysymyksistä. Neljännesvuosisadan maaseudun ja politiikan parissa työskennellyt Ritva asuu metropolimaaseudulla, Sipoon Hangelbyssä.

Katso myös video Palveluja ihmisille.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi