Blogiarkisto

Blogissa maaseutupolitiikan asiantuntijat kirjoittavat ajankohtaisista maaseutupoliittisista aiheista ja tuovat esiin maaseudun näkökulmaa yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla oleviin asioihin. Blogiin otetaan vastaan aiheeseen sopivia vieraskynäkirjoituksia. Jos haluat tarjota kirjoitusta, ota yhteyttä teemaverkostojen erityisasiantuntijoihin tai Antonia Husbergiin, antonia.husberg(a)mmm.fi.
6.6.2016 11.00

Sote-uudistus kaipaa hyvinvoinnin paikkaperustaista ymmärtämistä

Mari Kattilakoski, Aila-Leena Matthies ja Niina Rantamäki

Paikkaperustaisen hyvinvoinnin näkökulma tarjoaa laajentuville sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteille välineitä tunnistaa ja huomioida hyvinvoinnin monimutkaiset ja paikalliset edellytykset. Kyse on paikallista hyvinvointia ylläpitävistä, edistävistä tai uhkaavista tekijöistä, joita keskitetty järjestelmä ei kykene tunnistamaan.

Hyvinvointi oletettua kompleksisempi kysymys

Julkisten hyvinvointipalvelujen järjestämiseen on etsitty ratkaisuja lineaarisilla, mittakaavaetuihin pohjatuvilla malleilla. Valittu uudistusstrategia hankaloittaa hyvinvoinnin kokonaisvaltaista ja paikkaperustaista ymmärtämistä. Se ei myöskään edistä paikallisen ja kansallisen hyvinvointijärjestelmän välisen suhteen kehittämistä.

Julkisten palvelujen merkitys ei rajoitu vain palvelun tuottajan ja käyttäjän väliseksi asiakassuhteeksi. Kyse on aina myös kansalaisten ja yhteiskunnan välisestä yhteydestä sekä demokraattisen kansalaisuuden toteutumisesta.

Ihmisten hyvinvointiin vaikuttavat olennaisesti hänen asuinympäristöönsä liittyvät tekijät, niin sen asettamat esteet kuin mahdollisuudet. Maaseudulla hyvinvointitarpeisiin vaikuttavat etäisyyksien, väestörakenteen sekä fyysisen elinympäristön yhtälö. Olennaisin kysymys on lähipalvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä näissä tapahtuvat muutokset.

Myös maaseudun hyvinvointiresurssien kompleksinen luonne on tärkeä tunnistaa. Julkisten palvelujen ohentuessa ja etääntyessä odotuksia kohdistetaan kolmanteen sektoriin sekä kansalaisyhteiskuntaan julkisen sektorin täydentäjänä ja tukijana. Osa paikallisyhteisöistä on aktiivisia, ja rakentaa pitkälle edenneitä yhteisöllisen palvelutuotannon malleja. Paikallisaktiivisuus on kuitenkin hyvin epätasaista ja kolmannen sektorin todelliset mahdollisuudet monin paikoin kysymysmerkki. Pitkien etäisyyksien ja ikääntyvän väestön maaseutualueet eivät myöskään ole erityisen houkutteleva markkina-alue yksityiselle palvelutuotannolle.

Kohti paikallisia yhteistyömalleja

Niin Suomessa kuin muualla Euroopassa on tunnistettavissa kehitys, jossa julkisen sektorin rooli hyvinvointipalvelujen tuottajana on kaventumassa ja vastaavasti markkinoiden ja kansalaisyhteiskunnan kasvamassa.

Samanaikaisesti eri puolilla Eurooppaa on vahvistumassa näkemys siitä, että tulevaisuudessa hyvinvointipalvelujen järjestämisessä keskeisessä roolissa tulevat olemaan paikalliset, eri toimijoita yhdistävät joustavat yhteistyömallit.

Suomessa edelläkävijöinä tässä ovat toimineet useat maaseutuyhteisöt. Ne ovat määrätietoisesti etsineet sektori- ja toimijarajat ylittävän yhteistyön kautta uudenlaisia, paikallisia ratkaisuja, tunnistamiinsa hyvinvoinnin haasteisiin. Kyse on paikallisista tarpeista ja resursseista rakentuvista sovelluksista, joissa yhdistyvät kansallinen ohjaus ja paikallinen hallinta.

Paikallisia hyvinvointimalleja on mahdollista tunnistaa ja rohkaista eri puolilla Suomea, niin maaseutualueilla kuin kaupunkiympäristössä. Niiden kautta avautuva kokonaisvaltainen hyvinvointikäsitys nostaa esiin elinympäristöön ja sosiaaliseen yhteisöön liittyvät tekijät, joiden yhteys asukkaiden hyvinvointiin on kiistaton.

Kansallinen ja paikallinen tarvitsevat toisiaan

Paikallinen hyvinvointimalli soveltuu lähestymistavaksi silloin kun etsitään ratkaisuja ihmisten arkeen ja täten myös heidän elinympäristöön kiinteästi liittyviin hyvinvointitarpeisiin. Paikkaperustainen lähestymistapa hyvinvointiin ei kuitenkaan ole vaihtoehto kansalliselle hyvinvointipolitiikalle, vaan sen osa. Onkin rakennettava siltaa yhtäältä kansallisen hyvinvointipolitiikan ja toisaalta paikkaperustaisen keskinäisen huolenpidon kulttuurin ja paikallisen solidaarisuuden välille. Näin etenkin kun etsitään keinoja vastata haavoittuvien alueiden hyvinvointitarpeisiin.

Paikallisten hyvinvointimallien etuina suhteessa ylhäältä rakentuviin keskitettyihin ratkaisuihin on toiminnan parempi vaikuttavuus ja demokraattisuus. Kun yhteiskunta monimutkaistuu ja tarpeet yksilöllistyvät, on hyvinvointipolitiikan tultava lähemmäksi varsinaista kohdettaan. Vain siten voidaan eriytyviin hyvinvointitarpeisiin löytää juuri niihin vastaavat ja täten myös taloudellisesti tehokkaat ratkaisut.

Paikallisen hyvinvointimallin näkökulma suuntaa hyvinvointipolitiikkaa kestävään kehitykseen. Se ei rakennu jatkuvan taloudellisen kasvun ajatukselle, vaan pyrkii paikallistasolta käsin löytämään tasapainon tarpeiden ja resurssien välille. Paikkaperustainen hyvinvointiajattelu hyödyntää mahdollisuuksia, joita markkina-ajattelulle perustuvan politiikan on vaikea edes tunnistaa, saati ottaa käyttöön.

Mari Kattilakoski, Aila-Leena Matthies ja Niina Rantamäki

”Maaseudulle rakentuvat paikalliset hyvinvointijärjestelmät” -tutkimushankkeen policy brief

Aila-Leena Matthies toimii sosiaalityön professorina Jyväskylän yliopistossa, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniusksessa, missä myös Niina Rantamäki toimii sosiaalityön projektitutkijana. Mari Kattilakoski toimii Maaseutupolitiikan Elämänlaatuverkoston erityisasiantuntijana, Karjalan tutkimuslaitoksella, Itä-Suomen yliopistossa.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi