Blogiarkisto

Blogissa maaseutupolitiikan asiantuntijat kirjoittavat ajankohtaisista maaseutupoliittisista aiheista ja tuovat esiin maaseudun näkökulmaa yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla oleviin asioihin. Blogiin otetaan vastaan aiheeseen sopivia vieraskynäkirjoituksia. Jos haluat tarjota kirjoitusta, ota yhteyttä teemaverkostojen erityisasiantuntijoihin tai Antonia Husbergiin, antonia.husberg(a)mmm.fi.
8.12.2016 9.00

Syrjäkylien eloonjäämiskamppailu

Ilkka Lehtola

Syrjäkyliä on pidetty itä- ja pohjoissuomalaisena ilmiönä, mutta keskittämispolitiikan seurauksena syrjäkyliä on alkanut syntyä myös Etelä-Suomeen. Kehitys kertoo alueellisen syrjäytymisen leviämisestä yhä laajemmille alueille.

Marraskuun lopulla järjestettiin Joensuussa Lapsi- ja perhepalvelut maaseudulla -työpaja, jossa pohdittiin mm. lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen alueellisia eroja sekä nostettiin esille nuorten kokemuksia elämisestä syrjäseuduilla. Tutkija Sari Tuuva-Hongisto ja yliopistonlehtori Mari Käyhkö totesivat, että syrjäkylää pidetään lapselle hyvänä kasvuympäristönä, mutta nuorelle se ei välttämättä sitä ole. Asuinympäristöstä puuttuvat palvelut, kaverit ja harrastukset. Koulumatkat ovat pitkät ja edellyttävät pahimmillaan mutkikkaita kuljetusjärjestelyjä.

Hyvinvointi rapautuu reuna-alueilla

Nämä esitykset pistivät pohtimaan kehityksen suuntaa: hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet ovat nopeassa tahdissa rapautumassa reuna-alueilla, mikä näkyy palvelujen saavutettavuuden heikkenemisenä. Etenkin nuorten hyvinvoinnissa ja palveluissa on suuria alueellisia eroja, jota keskittäminen on vain kasvattanut. Esim. koulutusmahdollisuudet ovat loitontuneet.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on perustunut ajatukseen, että kansalaisilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen, työllisyyteen ja julkisiin palveluihin asuinpaikasta riippumatta. Tällaisten näkemysten painoarvo on kuitenkin heikentynyt. Keskittäminen nähdään lähinnä talouspoliittisena välttämättömyytenä, joka tukee kansakunnan kilpailukykyä. Aluekehitystä tarkastellaan julkisessa keskustelussa lähinnä suurimpien kaupunkien kautta, vaikka Suomi on pienten taajamien ja laajan maaseudun maa. 

Seminaariesitykset nostivat mieleen brittiohjaaja Ken Loachin uusimman elokuvan I, Daniel Blake, joka ruoskii armottomasti alasajetun hyvinvointivaltion turvaverkon valuvikoja Britanniassa. Elokuvan päähenkilö on koko ikänsä työtä tehnyt mies, joka on elänyt yhteiskunnan normien mukaisesti. Ei tarvita paljon, kun elämä suistuu raiteiltaan: sydänkohtaus ja lääkäri kieltää työnteon. Työttömyyskorvausta ei tipu, ellei etsi aktiivisesti työtä. Viranomaiset eivät kommunikoi keskenään, vaan vastuu sysätään yksilölle, joka ei ymmärrä viranomaiskieltä, eikä hallitse tietoteknisiä taitoja. Tukea löytyy vain vapaaehtoisjärjestöiltä. Ne, jotka hallitsevat atk-taidot ja markkinoinnin, selviytyvät työmarkkinoille tai eläkkeelle.

Selviäminen eloonjäämiskamppailussa

Suomessa emme onneksi elä elokuvan kuvaamassa dystopiassa, mutta suunta huolestuttaa. Suomalainen syrjäseutu on jo pitkään käynyt eloonjäämiskamppailua. Yhteiskunta tuottaa nykyisin julkisia palveluja etupäässä keskustaajamiin. Vastuuta reuna-alueiden lähipalveluista on sysätty asukkaille itselleen. Kyläyhdistykset ovat ryhtyneet perustamaan mm. päiväkoteja ja palvelukeskuksia, mikä on edellyttänyt paljon talkootyötä ja taloudellista riskinottoa. Ne menestyvät, jotka osaavat markkinoida, hankkia rahoitusta ja toimia kustannustehokkaasti.

Ilkka Lehtola

Kirjoittaja työskentelee projektitutkijana Itä-Suomen yliopistossa, toimii MANEn maaseudun elämänlaatuverkostossa ja harrastaa elokuvia.

Sivakan kylä 2011
Pohjois-Karjalassa sijaitseva Sivakan kylä on syrjässä kaikkialta. Kuva: Ilkka Lehtola



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi