Blogiarkisto

Blogissa maaseutupolitiikan asiantuntijat kirjoittavat ajankohtaisista maaseutupoliittisista aiheista ja tuovat esiin maaseudun näkökulmaa yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla oleviin asioihin. Blogiin otetaan vastaan aiheeseen sopivia vieraskynäkirjoituksia. Jos haluat tarjota kirjoitusta, ota yhteyttä teemaverkostojen erityisasiantuntijoihin tai Antonia Husbergiin, antonia.husberg(a)mmm.fi.
16.2.2015 16.48

Löytyykö poliittista tahtoa edistää kansalaisten yhdenvertaisuutta liikennepalveluissa?

Marika Kettunen

Palveluiden turvaamiselle on erilaiset lähtökohdat saaristossa kuin harvaan asutulla maaseudulla. Saariston palvelut turvaa laki kun taas muilla harvaan asutuilla alueilla ei lain tukea ole takanaan.

Olosuhteiltaan ja palveluiden tarpeen kannalta alueet ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia: etäisyydet ovat pitkiä ja asutus harvaa. Tuntuu kummalliselta, että lain edessä alueet ja niiden asukkaat ovat näin eri asemassa keskenään.

Eriarvoisuus näkyy esimerkiksi liikkumiskysymyksessä. Saaristolaki turvaa vakituiselle väestölle välttämättömät peruspalvelut kuten liikenne- ja kuljetuspalvelut. Laki velvoittaa. Muilla harvaan asutuilla alueilla ei velvoita. Kärjistäen voisi sanoa, että palvelut on siellä jätetty julkisen sektorin hyvän tahdon varaan.

Löytyykö hyvää tahtoa? Oma mielipiteeni on, että valitettavan vähän. Joukkoliikenteen rahoitusta on maaseudulla supistettu jo pitkään, mikä näkyy käytännössä bussivuorojen lakkauttamisena. Vastikään kuulin, että Itä-Suomessa lakkautettiin viime vuonna 200 bussivuoroa. Se on suuri määrä.

Tutkimusten mukaan liikkumisella on vahva yhteys elämänlaatuun ja osallisuuteen. Heikot liikkumismahdollisuudet voivat johtaa syrjäytymiseen. Jos yhteiskunta haluaa ehkäistä syrjäytymistä ja panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, eikö sen kannattaisi satsata yhdenvertaisiin ja riittäviin liikennepalveluihin kaikille kansalaisille? Politiikkaan toivoisi johdonmukaista ja kokonaisvaltaista otetta.

Toki on sanottava, että jotain on yritetty tehdä liikennepalvelujen turvaamisen eteen harvaan asutulla maaseudullakin. On ollut erilaisia palvelukokeiluja kutsu- ja asiointiliikenteen järjestämiseksi. Mutta ongelma on siinä, että ne ovat usein jääneet määräaikaisella rahoituksella toteutetuiksi lyhytaikaisiksi kokeiluiksi (Lehtola 2013). Ei siis voida sanoa, että palvelut olisi turvattu.

En kyseenalaista saaristolain tarpeellisuutta, mutta pohdin ja ihmettelen, miksi muilla harvaan asutuilla alueilla ei ole vastaavanlaista lainsäädäntöä tukenaan. Tarvetta olisi. Vaalien alla haluankin kysyä eduskuntaan pyrkiviltä: löytyykö poliittista tahtoa edistää tätä asiaa?

Marika Kettunen

Kirjoittaja työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja toimii erityisasiantuntijana Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän elämänlaatuverkostossa. Arvostaa oikeudenmukaisuutta ja inhimillistä näkökulmaa. Pohtii kävelyretkillä maailmanmenoa.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi