Uutisarkisto

8.7.2015 8.00

Uusi Alue-Integraattori-lehti ilmestynyt

Alue-Integraattori 1/2015 on ilmestynyt. Lehdessä on tarjolla kattava katsaus alueiden kehittämiseen.

Pääkirjoituksessa työ- ja elinkeinoministeriön alueosaston päällikkö Taina Susiluoto tuo tervehdyksen kiinalaisesta aluekehityksestä – samojen kysymysten äärellä ollaan. Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen pikaluotaa kolumnissaan aluekehityksen viiteen vuosikymmeneen.

Alue-Integraattorissa on ensitulkintoja hallitusohjelmasta aluekehittämisen kannalta niin ministeriön kuin alueidenkin näkökulmasta. Lehdessä on myös mm. arviointia kasvusopimusmenettelystä, verkkoaivoriihen evästystä aluekehittämispäätöksen valmistelulle, ennakoivan rakennemuutoksen aluekierrosten antia ja lausuntokierroksen antamaa evästystä kaupunki-, maaseutu- ja saaristopolitiikalle.

20-vuotias Alue-Intregraattori julkaistiin nyt viimeistä kertaa paperisena. Jatkossa ajankohtaiset asiat niin Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikasta kuin kansallisesta aluepolitiikasta kootaan noin neljä kertaa vuodessa ilmestyvään sähköiseen uutiskirjeeseen. Uutiskirjeen voi tilata sähköpostiin 28.8.2015 mennessä. Samalla voi antaa palautetta ja kehittämistoiveita.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi