Henkilöstöuutisia: Antonia Husberg aloitti maaseutupolitiikan neuvottelevan virkamiehen tehtävässä

Maaseutupolitiikan neuvottelevan virkamiehen virka linkittyy maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteerin tehtäviin. Uuden pääsihteerin nimeää maaseutupolitiikan neuvosto ja tehtäviin kuuluu kansallisen maaseutupolitiikan operatiivisen toiminnan johtaminen.

Husberg (40) on toiminut maaseutuylitarkastajana maa- ja metsätalousministeriössä vuodesta 2016 lähtien. Työnkuvaan on kuulunut kansallisen maaseutupolitiikan strategiatyö ja kehittäminen, viestintä sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta. Helmikuusta 2021 lähtien hän on hoitanut lisäksi maaseutupolitiikan neuvoston vt. pääsihteerin tehtäviä. Husberg toimii myös valtakunnallisen Maaseutuparlamentti –tapahtuman päätuottajana.

Ennen maa- ja metsätalousministeriöön siirtymistä Husberg on toiminut muun muassa viestijänä ruotsinkielisten maataloustuottajain keskusliitossa SLC:ssä, hankevetäjänä ja -päällikkönä Suomen Kuntaliitossa sekä eduskunta-avustajana maa- ja metsätalous, tulevaisuus- ja liikenne- ja viestintäpoliittisissa kysymyksissä. Antonia on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi (politices magister) Vaasan Åbo Akademista. Husberg on kotoisin Kristiinankaupungista ja asuu Porvoossa. Uuteen tehtävään kuuluvat muun muassa maaseutupolitiikan neuvoston sihteeristön puheenjohtajuus sekä kansainvälinen maaseutupoliittinen yhteistyö.

– On valtava kunnia saada vastaanottaa tämä tehtävä. On etuoikeus saada tehdä työtä laajojen yhteiskunnallisten kysymysten parissa, yhteistyössä ja kumppanuudessa eri toimijoiden kanssa. Tehtävän otan vastaan innokkain mielin ja nöyränä osoitetusta luottamuksesta, Husberg toteaa.

Husberg haluaa jatkaa maaseutupoliittista työtä, jota on tehty rakentavan maaseutu ja maaseutu-kaupunki-keskustelun lisäämiseksi eri-ikäisten ja eri taustaisten toimijoiden välillä. Hän haluaa lisätä osallisuutta ja moniäänisyyttä kansallisessa maaseutupolitiikassa kuin myös yleistä yhteiskunnallista maaseutupoliittista keskustelua. Husberg katsoo, että maaseutututkimusta ja -tietoa tarvitaan lisää ja, että tiedon saatavuutta pitää parantaa, jotta se paremmin tukee tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa.

– Hyvän maaseutupolitiikan tekeminen edellyttää maaseudun monimuotoisuuden tunnistamista ja sen ymmärtämistä. Tarvitaan rakentavaa keskustelua ja lisää maaseututiedon tuottamista, tutkimusta ja kehittämistä, jonka pohjalta voidaan tehdä parempia päätöksiä koko Suomea ajatellen, sanoo Taina Vesanto, maatalousneuvos ja maa- ja metsätalousministeriön maaseudun kehittämisyksikön päällikkö.

– Husbergilla on tehtävään vaadittava laaja-alainen osaaminen, strateginen ote sekä innostus, joka kutsuu mukaan muita toimijoita ja tahoja, Vesanto toteaa.

Ajankohtaisiksi maaseutupoliittisiksi kysymyksiksi Husberg nostaa palveluiden saavutettavuuden turvaamisen erityisesti perusopetuksen ja sote-palveluiden osalta, kansalaisten ja alueellisen yhdenvertaisuuden turvaamisen digiyhteiskunnassa, kuntien eriytymisen ja älykkääseen sopeutumiseen liittyvät kysymykset sekä maaseutuasumisen ja maallemuuton edellytysten vahvistamisen. Monia ajankohtaisia kysymyksiä yhdistää Husbergin mukaan tarve arvioida valmistelussa olevien päätösten vaikutuksia maaseutualueille.

– Hyvää maaseutupolitiikka voi tehdä jokainen, joka päättää asioista, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen, elämään, toimeentuloon ja turvallisuuden tunteeseen sekä elinympäristöön maaseutualueilla. Haluan kannustaa päättäjiä sekä paikallisella, alueellisella että kansallisella tasolla ottamaan yhteyttä maaseutupolitiikan erityisasiantuntijoihin, hakemaan maaseututietoa, nostamaan maaseudun esiin keskusteluissa ja tekemään kokonaiskestäviä päätöksiä myös maaseutualueiden, -asukkaiden ja yrittäjien näkökulmasta. Suomi on yksi maailman maaseutumaisimmista maista ja maaseutupolitiikkaa tehdään yhdessä koko Suomen kestävän hyvinvoinnin eteen, Husberg summaa.

Valtioneuvosto nimitti Husbergin neuvottelevan virkamiehen tehtävään 11.11.2021. Husberg on aloittanut tehtävässään 1.12.2021. Päätös on lainvoimainen 20.12.2021 lähtien.