Yhteisten asioiden äärellä – maaseutupolitiikan päivä Suomen.TV-kanavalla 29.10.

Yhteisten asioiden äärellä - maaseutupolitiikan päivässä 29.10. kokoonnutaan keskustelemaan ajankohtaisista asioista tuoreen tiedon valossa. Päivän ensimmäisenä aiheena on Maaseutubarometrin 2020 osa 2 -tulokset suomalaisten näkemyksistä maaseudun yrittäjyydestä ja sen edellytyksistä. Iltapäivällä keskustellaan koronan vaikutuksista harvaan asutuilla alueilla ja Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän tulevasta toiminnasta.

Kolmasosaa suomalaisia kiinnostaa monipaikkainen maaseutuun liittyvä yrittäjyys

Kansallisen Maaseutubarometrin 2020 tulokset kertovat, että kolmasosaa suomalaisia kiinnostaa monipaikkainen, maaseutuun liittyvä yrittäjyys. Maaseudulla nähdään runsaasti liiketoimintamahdollisuuksia, toisaalta maaseudun tuotteiden ja palveluiden saatavuutta pidetään yleisesti huonona.

Mitä Maaseutubarometri meille kertoo suomalaisten mielikuvista maaseudun yrittäjyydestä sekä maaseudun yrittäjyyteen liittyvistä tarpeista? Maaseutubarometrin tuloksia esittää tutkimusprofessori Hilkka Vihinen Luonnonvarakeskuksesta. Mukana lähetyksessä myös tutkija Ulla Ovaska.

Maaseutubarometrin toisen osan tulokset julkistetaan maaseutupolitiikan päivässä Suomen.TV –kanavalla 29.10. klo 10.00 alkaen. 

Voiko koronaepidemia avata uusia mahdollisuuksia harvaan asutulle alueille?

Mitä koronaepidemia on tuonut harvaan asutulle maaseudulle alueiden käytön ja asumisen näkökulmasta? Iltapäivän Hama-live-lähetyksessä kuullaan katsaus tilanteeseen ennen koronaa ja sen kestettyä noin puoli vuotta. Lisäksi kuullaan näkökulmia koronan vaikutuksista yrittäjyyteen, monipaikkaisuuteen, koulutukseen ja kansalaistoimintaan alueella. Alustajina ovat muun muassa erikoistutkija Olli Lehtonen Luonnonvarkeskuksesta sekä suunnittelija Sami Tantarimäki Turun yliopiston Brahea-keskuksesta.  

Koronaepidemian vaikutuksista keskustellaan 29.10. klo 13.00 alkaen.

Pääosin Harvaan asutun maaseudun verkoston asiantuntijaryhmän jäsenistä koostuva Hama-raati keskustelee iltapäivän esityksistä ja vastaa juontajien kiperiin kysymyksiin. Päivää luotsaavat juontajapari Tarja Lukkari ja Veli-Matti Karppinen maaseutupolitiikan Harvaan asutun maaseudun verkostosta.

Tilaisuuden lopussa Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Huttunen kertoo työryhmän tulevasta toiminnasta.

Kysymyksiä voi esittää myös paikkariippumattomasti netin kautta. Tervetuloa mukaan yhteisten asioiden äärelle torstaina 29.10 klo 10-11:30 ja 13-15.00!

Tarkempi ohjelma ja kaikki puhujat julkistetaan torstaina 22.10. maaseutupolitiikka.fi ja suomen.tv -sivuilla.