Maakunnallisista monimuoto-opiskelijoista tukea yritystoimintaan ja työvoimapulaan

Aikuisopiskelu lisää ja vahvistaa opiskelijan osaamista mutta vaikutukset ulottuvat myös alueelle. Opinnot tukevat yritystoiminnan kehittämistä ja pk-yrityksen kehittäminen saattaa tulla melkein huomaamatta, mutta vaikutus on silti merkittävä.

Kauhavalainen Riitta Hölsömäki aloitti tradenomiopinnot Maakuntakorkeakoulun Kauhavan kampuksella vuonna 2012. Riitta on tehnyt kaikki opintoihin liittyvät kehittämistehtävät miehensä Kortesjärvellä sijaitsevaan yritykseen. Niinpä yritykseen on syntynyt niin kehittämis- ja verkostoitumissuunnitelmia, pienimmistä kartoituksista puhumattakaan. Viimeisimpänä tuotoksena on juuri valmistuva opinnäytetyö, jossa paneudutaan Konepalvelu Hölrin Oy:n kustannusten seurannan kehittämiseen.

EP:n käräjäoikeudessa työskentelevä Hölsömäki on saanut opinnoistaan tärkeää tietoa ja taitoa omaan päivätyöhön: ”Opinnot ovat tuoneet uutta näkökulmaa ja taitoa etsiä ja analysoida tietoa.”

Lapualainen Jouko Lahdensuo valmistui konetekniikan insinööriksi Alajärven ja Kauhavan opiskelijaryhmästä. Lahdensuon työnantaja, Lapuan Piristeel Oy, on myös hyötynyt projektiopintoina tehdyistä tuotoksista esim. räjähdesuojausasiakirjasta sekä opinnäytetyönä tehdystä layout-suunnitelmasta yrityksen Kauhavan tehtaalle.

Aikuisopiskelijasta yrittäjäksi

Kurikassa suoritti tradenomiopintoja Johanna Hänninen, joka oli erityisesti kiinnostunut taloushallinnon opinnoista. Paikallinen maakuntakorkeakouluasiamies luonnollisesti tiesi tästä kiinnostuksesta ja muisti Johannan, kun eräs tilitoimistoyrittäjä kyseli mahdollista jatkajaa yritykselleen.

Maakuntakorkeakoulun suhteet ovat läheiset sekä opiskelijoihin että yrittäjiin, joten henkilöt oli helppo yhdistää toisiinsa luottamuksellisesti. Opiskelijana Johanna teki ensin harjoittelun tässä tilitoimistossa, jolloin hän sai kokeilla alaa ja oppia samalla yrittäjyyttä. Vasta sen jälkeen hän teki päätöksensä ostamisesta. Yrityskaupat syntyivät ja Johannasta tuli tilitoimistoyrittäjä. Myyjäyrittäjä on ollut ns. mentorina vielä kaupanteon jälkeenkin, jonka ostaja näkee arvokkaana asiana. Tällaista tapaa he suosittelevat muillekin. Etelä-Pohjanmaalla on lähivuosina tulossa paljon omistajanvaihdoksia johtuen yrittäjien ikärakenteesta. Tämä malli on yksi hyvä käytäntö, miten opiskelijasta voi tulla yrittäjä.

Maakunnalliset opintoryhmät vastaavat työvoimapulaan

Kauhajokelainen Anne Saarinen valmistui sairaanhoitajaksi Kauhajoen ryhmästä joulukuussa 2017. Saarisen mukaan opiskelu monimuotoisin opiskelumenetelmin sisälsi teoriaopintoja lähiopetuksena ja paljon itseopiskelua sekä tiivistä työelämäyhteistyötä ja harjoittelua. Hän samoin kuin useimmat opiskelutoverinsa kertovat, että nyt koulutukseen pystyi hakemaan, koska tutkinto oli mahdollista suorittaa kotipaikkakunnalla. Työn, perhe-elämän ja opiskelun yhdistäminen on tunnetusti haastavaa.

Hoitajapula Suupohjan alueella oli ilmeinen, eikä ulkomaisen työvoiman hankkiminenkaan näyttänyt helpottavan tilannetta. Sairaanhoitajakoulutusta oli odotettu pitkään ja hakijamääräkin osoitti, että tarvetta oli sekä halukkuutta koulutukseen. Maakuntakorkeakoulun, peruspalvelukuntayhtymien, alueen kuntien ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteisin ponnistuksin koulutus saatiin Kauhajoelle ja se oli vastaus tähän työvoimapulaan.

EP:n Maakuntakorkeakoulun puolesta

Pirjo-Leena Ketola, korkeakouluasiamies Suupohja
Tiina Nieminen, korkeakouluasiamies Kauhava
Tarja Sandvik, korkeakouluasiamies Kurikka

Etelä-Pohjanmaan maakuntakorkeakoulu on Seinäjoen ammattikorkeakoulun maakunnallista toimintaa. Toimimme Järviseudulla, Kauhavalla, Kuusiokunnissa sekä Kurikan ja Suupohjan seudulla. Maakuntakorkeakoulu tarjoaa koulutusten lisäksi palveluita yritysten ja elinkeinoelämän kehittämiseen.

Lisätietoa: http://https://www.seamk.fi/seamk-info/kampukset/maakuntakorkeakoulu/

  • Valtari, Heidi

    Erityisasiantuntija