Maaseutu kasvuun joukkorahoituksella!

Joukkorahoitus on kasvava rahoitusmuoto niin meillä kuin maailmallakin. Näkyvät joukkorahoituskampanjat kertovat paitsi aktiivisesta tiedottamisesta, niin myös kasvavasta kysynnästä ja kampanjoiden onnistumisista.

Maaseutu on perinteisesti tullut toimeen omillaan. Erilaisia tukia on pääsääntöisesti haettu lähinnä maatalouden tarpeisiin. Maaseudun elinkeinot kuitenkin monipuolistuvat ja uudistuvat, ja aivan uutta yritystoimintaa syntyy perinteisten rinnalle. Yksi innostava uusi toimija on Pöytyällä sijaitseva Myssyfarmi joka tuottaa paitsi luonnonmukaisesti kasvatettua lampaanlihaa, niin myös niiden villasta tehtyjä design-myssyjä.

Joukkorahoitus avaa uusia mahdollisuuksia maaseudulla toimiville yrittäjille ja yhdistyksille

Nimensä mukaisesti joukkorahoituksessa on kyse laajoille joukoille osoitetusta rahoitushausta. Joukkorahoituskampanjan voi perustaa kuka tahansa ja kuka tahansa voi lähteä sitä rahoittamaan. Joukkorahoituksella voidaan myös hakea rahoitusta vastikkeettomasti eli lahjoituksina, vastikkeellisesti eli myyntinä, omanpääoman kasvattamiseen eli sijoituksina tai vieraan pääoman ehdoilla eli lainana. Vastikkeettomassa kampanjassa hakija tarvitsee rahankeräysluvan.

Useimmiten joukkorahoituskampanja rakennetaan ulkopuolisen palveluntarjoajan alustalle. Kampanjan onnistuminen edellyttää huolellista ennakkovalmistelua sekä erittäin aktiivista tiedottamista ja markkinointia kampanjan aikana.

Hyvä idea on menestyksekkään joukkorahoituskampanjan elinehto

Maaseudulla on jo esimerkkejä toimivasta joukkorahoituksen käytöstä. Esimerkiksi Somerolainen Vaahteramäki Farming haki maatilalleen joukkorahoituksen kautta onnistuneesti 500 uutta sijoittajaa.

Mikään ei estä maaseudulla toimivien yhteisöjen kampanjointia onnistumasta joukkorahoituspalveluissa. Elementit menestyksekkääseen kampanjaan ovat samat kuin kaikilla muillakin: hyvä idea, hyvin suunniteltu kampanja, sitoutettu lähipiiri sekä tiedottaminen, tiedottaminen ja tiedottaminen!

Kiinnostuitko?

Lue lisää joukkorahoituksesta alla olevan linkin kautta.

  • Suomi, Markus

    Talouslehtori

    Kirjoittaja toimii Humanistisen ammattikorkeakoulun Turun alueyksikön talouslehtorina ja Culture Creative Fund (CCF)-hankkeessa rahoitusvalmentajana.