Maaseudulta ehdotuksia eurooppalaiseksi yrittäjyyden edistämispalkinnoksi?

Uutinen
Puuverstaalla.

Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto (EEPA) jaetaan vuosittain menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille. Palkinto jaetaan SME Assembly tapahtuman yhteydessä. SME Assembly on komission ja EU-puheenjohtajana toimivan maan yhteistyössä järjestämä pk-yrittäjyyden edistämisen tapahtuma.

Eurooppalaisella yrittäjyyden edistämispalkinnolla on tarkoitus antaa tunnustusta menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille eri puolilla Eurooppaa, esitellä̈ parhaita yrittäjyyden toimintalinjoja sekä käytäntöjä, lisätä tietoisuutta yrittäjyyden lisäarvosta sekä rohkaista ja kannustaa ryhtymään yrittäjäksi. Kilpailuun osallistuminen on maksutonta.

Suomi on perinteisesti pärjännyt hyvin tässä kilpailussa. Vuonna 2018 Kasvu Open voitti oman kategoriansa, joka oli ”Yritysten kansainvälistymisen tukeminen”. Kannustamme sinua miettimään voisiko maaseudun yrittäjyyden edistämiseen liittyen jättää ehdotuksen johonkin vuoden 2020 kilpailun kuudesta eri sarjasta:

  • Yrittäjyyden edistäminen: Tunnustaa kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla aloitteita, jotka edistävät yrittäjyysajattelua varsinkin nuorten ja naisten keskuudessa.
  • Investointi yritystaitoihin: Tunnustaa kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla aloitteet yrittäjyyden, johtajuuden ja työn tekijöiden taitojen parantamiseksi.
  • Liiketoimintaympäristön parantaminen: Tunnustaa kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla innovatiivisia toimintaohjelmia, jotka edistävät yritysten perustamista ja kasvua, yksinkertaistavat yritysten lainsäädännöllisiä sekä hallinnollisia menettelyjä ja toteuttavat ”Think Small First” (”Pienet ensin”) -periaatetta asettamalla pk-yritykset etusijalle.
  • Yritysten kansainvälistymisen tukeminen: Tunnustaa ohjelmia ja aloitteita, jotka kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla rohkaisevat yrityksiä ja erityisesti pk-yrityksiä hyödyntämään Euroopan Unionin sisäisten ja ulkopuolisten markkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia entistä paremmin.
  • Vihreiden markkinoiden ja resurssien tukeminen: Tunnustaa kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toimintaohjelmia ja aloitteita, jotka tukevat pk-yritysten pääsyä vihreille markkinoille ja parantavat niiden resurssitehokkuutta esimerkiksi kehittämällä vihreitä taitoja, saamalla kysynnän ja tarjonnan vastaamaan toisiaan tai rahoittamalla.
  •  Vastuullinen ja osallistuva yrittäjyys: Tunnustaa kansallisia, alueellisia tai paikallisia viranomaisten tai viranomaisten ja yrittäjien yhteisyritysten aloitteita, joilla edistetään pk-yritysten yhteiskuntavastuuta. Tässä sarjassa annetaan tunnustusta myös toimille, jotka edistävät heikossa asemassa olevien ryhmien, kuten työttömien – erityisesti pitkäaikaistyöttömien – sekä maahanmuuttajien, vammaisten tai etnisten vähemmistöjen yrittäjyyttä.

Kokonaisuuden pääpalkinto voidaan antaa mille tahansa sarjalle ja se myönnetään hakemukselle, jolla katsotaan olevan luovin ja inspiroivin yrittäjyysaloite Euroopassa. Ehdotukset voivat koskea yrittäjyyden hyvin erilaisia edistämistoimenpiteitä ja ne voivat olla kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toteutettavia toimia. Myös maaseudulla toimivat ratkaisut ansaitsisivat tulla näkyviin ehdotuksissa.

Valintamenettely on kaksivaiheinen: vain kansallisen karsintavaiheen selvittäneet kilpailijat voidaan ottaa huomioon päätettäessä Euroopan palkinnoista. Korkea-arvoinen tuomaristo valitsee voittajat, jotka julkistetaan marraskuussa 2020 järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa. Koska Euroopan komission uusi Green Deal sopimus on komission ensisijainen tavoite, kestävä näkökulma huomioidaan jokaisessa sarjassa. Maaseutupolitiikan neuvoston, MANEn, vuoden 2020 pääteema on kestävän kehityksen edistäminen ja nämä kaksi kokonaisuutta tukevat toinen toisiaan yhtenevästi.

Suomessa kansalliseen karsintaan pääsemiseksi hakemukset tulee jättää 31.5.2020 mennessä. Täytä Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto 2020 - Ilmoittautumislomake (pdf, tem.fi).

Lisätietoja kansallisesta kilpailusta antaa tarvittaessa neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hänen yhteystietonsa ovat etunimi.sukunimi@tem.fi ja puh. 029 506 4932.