MANE-verkosto vieraili ja vaikutti Brysselissä

Uutinen

Maaseutupolitiikan neuvoston verkoston delegaatio kävi opinto- ja vaikuttamismatkalla Brysselissä tammikuussa 2026. Ryhmä perehtyi maaseutuasioiden käsittelyyn ja hoitamiseen EU:ssa ja pääsi vierailullaan tapaamaan edustajia mm. Euroopan komissiosta, Euroopan parlamentista, Euroopan talous- ja sosiaalikomiteasta, alueiden komiteasta sekä edunvalvontatahoista.

Delegaatio (28 henkilöä 22 eri organisaatiosta) vei viestiä maaseutupolitiikan painotuksista lukuisille tahoille ja sidosryhmille. Esillä olivat tulevan EU:n rahoituskauden valmistelu ja siihen liittyvät maaseutupoliittiset kannat, maaseututieto sekä tuoreen valtioneuvoston maaseutupoliittisen selonteon sisällöt.

Matkalla järjestettiin sidosryhmätilaisuus, johon kutsuttiin Brysselissä toimivia ja vaikuttavia suomalaisia. Kutsuttavien listalla olivat mm. kaikki Suomen Euroopan parlamentin jäsenet sekä heidän avustajiaan, Euroopan komission virkahenkilöitä eri pääosastoilta, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean edustajia, Suomen EU-edustuston virkahenkilöitä, maakuntien, Kuntaliiton, Suomen Yrittäjien, EK:n, FinUnions:n, Finmobilityn, Finnish Liaison Office for EU R&I:n, MTK:n, Energiateollisuuden ja Metsäteollisuuden Brysselin toimistojen henkilöstöä sekä median edustajia.

Sidosryhmätilaisuudessa maaseutupolitiikan pääsihteeri Antonia Husberg toi maaseutupolitiikan viestit Euroopan käytäville. Hän konkretisoi tutkitun tiedon ja esimerkkien pohjalta, että sillä, miten maaseudut toimivat, miten ne ymmärretään ja miten ne tehdään näkyväksi, on laajaa merkitystä kansallisten ja EU-tason tavoitteiden saavuttamisessa.

Johtava asiantuntija Marianne Selkäinaho maa- ja metsätalousministeriöstä piti tietoiskun EU:n maaseuturahoituksesta ja sen merkityksestä sekä toi esiin keskeisiä näkökulmia EU:n seuraavan rahoituskauden valmisteluun. Erityisasiantuntija Laura Jänis maa- ja metsätalousministeriöstä kertoi yhteisölähtöisestä paikallisesta kehittämisestä ja sen tuloksista Suomessa sekä yhteisölähtöiseen paikalliseen kehittämiseen liittyvistä näkökulmista seuraavaa rahoituskautta ajatellen.

Delegaatio pääsi tapaamaan kahta Euroopan parlamentin jäsentä: Pekka Toveria (EPP) ja Elsi Kataista (Renew). Heidän kanssaan käytiin keskustelua maaseudun keskeisestä merkityksestä mm. turvallisuudelle, bio- ja kiertotaloudelle sekä huoltovarmuudelle.

Vierailulla delegaatio pääsi kuulemaan ja keskustelemaan Euroopan komission ajankohtaisista asioista neljän eri pääosaston (DG AGRI, DG REGIO, DG CONNECT, DG RTD) edustajien kanssa. Aiheina olivat muun muassa EU:n seuraava rahoituskausi ja sen valmistelu, EU:n digitaalinen vuosikymmen sekä EU:n biotalousstrategia. Ohjelmaan sisältyi tapaamisia Euroopan talous- ja sosiaalikomitean sekä alueiden komitean edustajien kanssa. Matkan aikana tutustuttiin myös MTK:n, SLC:n ja Pellervon Brysselin toimistoon sekä saatiin ajankohtaiskatsaus kattojärjestöltä Copa-Cogegalta.

Matkatuliaisina olivat syvempi ymmärrys siitä, miten laajasti EU:n päätöksenteko vaikuttaa kansallisiin maaseutupoliittisiin kysymyksiin sekä miten tärkeää on, että maaseutupoliittiset toimijat ovat aktiivisesti mukana seuraavan EU:n rahoituskauden valmistelussa. Mukaan saatiin myös hyviä yhteyksiä ja malleja siitä, miten voidaan kehittää ja vahvistaa kansallista ja kansainvälistä ymmärrystä maaseudun erityispiirteistä, kysymyksistä ja maaseutupolitiikasta.

Aineistoa:
Maaseutupolitiikan neuvoston 2021–2025 viesti seuraavan EU:n rahoituskauden valmisteluun
Landsbygdspolitiska rådets 2021–2025 meddelande inför beredningen av nästa EU-finansieringsperiod
Message from the Rural Policy Council 2021–2025 for the preparation of the next EU funding period
Rural Finland 
Valtioneuvoston maaseutupoliittinen selonteko
Maaseutupolitiikan terveiset Euroopan käytäville
Suomi EU:n maaseudun kehittämisen mallimaana – keskeisiä näkökulmia EU-rahoituskauden valmisteluun