Uusia kasvoja maaseutu- ja saaristopolitiikassa

Maaseutupolitiikan neuvostossa (MANE) ja saaristoasiain neuvottelukunnassa (SANK) on aloittanut uusia kasvoja. Laura Latvakoski (kuvassa vas.) toimii asiantuntijana maaseutupolitiikan parissa. Suunnittelija Sami Tantarimäki sekä korkeakouluharjoittelija Aino Tuohiluoma osallistuvat sekä MANE:n että SANK:n tehtäviin.

Maa- ja metsätalousministeriö on ollut Laura Latvakosken ensimmäinen oman alan harjoittelupaikka; hän oli kesällä 2019 korkeakouluharjoittelijana maaseutu- ja saaristopolitiikan viestinnän tehtävissä. Ura ministeriössä sai jatkoa, kun Latvakoski aloitti viime maaliskuussa työt maaseutupolitiikan parissa. 

”Olen tosi iloinen, että sain mahdollisuuden päästä tänne takaisin. Työssäni olen saanut paljon uutta perspektiiviä maaseutupolitiikkaan ja maaseudun kehittämiseen ja esimerkiksi viestinnästä paljon myös ihan konkreettisia juttuja”, Latvakoski sanoo.

Maaseutu ja sen kehittäminen kiinnostavat Latvakoskea niin opintojen kautta kuin henkilökohtaisen kiinnostuksen vuoksi. Aihe on tärkeä, sillä hän on viettänyt lapsuutensa Laihian maaseutumaisemissa metsän ja peltojen keskellä.

Viimeisen parin kuukauden ajan Latvakoski on ollut tiiviisti mukana Maaseutuparlamentin valmistelussa ja viestinnässä.

”On ollut kiva olla mukana valtakunnallisen tapahtuman valmisteluissa. Tapahtuma onnistui hienosti! Oli mahtavaa nähdä kaiken valmistelun konkretisoituvan. Tapahtuman järjestämisessä oli mukana upea porukka”, hän sanoo.

Parasta työssä on Latvakosken mielestä ollut oman asiantuntemuksen syventäminen. Koska maaseudun kehittämisyksikkö on laaja, pääsee työssä tutustumaan monipuolisesti erilaisiin aiheisiin. Hän mainitsee yhdeksi työn parhaaksi puoleksi myös mukavat työkaverit.

Latvakoski opiskelee Vaasan yliopistossa hallintotieteitä, pääaineenaan aluetiede ja sivuaineenaan viestintä. Opinnot ovat enää gradun viimeistelyä vaille valmiit, joten edessä häämöttää valmistuminen hallintotieteiden maisteriksi. Graduaihe liittyy vahvasti omaan työhön.

”Käsittelen gradussani paikkaperustaisuutta maaseutupolitiikassa. Tarkoitus olisi saada gradu syksyn aikana valmiiksi”, Latvakoski kertoo.

Ihmiset ja työkalut ovat valmiiksi tuttuja

Turkulaisella Sami Tantarimäellä on liki kahden vuosikymmenen kokemus maaseudun ja saariston kehittämisestä. Ennen virkaansa maa- ja metsätalousministeriössä hän toimi suunnittelijana Turun yliopiston Brahea-keskuksessa aluekehittämisen tiimissä 17 vuoden ajan.

”Aiempien tehtävien kautta olen ollut mukana MANEn verkostoissa asiantuntijajäsenenä sekä hakijana tutkimusrahoille. Nyt istun toisella puolella mukana ohjausryhmissä ja arvioimassa hankkeita. Työkalut ja ihmiset ovat siis minulle tuttuja, joten minun oli helppo hypätä mukaan. Olen erittäin iloinen työstäni – asioista voi innostua uudella tavalla, kun ympärillä on uusi porukka ja uusia näkökulmia”, Tantarimäki kertoo.

Tantarimäki on väitellyt tohtoriksi Turun yliopistossa pääaineenaan maantiede. Väitöskirja liittyi urbaaniin maatalouteen ja kaupunkiviljelyyn, mistä Tantarimäki on saanut pohjaa maaseutukeskusteluun. Lisäksi hän on istunut esimerkiksi Suomen Kylät ry:n, Varsinais-Suomen kylät ry:n sekä Leaderin hallituksissa, toiminut maaseutuverkoston työryhmän koordinaattorina ja ollut mukana maaseutututkijoiden verkostoissa. Tantarimäki kertoo olevansa mielellään monessa mukana ja oppimassa uutta.

Maaseudun kehittämisyksikössä Tantarimäki osallistuu MANEn ja SANK:n jalkauttamis- ja koordinaatiotehtäviin. Hän on muun muassa valmistellut tänä syksynä alkavaa saaristo-ohjelman jalkauttamiskiertuetta, osallistunut erilaisiin aluekehittämiseen liittyviin työ- ja ohjausryhmiin sekä ollut mukana Maaseutuparlamentin ja saaristoseminaarin järjestelyissä.

Tantarimäki odottaa tulevalta erityisesti ihmisten kohtaamista kenttätyössä, mutta myös uuden oppimista valtionhallinnon näkökulmasta.

”On tosi tärkeää päästä ihmisten keskelle kuulemaan keskustelua ja näkemään, missä ympäristöissä he elävät. Yhtä lailla minua kiinnostaa ylätason toiminta ja kokonaiskuva. Toivon, että sekä ruohonjuuri- että ylätason toiminta pysyvät työssäni mukana”, Tantarimäki summaa.

Harjoittelun ajankohta osui nappiin

Aino Tuohiluoma aloitti maaseudun kehittämisyksikön korkeakouluharjoittelijana syyskuun alussa. 3 kuukautta kestävä harjoittelu MANEn ja SANK:n viestinnän tehtävissä on lähtenyt hyvään vauhtiin. Työtehtäviin sisältyy esimerkiksi some-viestinnän sisällöntuotantoa, uutisten tuottamista, verkkosivujen hallintaa ja tapahtumamarkkinointia.

”On ollut kiva päästä työskentelemään monipuolisesti eri asioiden parissa alusta alkaen. Harjoitteluni ajankohta osuu aivan nappiin, sillä pääsen mukaan sekä Maaseutuparlamentin että saaristoseminaarin järjestelyihin ja viestintään. Maaseutuparlamentti oli huikean hieno kokonaisuus”, Tuohiluoma kertoo.

Aikaisemmin Tuohiluoma on työskennellyt paikallislehdessä kesätoimittajana ja opintojen ohessa avustajana. Viime kesän hän vietti markkinoinnin ja viestinnän harjoittelijana rakennusalan yrityksessä. Maa- ja metsätalousministeriöön hän haki harjoitteluun, sillä vahvaa kiinnostusta maaseutu- ja maatalousasioihin löytyy. Tuohiluoma on maitotilan kasvatti Karviasta, joka on pieni maaseutupitäjä Pohjois-Satakunnassa.

”Olen erittäin tyytyväinen päästyäni MMM:lle harjoitteluun, sillä haluan työskennellä maaseutuun liittyvien asioiden parissa myös tulevaisuudessa. Saaristoasiat taas ovat minulle uutta, ja odotan mielenkiinnolla oppivani aiheesta lisää”, hän kertoo.

Harjoittelun kanssa samaan aikaan Tuohiluomalla alkoi viestinnän opintojen viides vuosi Vaasan yliopistossa. Edessä on siis gradun kirjoittaminen, ja ensi keväänä häntä puolestaan odottavat vaihto-opinnot Milanossa.

Yhteystiedot

  • Latvakoski, Laura

    Suunnittelija, maa- ja metsätalousministeriö

    Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@gov.fi
    Puhelinnumero: +358 (0)295 16 2054

    Laura toimii suunnittelijana maa- ja metsätalousministeriössä maaseutupolitiikan neuvoston MANEn ja saaristoasian neuvottelukunnan SANKin tehtävissä.

  • Tantarimäki, Sami

    Erityisasiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö

    Sähköpostiosoite: sami.tantarimaki@gov.fi
    Puhelinnumero: 050 431 2569

    Sami on erityisasiantuntija maa- ja metsätalousministeriössä ja toimii maaseutupolitiikan neuvoston tehtävissä. Sami on filosofian tohtori ja on aikaisemmin toiminut suunnittelijana Turun yliopiston Brahea-keskuksessa.