Väitöskirjatutkimus kotouttamisen ja maaseudun suhteesta

Uutinen

Maahanmuuttajien kotouttamisesta maaseudulle on valmistella väitöstutkimus. VTM Marja Enbuska selvittää tutkimuksessaan sitä, minkälaisia toimintamahdollisuuksia maaseutu maahanmuuttajille tarjoaa.

Maahanmuutto on ajankohtainen aihe myös maaseudun näkökulmasta. Maahanmuuttoa on esimerkiksi ehdotettu yhdeksi ratkaisuksi ikääntyvästä väestöstä aiheutuvaan työvoimapulaan. Kotoutuminen ei kuitenkaan ole suoraviivainen prosessi, vaan siihen osallistuvat sekä yhteisö johon muutetaan, että maahanmuuttajat itse. Myös kotouttamispolitiikka ja kotouttamiskäytännöt määrittelevät osaltaan sitä, millä tavalla kotouttamista toteutetaan.

Tutkimuksessa selvitetään, millä tavalla kotouttamiskäytännöt tukevat tai estävät maahanmuuttajien toimintamahdollisuuksien toteutumista. Tutkimusaihetta tarkastellaan kotouttamisessa mukana olevien eri toimijoiden kautta, joita ovat maaseudulla toimivat pk-yritykset, paikalliset yhteisöt ja instituutiot, sekä maaseudulla asuvat maahanmuuttajanuoret.

Tutkimusaineisto koostuu edellä mainittujen tahojen haastatteluista. Tällä menetelmällä kotouttamisprosessiin osallistuvilla on mahdollisuus kertoa käsityksensä tutkittavasta aiheesta omin sanoin ja itselle tutuin termein.

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on myöntänyt väitöstutkimukseen Tulevaisuusrahaston tuottoa 30 000 euroa. Enbuska työskentelee Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella. Väitöskirjatyö on tarkoitus toteuttaa vuosina 2019–2023.

Lisätiedot: Marja Enbuska, marja.enbuska(at)helsinki.fi