Lähteä vai jäädä? Monen nuoren monisyinen koulutuspolkukysymys

Nuoret maaseudulla

Koulutuksen keskittäminen muuttaa nuorten koulutus- ja urapolkuja. Tämä taas voi lisätä eroja väestön koulutusrakenteessa ja alueiden eriarvoistumisessa. Yhä kauemmas karkaavat mahdollisuudet myös vakuuttavat nuoret tarpeesta muuttaa kotiseudultaan. Lisäksi kyse on pienenevistä ikäluokista sekä kunkin omista ammattihaaveista.

Koulutus- ja urapolkuhavainto on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) alkuvuonna julkaistusta tutkimuksesta. Kohteena oli lukiokoulutuksessa sekä tekniikan ja palvelualojen ammatillisessa koulutuksessa tapahtuneet supistukset. Mielikuva ”muuttopakosta” tuli vastaan tanskalaistutkimuksessa, mutta yhtäläisyydet ovat kiinnostavia. Koulutuskeskustelua ovat ylläpitäneet viimeaikoina myös mm. Helsingin Sanomat (Koulu muuttuu -sarja) ja Sitra (Tulevaisuus kutsuu, kuuleeko koulu?).

Koulutuksen keskittämisen kustannukset

Toisen asteen koulutuksen tarjontaa on pyritty tehostamaan keskittämällä koulutusta suurempiin yksiköihin. Tässä on etunsa, mutta sillä on havaittu olevan myös ei-toivottuja vaikutuksia koulutustarjontaansa leikkaavien alueiden nuorten työelämävalmiuksiin. Etlan tutkimustulosten perusteella lukiokoulutuksen alueellisen saatavuuden heikentäminen vaikuttaa ennen kaikkea koulutusalavalintaan, kun taas ammatillisen koulutustarjonnan supistamisella voi olla merkitystä sekä valmistumisaikaan että ylipäätään tutkinnon suorittamiseen. Lopullinen vaikutus näkyy menestymisessä työmarkkinoilla ja sitä kautta työelämää jo vaivaavan osaajapulan paikkaamisessa. Sattumalta opetusministerikin osui samalle asialle (TS 14.1.2021) ja tarkensi, että nykyjärjestelmässä 16 % nuorista jää ilman tutkintoa ja siten myös ilman työpaikkaa.

Etlan tutkimuksen mukaan opintojen perässä toisella paikkakunnalle muuttamisessa on kyse niin taloudellisista kuin henkisistä resursseista, jotka kohdistuvat sekä nuoreen että perheeseen. Tilannetta tulee kuitenkin helpottamaan se, että uuden oppivelvollisuuden laajentamislain voimaantulon (1.8.2021) myötä koulutus muuttuu maksuttomaksi perusopetuksen tapaan. Mutta kuten HS-juttusarjassa (22.1.21) pohdittiin: ”Oppivelvollisuuden laajentaminen haastaa kunnat: Maksuttomuus tulee kalliiksi isoille kaupungeille, pienet pelkäävät opiskelijakatoa”. Tosiasia on sekin, että alueellisen saatavuusongelman takia koululaisista osa joutuu muuttokysymysten eteen jo perusopetuksessa.

Entä se henkisen puolen tuki? Aiheesta jo puhutaan huolestuttavan paljon opiskelun yhteydessä, samoin kuin työelämänkin tiimoilta. Korona-aika on tuonut oman lisänsä tähän, samoin kuin se on vaikuttanut harjoittelu- ja kesätyömahdollisuuksiin. Osin rekrytointeihin ylipäätään. Myönteisessä mielessä kulunut vuosi näkyy koulutuksen digiloikkina. Joka tapauksessa olennaisinta on, että nuoret eivät ajautuisi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Tähän oppivelvollisuusiän nostollakin pyritään.

Kysymys lähtemisestä ja jäämisestä

Tanskalaisessa Mobility and belonging – A case from provincial Denmark (Gulløv & Gulløv 2020) -tutkimuksessa tehtiin myös mielenkiintoisia havaintoja. Tutkimuksessa haastateltiin lapsia, nuoria, vanhempia, opettajia sekä muita alan asiantuntijoita ja viranhaltijoita. Ei-toivottujen vaikutusten listalle nousee nyt se, että maaseudun nuoret ovat vähitellen vakuuttuneet siitä, että heidän on lähdettävä kodeistaan koulutuksen vuoksi. Epäily paikallisia mahdollisuuksia kohtaan aloittaa vieraantumisen paikallisesta arjesta, joka lopulta johtaa lähtemiseen. Sen seurauksena paikallinen rakennemuutosahdinko usein syventyy entisestään.

Teini-iässä ei ole välttämättä selkeää käsitystä siitä mitä isona haluaa tehdä. Osalle toisen asteen koulutuspaikan valintaan vaikuttavat paljon sen hetkiset sosiaaliset suhteet, toisille taas valinta on helppo, koska tiedetään mitä halutaan (tehdä tai olla). Tai tiedetään mitä ei ainakaan haluta. Valinnasta riippumatta keskiössä on kysymys lähtemisestä ja jäämisestä. Kysymys on äkkiseltään yksinkertainen, mutta käytännössä monisyinen, sillä puntarointia piisaa jonnekin kuulumisesta sosiaalisiin suhteisiin.

Nyt ajatuksia herätti erityisesti havainto, jonka mukaan ammatillinen koulutus yhdistetään helpommin tulevaisuuteen kotikulmilla. Eli valinnalla ikään kuin julkisesti ilmoitetaan etusijalle paikallinen maaseutuarki. Vaikutelma ei ole kaikille mieleinen ja osalle nuorista lukiovalinta olikin tapa lykätä lopullista päätöstä. Mutta kuten tanskalaistutkijat totesivat, niin jatko-opintoihin orientoiva lukio nähdään jo askeleena lähtemiseen. Sikäli alun havainto olisi oikeansuuntainen. Näin varmasti Suomessakin, mutta meillä myös ammatilliselta puolelta voi yhtälailla ponnistaa eteenpäin. Ammattioppilaitos voi olla jopa lukiota kauempana.

Kysymys jonnekin kuulumisesta

Tanskalaistutkijoiden (ei niin yllättävä) lopputulema oli, että tarvitaan laajempaa keskustelua siitä, miten koulutusjärjestelmä voisi reagoida nykyistä paremmin niin maaseutuyhteisöjen kuin yhteisöön kuuluvien lasten ja nuorten tarpeisiin. Tavoitteena on tasoittaa tapahtuneen kehityksen aiheuttamaa maantieteellistä epätasapainoa. Kuulostaa tutulta. Myös kehittämistoimenpiteinä esitetään meidänkin koulu(tus)verkkokeskusteluista tuttuja juttuja eli herkkyyttä tunnistaa paikallisia koulutustarpeita ja tietotaitoa sekä rakentaa uusia kumppanuuksia tutkimuksen, yritysten, kansalaisyhteiskunnan ja koulujen kesken.

Nuorten kotiseutusuhteesta ollaan kiinnostuneita ja huolissaan. Esimerkiksi Kestävä Maaseutu –hankkeen (Maaseudun Sivistysliitto, Itä-Suomen yliopisto, Kuntaliitto) johdolla on käyty hyvää keskustelua siitä, miksi poismuuttaneiden nuoret kotiseutusuhteeseen ja osallisuusmahdollisuuksiin kannattaa kiinnittää huomiota. Juuret junioreille (JUJU) -hankkeessa (HY Ruralia-instituutti) puolestaan on tutkittu maaseudun lasten ja nuorten juurtuneisuutta ja kotiseutukuvan muodostumista sekä kehitetty toimintamalleja kotiseutuopetuksen järjestämiseen. Virtuaalinen kotiseutu - julkaisu (Riukulehto & Haasio, toim. 2020) avaa lopullisesti silmät uudenlaiseen kotiseutututkimukseen ja käsitteen määrittelyyn.

Monimuotoinen koulutuspolku paikkariippumattomaan työelämään

Polku unelma-ammattiin vie monesti maaseuduilta maailmalle, koska läheltä ei löydy koulutusta tai kaivattua koulutusta. Maailmaa on myös hyvä nähdä. Toisaalta lähellä voi olla tarjolla sekä koulutus että varma työ, mutta kun tavoitteet ovat toiset, niin tulos on sama. Tämäkin on haaste lähiopetuspaikkojen säilymiselle. Lisäksi puhe pienevistä ikäryhmistä on väistämätöntä.

Mutta silti, ja ehkä juuri siksi, keskustelua koulutuksen järjestämisen joustavista tavoista yhä tarvitaan. Työelämän muuttuminen yhä paikkariippumattomammaksi ja monipaikkaisemmaksi lisää tarvetta tähän. Vastaisuudessa sellaiseen työelämään myös enenevissä määrin valmistutaan. 

Lisätietoja aiheesta:

Etlan tutkimus Koulutuksen keskittäminen muuttaa nuorten koulutus- ja urapolkuja

Journal of Pedagogy -lehdessä julkaistu artikkeli Mobility and belonging - A case from provincial Denmark

Maaseudun Sivistysliiton KestäväMaaseutu -hanke

  • Tantarimäki, Sami

    Suunnittelija, FT, Turun yliopiston Brahea-keskus

    Kirjoittaja on suunnittelija, FT, Turun yliopiston Brahea-keskuksessa. Hän osallistuu MANEn Osaaminen ja työllisyys -verkoston toimintaan ja toimii Suomen Kylät ry:n ja Varsinais-Suomen kylät ry:n hallituksissa, Maaseutuverkoston Älykkäät kylät -työryhmän koordinaattorina sekä aktiivisena toimijana maaseudun kehittämisen, tutkimuksen ja politiikan verkostoissa. Maaseutupolitiikan Osaaminen ja työllisyys (OTE) -verkostossa hän osallistuu kasvupalveluiden toiminnan käynnistämiseen maaseudun työllisyyttä ja yritystoimintaa tukevalla tavalla.