Politiikkasuositus 5/2026: Miten maaseudun elinvoimaa vahvistetaan tulevaisuudessa?
PTT:n toteuttama tutkimushanke ”Kokonaiskuva maaseudun taloudesta ja sen merkityksestä elinvoimalle ja huoltovarmuudelle” rakensi kokonaiskuvaa maaseudun talouden merkityksestä alueiden elinvoimalle ja tarkasteli kuntien elinvoiman yhteyttä kansalliseen huoltovarmuuteen.
Maaseudun väestö ikääntyy ja vähenee erityisesti harvaan asutulla maaseudulla ja ydinmaaseudulla. Lisäksi maaseudun yritykset painottuvat pieniin ja pääomavaltaisiin aloihin, ja yrittäjien keski-iät ovat nousussa. Kaikella tällä on huoltosuhdetta ja talouden näkymiä heikentävä vaikutus. PTT:n toteuttamassa tutkimushankkeessa tarkasteltiin maaseudun taloutta, sen rakennuspalikoita sekä niihin kytkeytyviä rakenteita, toimintoja ja toimijoita.
Vaikka maaseutukuntien huoltosuhteet ovat heikkenemässä ja maaseutukunnat ovat kaupunkeja riippuvaisempia valtionosuuksista, ei maaseudun kehityksessä ole kyse taantumisesta. Maaseudulla on vakaata yritystoimintaa, ja maaseutujen yritykset muodostavat noin viidenneksen Suomen työpaikoista. Yrittäjien keski-ikä on kuitenkin noussut viimeisen 20 vuoden aikana erityisesti harvaan asutulla maaseudulla. Tämä voi heikentää yritystoiminnan uusiutumista ja jatkuvuutta tulevaisuudessa. Maaseudun yritystoiminnan roolia yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta korostaa kuitenkin se, että merkittävä osa huoltovarmuuskriittisestä yritystoiminnasta sijaitsee maaseutualueilla.
Tutkimushankkeen myötä selvisi, että maaseudun ja kaupunkien väliset erot työllisyydessä ja työttömyydessä ovat kaventuneet viime vuosikymmeninä. Muutos ei kuitenkaan tarkoita maaseudun työmarkkinoiden vahvistumista, vaan ennemmin sitä, että työikäinen väestö on vähentynyt työpaikkojen kysyntää nopeammin. Hankkeen aikana havaittiin, että palkansaajien työpaikkoja on vähentynyt eniten teollisuudesta, ja yrittäjiä on kadonnut erityisesti alkutuotannossa. Väestön ikääntymisen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat kuitenkin jatkossa olemaan yhä suurempia työllistäjiä maaseudulla. Myös etätyö on yleistynyt, mutta paikallinen työssäkäynti on selvityksen mukaan säilyttänyt asemansa, eikä kaupunkien merkitys maaseudun asukkaiden tulonlähteenä ole kasvanut merkittävästi. Maaseudun tulorakenne nojaakin kaupunkeja enemmän erityisesti yrittäjätuloihin ja eläkkeisiin.
Tutkimuksen mukaan maaseudulla asuvien maahanmuuttajien työllisyys on kaupunkeja korkeammalla tasolla. Samaan aikaan ulkomaalaistaustaisen väestön määrä on kasvanut myös maaseutumaisissa kunnissa. Tutkimuksesta kuitenkin selvisi, että maahanmuuttajien sisäinen muuttoliike suuntautuu usein kaupunkeihin maahantuloa seuraavina vuosina, joten he eivät todennäköisesti korjaa heikentyvää huoltosuhdetta.
Maaseudulla yrityssektori poikkeaa kaupungeista myös siinä mielessä, että yrityksiä perustetaan vähemmän, kasvuyritysten osuus on pienempi ja yritykset ovat keskimäärin pienempiä, vanhempia ja vähemmän kansainvälisiä kuin kaupungeissa. Lisäksi maaseudulla yritykset ovat pääomavaltaisempia ja investoivat koneisiin ja laitteisiin keskimäärin suurempia summia verrattuna kaupunkien yrityksiin. Yritysrahoituksen merkitys maaseudulla on siis suuri, mutta siitä huolimatta yritysrahoituksen saatavuuden on havaittu heikentyneen maaseudulla. Lisäksi on arvioitu, että paikallisten pankkikonttorien lopettaminen voi pahentaa tilannetta entisestään.
Politiikkasuositukset ja koko raportti hankkeesta ovat ladattavissa täältä
1. Maahanmuuttajien asemaa osana maaseudun työvoimaa tulisi arvioida tarkemmin sekä selvittää maahanmuuttajien maaseudulle sijoittumiseen ja sieltä pois muuttamiseen liittyviä tekijöitä. Maahan muuttajien kotoutumis- ja työllisyyspalvelut on kytkettävä nykyistä suoremmin yritysten työvoimatarpeisiin. Maaseudun yrityksille tulee olla saatavilla sujuva palvelu, jossa yritys saa samasta palvelusta työntekijöiden välityksen, lupa- ja viranomaisneuvonnan, sekä tuen työntekijän ja hänen perheensä asettautumiseen alueelle.
2. Maaseudun yritysten toiminta on erityisen riippuvaista ulkoisesta rahoituksesta, jolloin on tärkeää, että maaseudun yritysten investointiedellytyksiä, kasvuhakuisuutta ja rahoituksen saatavuutta voidaan vahvistaa erityisesti ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla. Painopisteen ei pidä olla vain uusien yritysten synnyttämisessä, vaan myös olemassa olevien yritysten kasvussa, investoinneissa ja jatkuvuudessa. Samalla kannattaa pyrkiä vähentämään riippuvuutta yksittäisistä suurtyönantajista tukemalla toimialarakenteen monipuolistumista.
3. Tuotetaan yrityksiä ja toimipaikkoja koskevia tietoja kattavammin toimipaikkatasolla, parannetaan sijaintitietojen laatua ja täydennetään historiatietoja. Lisäksi viedään Luonnonvarakeskuksessa ja Ruokavirastossa kerättäviä maatalousyrityksiä koskevia rekisteritietoja Tilastokeskukseen, jotta niitä voidaan yhdistää olemassa oleviin rekisteriaineistoihin
Tutkimushankkeen toteutti Pellervon taloustutkimuksesta Antti Norkio, Emilia Gråsten, Henna Busk, Juho Alasalmi, Päivi Kujala, Pekka Kinnunen, Sari Forsman-Hugg ja Ville Piikki
Lisätietoja
-
Kinnunen, Pekka
Maatalousekonomisti, tekniikan tohtori
Sähköpostiosoite: pekka.kinnunen@ptt.fiPuhelinnumero: 040 1545 943