Kuka auttaa hätätilanteessa maaseudulla?
Maaseudulla hätätilanteessa auttamaan saapuu useimmiten vapaaehtoisesti toimivia sopimuspalokuntalaisia. Sopimuspalokunta on usein alkujaan perustettu paikallisten toimijoiden toimesta oman kylän turvaksi. Maailma on vuosikymmenten saatossa muuttunut ja palokuntatoiminnastakin on tullut tarkemmin säädeltyä, ja toiminnan pyörittäminen vaatii nykyisin muutakin kuin ämpäreitä ja ruiskuja. Etenkin maaseudulla palokuntatoiminta on voimavara, mistä tulee huolehtia.
Pelastustoimi toimii yhteistyössä
Pelastustoimen hälytystehtävillä tilanteen johtovastuu on pelastusviranomaisella, mutta maaseudulla pelastustoiminnan käytännön toimenpiteet nojaavat usein palokuntalaisiin. Joissakin paikoissa maaseudun pelastustoimintaa on vahvistettu ammattihenkilöstöä lisäämällä ja joillakin rajaseuduilla tukena voi olla Rajavartiolaitos.
Monissa paikoissa paikallinen palokunta toimii myös ensivasteyksikkönä, joka hälytetään ambulanssin kaveriksi osana ensihoitojärjestelmää. Etenkin maaseudulla palokunta on usein ennen ambulanssia potilaan luona.
Tummia pilviä palokuntatoiminnan yllä
Sopimuspalokuntalaiset ovat hyvin koulutettuja ja he harjoittelevat erilaisten onnettomuus- ja auttamistilanteiden varalle. Toiminnalla on pitkät perinteet, mutta nykyisin maaseudun palokuntiin on entistä vaikeampaa löytää vapaaehtoisia toimijoita. Syiksi on tunnistettu ainakin väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, siviilityön vaatimusten nousu ja muutos yksilökeskeisempään yhteiskuntaan. Lisäksi hälytystoiminnassa mukana oleville palokuntalaisille on tullut ajan saatossa varsin tiukkoja koulutus-, harjoittelu- ja kuntovaatimuksia, jotka rajaavat osallistujajoukkoa.
Viime aikoina olemme saaneet lukea uutisia sopimuspalokuntiin kohdistuvista säästöpaineista ja jopa sopimuspalokuntajärjestelmästä luopumisesta. Säästöjen takia on esitetty esimerkiksi sopimuspalokuntien ensivastelääkkeiden poistamista. Säästö on marginaalinen, mutta se heikentää paitsi palokuntalaisten mahdollisuuksia toimia tehokkaasti auttamistehtävissä, myös heidän mahdollisuuksiaan auttaa toisiaan, jos tehtävällä tapahtuu sairauskohtaus. Työkalujen poistaminen ei myöskään paranna vapaaehtoistoimijoiden motivaatiota. Tuskin motivaatiota tai arvostuksen tunnetta parantavat myöskään esitykset sopimuspalokuntajärjestelmästä luopumisesta.
Sopimuspalokuntatoiminnan lopettamisella on tulipalojen sammuttamista laajempi merkitys etenkin maaseudulla, missä palveluita on vähän. Sen mukana menee koko palokuntatoiminnan hyöty ja toiminnan lopettaminen näivettää maaseudun elinvoimaisuutta. Toiminnan alasajo voi tapahtua nopeasti, mutta yksittäisenkin palokunnan uudelleen käynnistäminen vaatii isoja ponnisteluja.
Pidetään kiinni kustannustehokkaasta turvaverkosta
Jos maaseudun turvallisuudesta halutaan pitää kiinni, tulee tukea sopimuspalokuntatoimintaa ja mahdollistaa sen toiminta. Palokuntalaiset ovat usein ainoa lähiapu, mitä on saatavilla, ja tietääkseni kukaan ei ole vielä esittänyt toteutuskelpoista ratkaisua sopimuspalokuntajärjestelmän korvaamiseksi. Järjestelmä on kustannustehokas ja kiinteä osa Suomen pelastustoimen valmiutta.
Helppoja toimia palokuntatoiminnan tukemiseksi ovat ainakin palkan maksamisen mahdollistaminen palokuntatoimintaan liittyen ilman työttömyystukien karenssia ja uusien toimijoiden sujuvien ja nopeiden koulutuspolkujen varmistaminen. On myös tärkeää, että palokunnilta ei riisuta hälytyksiä säästöjen nimissä, mitä on tehty ainakin ensivastetoiminnassa. Aktiivinen toiminta pitää toimijoiden osaamista ja mielenkiintoa yllä.
Paikallistasolla työnantajien olisi hyvä tarkistaa, pystyvätkö he mahdollistamaan heillä töissä olevien palokuntalaisten osallistumisen hälytystehtäville kesken työpäivän tai -vuoron. Sopimuspalokuntien olisi hyvä miettiä, miten uudet jäsenet toivotetaan tervetulleiksi ja sitoutetaan toimintaan.
Uudet jäsenet voivat olla myös monipaikkaisia palokuntalaisia eli palokuntalainen voi toimia useammassa palokunnassa oleskelupaikkansa mukaan. Monipaikkaisen toiminnan laajempi hyödyntäminen voi vahvistaa pelastustoimea etenkin työssäkäynti-, sesonki- ja mökkipaikkakunnilla. Tämä vaatii ainakin koulutus- ja harjoittelutietojen sujuvaa vaihtoa ja tunnustamista pelastuslaitosten kesken.
Rohkeasti uusia ratkaisuja kohti
Mahdollisuuksien luominen ja uusien keinojen kokeileminen on tärkeässä asemassa pelastustoimea kehitettäessä. Teknologian avulla on mahdollista hälyttää lähin auttaja lisäavuksi tilanteeseen. Kyseessä voi olla esimerkiksi alueella satunnaisesti oleskeleva ammattilainen tai maallikko, jolla on tehtävällä tarvittavia taitoja. Nopean lähiavun hälyttäminen on käytössä esimerkiksi Ruotsissa sydänpysähdystilanteissa. Suomessa vastaavaa ei ole käytössä ja järjestelmän testaamisessa on ainakin joitakin yksityisyyden suojaan liittyviä lainsäädännöllisiä esteitä, joita pitää ensin ratkoa. Ehkä testaamisen voisi aloittaa tulipalotilanteista, missä nopealla alkusammutuksella saatettaisiin välttyä isommilta vahingoilta. Lisäksi pitäisi tarkastella myös naapuriavun ja muiden palokuntatoimintaa kevyempien auttamismuotojen mahdollisuuksia laajemmin.
Hätätilanteissa nopeilla lähiauttajilla on usein eniten merkitystä. Sujuva yhteistyö ja kaikkien toimijoiden osallistumisen mahdollistaminen on maaseudun pelastustoimen kehittämisen kulmakiviä. Elinvoimainen maaseutu tarvitsee toimivat pelastustoimen lähipalvelut.
Tämä blogiteksti on osa TUUMA27-verkoston toteuttamaa blogisarjaa, joka käsittelee hyvinvointialueisiin liittyviä ilmiöitä maaseutujen ja aluetalouksien näkökulmasta.
Kirjoittaja
-
Kauppinen, Joel
erityisasiantuntija, Suomen Palopäällystöliitto
Kuvat: Suomen Palopäällystöliitto