Palveluverkkosuunnittelu ja kuinka se tehdään

Koululaisia

Savonlinnan kouluverkkoillassa koin todellisen ahaa-elämyksen. ”Iloisen oppimisen Tuusula” -alustusta kuunnellessani tajusin kuulevani sen mitä olen kaikki nämä vuodet hahmotellut, etsinyt ja odottanut: malliesimerkin osallistavasta palveluverkkosuunnittelusta. Työ on tehty, kiitos ja näkemiin.

No ei ihan, mutta ajatus viehättää. Niin hyvältä se tuntuu, kun on vuosia puhunut fiksumman suunnittelun puolesta ja vihdoin omaa ajatuskulkua vastaava toimintatapa tupsahtaa vastaan. Tammikuun tilaisuudessa käytiin kaikkineen hyvää keskustelua, joka toivottavasti jatkuu.

Minulla ei ole osaa eikä arpaa Tuusulan kanssa ja sehän vain korostaa tilanteen hienoutta. Oivallus on kunnan oma niin kuin sen tietysti pitää ollakin: omin voimin, omista lähtökohdista ja omiin tarpeisiin, mutta tarpeen mukaan ulkopuoliseen asiantuntija-apuun tukeutuen.

Tuusulankaan tapa ei ole tie ikuiseen onnelaan tai kivuttomiin päätöksiin, mutta se vie suuntaan, jossa kunnan elinvoimaisuutta voidaan kehittää paljon myönteisemmässä ja rakentavammassa yhteishengessä kuin vanhoin konstein.

Jokaisen kunnan on löydettävä oma polkunsa. Siinä auttaa paljon se, että on olemassa malleja joita soveltaa. Ja tietoa, mitä hyödyntää. Hyvät esimerkit myös osoittavat, että on mahdollista toimia toisin jos vain tahtotilaa ja näkemystä löytyy.

Palveluverkon suunnittelu on yhteinen projekti

Tuusulan tapauksessa viehättää erityisesti muutama juttu, tai oivallus, joina ne tässä esitän.

Ensimmäinen oivallus on se, että puhutaan palveluverkosta – ei vain kouluverkosta. Kouluverkolla, palveluverkolla, alueella ja arjen sujuvuudella on yhteys, kuten monesti on tullut todettua.

Toinen oivallus on se, että palveluverkkosuunnittelusta tehtiin lopulta kunnan yhteinen projekti, lapsen etu ja palvelutarve edellä. Suunnitteluun osallistettiin kaikki mahdolliset osapuolet, omaksuttiin yhteiseksi tavoitteeksi oppimisympäristön rooli paikallisen elinvoimaisuuden edistämisessä, ja pisteenä iin päälle: käytettiin aikaa. Kiire on se pahin vihulainen yhdessä sulkeutuneisuuden, sanelemisen, lyhytnäköisyyden ja kapeakatseisuuden kanssa.

”Päästään vähemmällä selittelyllä kun osallistetaan ihmiset heti alussa”, totesi kehittämispäällikkö Tiina Simons. Pitää paikkansa. Jo vuosia sitten tuli todettua, että kun edetään ”vanhaan malliin” valmiin päätösehdotuksen pohjalta, voi koko prosessi venyä kiistoineen, kysymyksineen ja valituksineen kuukausikaupalla siitä mitä oli suunniteltu. Yhteishenki on kyllä vahvaa, mutta niin ovat rajalinjatkin.

Etupainotteisuus on tärkeää myös ajatellen kouluratkaisujen jälkimaininkeja ja jälkihoitoa; toisin sanoen sitä miten nopeasti pöly laskeutuu, mikä on luottamuksen ja yhteishengen tila, ja millä mielellä koulu- ja kuntayhteisöt jatkavat arkeaan.

Oppiympäristö on muutakin kuin seinät

Kolmas oivallus kunnassa on se, että oppimisympäristöä ei ajatella vain seininä tai rakennuksen kohtalona. Se ymmärretään ennen kaikkea sisältönä, ja vielä siten, että oppimista tapahtuu kaikkialla. Koko kunta voi siis olla oppimisympäristö.

Samoin palveluverkkosuunnittelu ymmärretään oppivana prosessina tai oppimispolkuna. Kenties sellaisena avoimena, arvioivana ja paremmin valmisteltuna kuin mitä omienkin tutkimusteni mukaan kunnissa kaivattaisiin.

Totta kai rakennuskin on tärkeä ja monikäyttöisyyttä ”kylänsä sydämenä” Tuusulassakin mietitään. Myös siinä mielessä mitä se tarkoittaisi yksityisen, julkisen ja 3. sektorin uudenlaisena yhteistyönä. Yleisesti ottaen uudet koulurakennukset jo kokoavat hyvin kunnallisia palveluita saman katon alle, mutta konseptia ajatellen ovi on vasta raollaan.

Isommassa kuvassa haasteena on saman ajattelumallin skaalaaminen olemassa oleviin koulurakennuksiin – niihinkin, jotka sijaitsevat keskusten ulkopuolella.

Oppimisympäristöinä uudet koulut tarjoavat uusia mahdollisuuksia opetuksen järjestämiseen. Samalla koetellaan kutkuttavasti mukavuusalueen rajoja, mitä kuvaa hyvin viimeaikainen yleisönosastakirjoittelu ”Ei luokkia, ei seiniä” -artikkelin jäljiltä (HS 26.1.2020). Itse toivoisin rajoja rikkovan ajattelun laajenevan rohkeammin Sodankylän etäopetusavauksen suuntaan. Kohti digiyhteiskuntaa, jossa keskustellaan oppimisympäristöstä myös paikasta riippumattomana ympäristönä ja mahdollisuutena järjestää opetusta.

Mitä en toivo, on taannoisen Kouvola -jutun (HS 3.2.2020) tapa luonnehtia yhtenäiskouluja ”muodikkaiksi oppimisympäristöiksi”. Tämä jos joku on omiaan ruokkimaan mielikuvaa keskittämisen trendistä, jossa sosiaalinen paine sysää sujuvasti samaan muottiin. Näin yksioikoinen yhtälö ei tietenkään ole, mutta tällaisille tulkinnoille ei saisi antaa tilaa näissä keskusteluissa.

Kehittyvä prosessi katsoo pidemmälle tulevaisuuteen

Neljäs oivallus on se, että toimintakulttuurin muutos ymmärretään Tuusulassa kehittyvänä prosessina; sellaisena, jota lanseerataan omalla nimellä ja käsikirjalla. Toimintakulttuurin muutos on siis se ”oma juttu”, mutta myös brändi- tai imagotekijä.

Osataan toki muuallakin: esimerkiksi Iisalmi markkinoi itseään ”Suomen parhaana koulukaupunkina” ja Loviisa ”kylien ja koulujen kaupunkina”. Raumalla helppo arki perustuu siihen, että ”päiväkoteja ja kouluja on kattavasti ympäri kaupunkia”. Varmasti löytyy myös muita. Ja olisi paljon muita, jos vain tässä asiayhteydessä ajatus ”oman mallin” myönteisestä vipuvoimasta olisi oivallettu.

Väitän, että säästäminen ja leikkaaminen ilman kehittämistä varmistavat suorimman tien tulevaisuuteen jota monelle kunnalle otsikoiden ennusteissa povataan. Muutoskestävyyttä koetellaan, mutta fiksuilla ratkaisuilla löytyy ne vaihtoehdot, joilla realiteettien puristuksessakin löydetään eväät elinvoiman ja elämänlaadun edistämiseen.

Olennaista on, että haetaan sävyjä mustavalkoiseen ajatteluun ja käännetään negatiivinen energia positiiviseksi kehittämiseksi. ”Iloisen oppimisen Tuusula” kertoo juuri tästä.

  • Sami
    Tantarimäki, Sami

    Suunnittelija, FT, Turun yliopiston Brahea-keskus

    Kirjoittaja on suunnittelija, FT, Turun yliopiston Brahea-keskuksessa. Hän osallistuu MANEn Osaaminen ja työllisyys -verkoston toimintaan ja toimii Suomen Kylät ry:n ja Varsinais-Suomen kylät ry:n hallituksissa, Maaseutuverkoston Älykkäät kylät -työryhmän koordinaattorina sekä aktiivisena toimijana maaseudun kehittämisen, tutkimuksen ja politiikan verkostoissa. Maaseutupolitiikan Osaaminen ja työllisyys (OTE) -verkostossa hän osallistuu kasvupalveluiden toiminnan käynnistämiseen maaseudun työllisyyttä ja yritystoimintaa tukevalla tavalla.