Pienten lukujen maa

Poliitikot puhuvat mielellään tutkimustiedon tarpeellisuudesta päätösten avittamiseksi, mutta kuinka hyvin päättäjät ovat selvillä päätösten yhteiskunnallisista vaikutuksista? Maaseutukunnista löytyy kosolti esimerkkejä siitä, ettei päätösten vaikutuksia ole juuri arvioitu.

Viime viikkoina on median sivuilla asetettu näyttävästi kaupungit ja maaseutu vastakkain. Maaseutu on haluttu nähdä taakkana kansantaloudelle ja esteenä kaupunkien kasvulle. Todellisuutta reippaasti yksinkertaistaen on ohitettu se tosiasia, että Suomi on erilaisten alueiden mosaiikki, joka koostuu niin kaupunkiseuduista, pikkukaupungeista, kirkonkylistä kuin myös laajasta monimuotoisesta maaseudusta.

Monimutkaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä voi syntyä vähintäänkin vino kuva, jos liikaa yksinkertaistetaan. Moni asia on maassa hyvin, kun tarkastellaan tilastollisia keskiarvoja, mutta tällainen tarkastelutapa sivuuttaa alueelliset ja väestöryhmien väliset erot. Akateemikko Ilmari Hustich puhui jo 1970-luvulla supistumisen maantieteestä, pienten lukujen maantieteestä. Tällä hän tarkoitti sitä, että syrjäisten alueiden ymmärtämisen kannalta tärkeät ilmiöt ja kehitysprosessit katoavat helposti tilastollisten keskiarvojen taakse.

Epäkohtia keskiarvojen laidoilla

Keskiarvojen laidoilta löytyy syviä epäkohtia, jotka on muistettava yhteiskunnallisessa keskustelussa. Esimerkiksi maaseudun kouluverkostoa harvennettu jo 1960-luvulta lähtien, mutta näyttöä kustannussäästöistä ei ole esitetty. Itä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Kari Lehtola on toistuvasti todennut, ettei kouluverkoston harventumisen vaikutuksia talouteen ja lasten oppimistuloksiin ole tutkittu riittävästi. Myöskään koulumatkoihin kuluvaa aikaa ei ole seurattu. Koulumatka-ajat ovat pidentyneet, mutta tämän vahvistamiseksi tarvittaisiin tutkimustietoa.

Viime vuosina ovat säästöpaineet ulottuneet myös ammatilliseen koulutukseen. Tutkimustietoa seurauksista ei juuri ole, mutta esimerkiksi tutkija Mari Käyhkön mukaan ammatillisen koulutuksen oppilaitoksia on lakkautettu ja koulutusaloja on karsittu oleellisesti, varsinkin maamme syrjäisiltä seuduilta. Syrjäkylien nuorille tämä on tarkoittanut koulutusmahdollisuuksien karkaamista yhä kauemmas heidän kotiseudultaan.

Edessä muitakin suuria palvelusektoria koskevia muutoksia ja reformeja, joiden maaseutuvaikutuksia ei tunneta. Näistä tunnetuin on sote- ja maakuntauudistus. Kun päätöksiä tehdään puutteellisin tiedoin, paikoin jopa virheellisten mielikuvien perusteella, voivat seuraukset olla yllättäviä.

Tarvetta tutkimustiedolle

Syrjäseutujen infrastruktuuri ja palvelurakenne rapautuvat vauhdilla, joten tarvittaisiin tutkimustietoa päätösten sosioekonomisista vaikutuksista. Katseet kääntyvät kuitenkin helposti kasvukeskuksiin, joiden menestystä tulisi entisestään vahvistaa. Siksi ei ole ihme, että maahan on perustettu uusi taloustieteen huippuyksikkö tuottamaan tietoa poliittiseen päätöksentekoon. Ekonomistinen näkökulma hallitsee entistäkin enemmän keskustelua. Mutta onko päättäjillä riittävästi kiinnostusta katsoa myös marginaaliin jääviä alueita ja väestöryhmiä, jotka eivät jaksa tai kykene pitämään kovaa ääntä itsestään ja vaatimaan etuja?

  • Ilkka
    Lehtola, Ilkka

    Yliopistotutkija (toiminut 31.1.18 asti KAHVEE-verkoston erityisasiantuntijana), Itä-Suomen yliopisto

    Maaseutumaantiede, maaseutupolitiikka, sote-uudistus, lapsi- ja perhepalvelut maaseudulla.