Politiikkasuositus 3/2022: Juuret juniorille – Maaseudun lasten ja nuorten kotiseutukokemusten rakentuminen ja yhteys koettuun elämänlaatuun ja hyvinvointiin

Tutkimus perustui yhdeksässä koulussa ja kymmenen eri oppilasryhmän parissa erilaisilla maaseutualueilla koottuun aineistoon. Politiikkasuositukset perustuvat hankkeen tuloksiin.

Tutkimukseen perustuvat politiikkasuositukset

• Lasten ja nuorten tulee saada eri ikäkaudet huomioivaa kotiseutukasvatusta ja -opetusta. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa kotiseudun ilmiötä on luontevaa lähestyä lasten omien lähiympäristöjen kautta lasten omat kiinnostuksen kohteet huomioiden. Peruskouluikäisten lasten kotiseutuopetuksen osalta tulee valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden sekä paikallisten opetussuunnitelmien tasolla taata, että kotiseutu käsitteenä näkyy opetussuunnitelmissa tulevaisuudessakin. Kotiseudusta puhuminen tukee lasten ja nuorten kotiseututietoisuuden ja paikkasuhteen kehittymistä sekä kiinnittää heitä osaksi yhteisöä. On tärkeää, että kaikille perusasteen oppilaille tarjotaan tasa-arvoinen mahdollisuus kotiseutuopetukseen.
• Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sekä erityisesti paikallisissa opetussuunnitelmissa tulee kotiseutuopetusta määriteltäessä ottaa huomioon kokemuksellisuus ja kotiseudun ilmiön moniulotteisuus. Perinteisesti kotiseutuopetuksessa on keskitytty alueellisuuteen esimerkiksi paikallishistorian kautta, mikä on tukenut alueellisen kotiseututietoisuuden vahvistumista ja juurtuneisuutta paikkaan. Alueellisen kotiseutusuhteen rakentumisen lisäksi paikallisissa opetussuunnitelmissa tulee huomioida myös lasten ja nuorten henkilökohtaisen kotiseutusuhteen rakentuminen.
• Luokanopettajien ja aineenopettajien koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa tulee tarjota eväitä monipuolisen ja innostavan kotiseutuopetuksen toteuttamiseksi. Kotiseudun näkeminen kokemuksellisena ilmiönä on hyvä tapa jäsentää aihetta opettajien koulutuksessa. Tuoreimpaan kotiseutututkimukseen pohjautuen on mahdollista rakentaa aiheesta uudenlaisia opintokokonaisuuksia.
• Kouluissa kotiseutu soveltuu teemana hyvin ilmiölähtöiseen ja monialaisia oppimiskokonaisuuksia painottavaan opetukseen. Kotiseutuopetusta voi toteuttaa monipuolisesti niin luokkamuotoisen opetuksen, retkien ja vierailujen kuin virtuaalisen opetuksenkin keinoin. Kotiseutuopetuksessa tulee huomioida eri ympäristöt monipuolisesti. Kotiseutuopetuksen menetelmällistä monipuolisuutta tulee edistää opettajien koulutuksessa sekä paikallisissa opetussuunnitelmissa.
• Virtuaalisen ympäristön merkitys tulee entistä tietoisemmin tunnistaa kotiseutuopetuksessa. Tarvitaan uusia, erityisesti lasten ja nuorten kotiseutusuhteen rakentumiseen soveltuvia alustoja ja sovelluksia, joita voidaan käyttää opetuksessa. Sovelluksia voidaan kehittää yhteistyössä koulujen, oppilaitosten, kotiseutuyhdistysten sekä yritysten kesken. Lisäksi lasten ja nuorten omalle ideoinnille tulee jättää tilaa sovelluksia kehitettäessä.
• Monien eri tahojen ja lukuisten hankkeiden toimesta on tuotettu kotiseutuopetukseen soveltuvia oppimateriaaleja niin kansallisesti kuin alueellisestikin. Kotiseutuopetus kaipaa hyvien esimerkkien ja käytäntöjen levittämistä sekä kokemuksellisen kotiseudun huomioon ottavia työkaluja. Näiden hankkeiden ja pilottien tuloksia tulee tuoda entistä paremmin esille kouluille ja opettajille. Esimerkiksi Suomen Kotiseutuliitto voisi koota näitä hyviä kokemuksia yhteen, ja näitä voitaisiin tuoda myös osaksi opettajien koulutusta tai täydennyskoulutusta.
• Verkostoituminen kannattaa kotiseutukasvatuksessa ja -opetuksessa. Koulut voivat hakeutua yhteistyöhön esimerkiksi kotiseutuseurojen, kyläyhdistysten ja Leader-toimintaryhmien kanssa. Myös maaseudun paikallisyhdistykset voivat ottaa entistä aktiivisemman roolin kotiseutukasvatuksessa ja pyrkiä itse rakentamaan yhteyksiä koulujen kanssa. Kotiseutukasvatukseen ja -opetukseen liittyvien kumppanuuksien ja verkostojen rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan julkista rahoitusta, valtakunnallisia kehittämishankkeita sekä hallinnonalojen, erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön, strategisia kehittämistoimia.
• Kotiseutuopetuksessa voi olla rajapinta myös koulujen yrittäjyyskasvatukseen. Kyse ei olisi niinkään yrittäjäkasvatuksen osuuden kasvattamisesta vaan sen sisällöllisestä suhteuttamisesta elämään kotiseudulla. Kotiseudun erityispiirteiden esiintuominen ja oman kotiseutusuhteen pohdinta avaisi nuorille näkymiä maaseutupaikkakuntien tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksiin.

Tutkimuksen havainnot

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimineen kokemuksellisen kotiseututeorian mukaan jokaiselle ihmiselle rakentuu yksilöllisten kokemusten kautta henkilökohtainen kotoisuuden piiri tilassa ja ajassa. Tunne kuulumisesta johonkin aikaan, paikkoihin ja yhteisöihin on kotiseutukokemuksen ytimessä. Vaikka kotiseutu kokemuksellisena ilmiönä on aina yksilöllinen, on kokemuksissa paljon myös yhdistäviä piirteitä. Kulttuuriset ja historialliset syvärakenteet vaikuttavat vahvasti kotiseutukokemuksiin. Samaan aikaan ja samoilla paikoilla eläneet ihmiset hahmottavat kotiseutunsa keskenään samansuuntaisesti. Esimerkiksi tällä hetkellä lapsuuttaan ja nuoruuttaan maaseudulla elävien kokemuksissa on paljon yhdistäviä piirteitä. Tutkimuksessa tarkasteltiin näitä yhdistäviä piirteitä sekä sitä, miten lasten ja nuorten kotiseutusuhde ja kotiseututietoisuus rakentuvat.

Tuloksia tulkittaessa lasten ja nuorten kotiseutukokemuksia tarkasteltiin erikseen luonnonympäristössä, rakennetussa, sosiaalisessa sekä virtuaalisessa ympäristössä. Luonnonympäristö on vahvasti läsnä maaseudun lasten ja nuorten elämässä. Eri luonnonympäristön tyypeistä eniten mainintoja keräsi metsä. Tärkeimmät rakennetun ympäristön kohteet sijaitsivat pääosin oppilaiden lähiympäristössä, ja kodin piirin ohella arjen asiointi- ja harrastusympäristöt koettiin tärkeiksi. Sosiaalisessa ympäristössä tärkeiksi koettiin oma perhe, isovanhemmat, sukulaiset ja kaverit sekä harrastukset. Perhe jäsentyi oppilaiden keskusteluissa arjen taustavoimaksi, joka luo puitteet hyvinvoinnin perustarpeille. Vaikka virtuaalinen ympäristö on oppilaille arkipäivää, se ei silti synnytä erillistä kotiseudun kerrosta, vaan pikemminkin täydentää sosiaalista ympäristöä.

Kotiseudun muodostuminen ja kotiseututietoisuuden kasvu voidaan ymmärtää henkilökohtaisen historia- ja aluetietoisuuden rakentumisprosessiksi. Kotiseutukuva rakentuu muilta ihmisiltä, koulusta, kirjoista ja tiedotusvälineistä saadulla tiedolla sekä itse aktiivisesti tutkimalla. Historia- ja aluetietoisuuden kehittyessä oma kotiseutukuva on yhä enemmän aktiivisen ajattelun tulos: sitä ei enää oteta sellaisenaan ja annettuna. Ihminen ymmärtää, että hänen kokemuksensa kuulumisesta erilaisiin asioihin ja paikkoihin on monimutkainen ja keskenään ristiriitaistenkin tunnesisältöjen koonnos. Yksilön koetun elämänlaadun ja hyvinvoinnin näkökulmasta kotiseutusuhteen ja kotiseututietoisuuden kehittyminen reflektiiviselle tasolle ovat merkittävä osa kuulumisen ja juurtumisen kokonaisuutta.

Kotiseutusuhteen vahvistuminen ja kotiseututietoisuuden rakentuminen jo nuorella iällä luo pohjan sille, että ihminen pystyy tuntemaan olonsa kotoisaksi ja turvatuksi ja on kiinnostunut toimimaan kotiseutujensa hyväksi riippumatta kulloisestakin asuinpaikastaan ja kotiseutujensa kokonaisuudessa tapahtuneista muutoksista. Myönteiset kokemukset saattavat osoittautua ratkaiseviksi esimerkiksi valittaessa asuinpaikkaa ja lisätä todennäköisyyttä jäädä tai palata maaseutualueelle myöhemmällä iällä.

Tutkimuksen tulokset antavat suuntaviivoja kotiseutuopetuksen ja -kasvatuksen kehittämiselle. Tulosten perusteella kotiseutu on tuttu, mielekäs ja tarpeellinen käsite eri-ikäisille lapsille ja nuorille. He kykenevät tunnistamaan ilmiön ja käsittelemään sitä varsin monipuolisesti omalle ikäkaudelleen ja kehitystasolleen ominaiseen tapaan. Aineiston perusteella on kuitenkin myös ilmeistä, että vaikka kotiseudun ilmiö onkin oppilaille tuttu, he eivät tunnista, milloin kouluissa annettu opetus on nimenomaan kotiseutuopetusta.

Jokaisella on oikeus kotoisuuden kokemuksiin, ja jokaisen kotoisuuden kokemukset ovat yhtä tärkeitä. Jokainen tarvitsee työkaluja oman kotiseutukokemuksensa käsittelyyn ja kehittämiseen sekä toimivan kotiseutusuhteen rakentamiseen. Tähän yhteiskunnan ja koulun tulee antaa välineitä. Siksi kotiseutukasvatukselle on tulevaisuudessa jopa entistä enemmän tarvetta.

Vaikka tutkimuksen kohteena olivat maaseutuympäristöissä elävät lapset ja nuoret, ovat havainnot ja tulkinnat monelta osin yleispäteviä koskien kotiseutuopetusta ja -kasvatusta sekä lasten ja nuorten kotiseutusuhteen ja -tietoisuuden kehittymistä laajemminkin.

Kuva: Katja Rinne-Koski