Maaseutupolitiikan neuvoston MANEn vuosikertomus 2016

Maaseutupolitiikassa kääntyi uusi lehti vuoden 2016 aikana, kun valtioneuvosto maaliskuun lopulla asetti Maaseutupolitiikan neuvoston MANEn toimikaudelle 1.5.2016–31.12.2020. MANE jatkaa ja vie eteenpäin sitä työtä, mitä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR teki melkein kolmenkymmenen vuoden aikana. Neuvoston vuosikertomuksessa käsitellään valtioneuvoston MANElle asettamien tehtävien toteuttamista vuoden 2016 aikana ja kuvataan neuvoston ja sen sihteeristön sekä teemaverkostojen keskeinen toiminta.

Vuosikertomuksessa käsitellään maaseutupoliittista ohjelmatyötä sekä teemakohtaista kehittämistyötä verkostoissa seuraavissa aihepiireissä: kansalaistoiminta, elämänlaatu, maankäyttö ja infrastruktuuri, maaseudun elinkeinot ja osaaminen, ekosysteemipalvelut, harvaan asuttu maaseutu sekä identitetsbaserat nätverk. Lisäksi kerrotaan valtakunnallisesta maaseudun tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja maaseutuosaamisen edistämisestä, maaseututoimijoiden kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja kokemustenvaihdon edistämisestä sekä maaseutuvaikutusten arvioinnin kehittämisestä ja käyttöönoton edistämisestä ja seurannasta.

Vuosikertomuksessa kuvataan myös paikallisen kehittämisen rakenteiden ja työtapojen vahvistamista, maaseudun, saariston ja kaupunkien vuorovaikutuksen ja yhteistyön edellytysten parantamista sekä kansallisen ja EU:n maaseutu- ja aluepolitiikan yhteensovittamiseen osallistumista.

  • Antonia
    Husberg, Antonia

    Maaseutuylitarkastaja, Maaseutupolitiikan neuvoston hanke- ja viestintävastaava, Maaseutuparlamentti -tapahtuman tuottaja

    Antonia toimii maaseutuylitarkastajana maa- ja metsätalousministeriössä Maaseutupolitiikan neuvoston (MANE) hanke- ja viestintävastaava sekä erityisasiantuntijatehtävissä. Hän toimii myös Maaseutuparlamentti 2020 -tapahtuman tuottajana.