Osallistumisen polarisoituminen – kuinka saada syrjään jäävät mukaan?

Polkuja tulevaisuuden kansalaistoimintaan blogisarja, osa IV

Blogi julkaistu aikaisemmin Maaseudun Sivistysliiton sivuilla

Demokraattisessa yhteiskunnassa kaikilla tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Osallistuminen ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti eri sosioekonomisissa asemissa olevien kesken. Esimerkiksi työelämän ulkopuolella olevien äänestysaktiivisuus on noin 10–18 prosenttia alhaisempi kuin suomalaisilla keskimäärin (Leemann ym. 2018, 47). Tunteet yhteiskunnallista päätöksentekoa ja päätöksentekijöitä kohtaan voivat heikommassa asemassa olevilla olla varsin negatiivisia ja sisältää turhautumista ja katkeruutta, osoittaa tutkimus, joka käsittelee demokratiaa suomalaisessa lähiössä (Luhtakallio & Mustarinta 2017, 23–28).

Erityisesti nuorten keskuudessa osallistumisaktiivisuus ja asenteet demokratiaa kohtaan ovat huolestuttavia. Nuorilla aikuisilla äänestysaktiivisuus on vanhempia ikäryhmiä vähäisempi (stat.fi 2019) ja suuri osa nuorista aikuisista ei pidä elämistä demokraattisessa järjestelmässä tärkeänä, minkä taustalla selittävänä tekijänä vaikuttaa vaikeudet kiinnittyä työmarkkinoille (Ylisalo 2017).

Osallistumisen polarisoituminen näkyy myös järjestötoiminnassa ja vapaaehtoistyössä. Kaikkein eniten vapaaehtoistyötä tekevät ylemmät toimihenkilöt, ja eniten luottamus- ja vastuutehtäviä yhdistyksissä on yrittäjillä (erityisesti maatalousyrittäjillä) ja ylemmillä toimihenkilöillä. Työttömillä, vanhuus- tai sairaseläkeläisillä sekä muilla työelämän ulkopuolella olevilla luottamustehtäviä on vähiten. Erityisesti 15–24-vuotiailla vapaaehtoistoiminta on jatkuvasti ollut laskussa, ja he osallistuvat vanhempia ikäluokkia vähemmän. (Stat.fi 2022.)

Demokraattisen yhteiskunnan keskeisenä etuna on se, että laajan osallistumisen myötä erilaisten ihmisten kokemukset ja tieto tuottavat positiivisia syötteitä päätöksentekoon

Vaikuttamisen polarisoituminen ja joidenkin yhteiskuntaryhmien jääminen yhä enemmän aktiivisen kansalaisuuden ulkopuolelle uhkaavat demokraattisen järjestelmän legitimiteettiä. Riskinä on niin sanottu eliittikehä: jos vain parempiosaiset vaikuttavat, voivat haavoittuvassa asemassa olevien tarpeet unohtua päätöksiä tehtäessä, mikä osaltaan edelleen heikentää heidän uskoaan vaikuttamiseen. Myös vakaus ja turvallisuus voivat järkkyä, jos monet ihmiset kokevat epäluottamusta päätöksentekoa kohtaan. Lisäksi osallistumisen polarisoituessa hukataan arvokasta tietoa ja resursseja. Demokraattisen yhteiskunnan keskeisenä etuna on se, että laajan osallistumisen myötä erilaisten ihmisten kokemukset ja tieto tuottavat positiivisia syötteitä päätöksentekoon (ks. Landemore 2020). Siksi on syytä edistää erityisesti vähemmän osallistuvien ja heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien ryhmien osallistumista ja yhteiskunnallista aktiivisuutta.

Ideaalina ei ole, että kaikki osallistuisivat käytännön tekemiseen, vaan että erilaisissa asemissa elävien ihmisten ääni kuuluisi ja heidän tarpeensa ja kokemuksensa tulisivat mahdollisimman laajasti huomioiduiksi päätöksenteossa, palveluiden ja alueiden kehittämisessä sekä ihmisten arkipäivässään tarvitsemassa tuessa. Vähemmän osallistuvien ryhmien aktiivisuutta tukevat käytännöt ovat positiivista erityiskohtelua, joka on suunniteltu erityisesti helpottamaan ja tukemaan haavoittuvassa asemassa olevien yhteiskunnallista aktiivisuuta.

Kansalaistoiminta, jossa ihmiset saavat äänensä kuuluville, voi tapahtua instituutioissa tai kuulua vapaan kansalaisyhteiskunnan alueelle. Perinteisen poliittisen toiminnan ohella kansalaistoimintaa ovat esimerkiksi demokraattista järjestelmää tukevat osallistumisen käytännöt, kuten nuorisovaltuustot tai suoran demokratian kokeilut. Vapaaehtois- ja yhdistystoiminta ovat usein tehokkaita kansalaisvaikuttamisen kanavia. Lisäksi myös osallistavat kehittämishankkeet voivat tarjota ihmisille mahdollisuuksia aktiiviseen kansalaisuuteen.

Tukea osallistumiseen

Osallistumattomuudelle on monia syitä. Yksinkertaisimmillaan osallistumista voivat estää käytännölliset vaikeudet kuten taloudellinen niukkuus, pitkät välimatkat, heikko saavutettavuus, kiire, lastenhoidon puute, puutteellinen tiedotus ja tehokkaiden osallistumiskanavien puute. Toisaalta myös henkilökohtaiset mieltymykset tai luonteenpiirteet voivat estää osallistumista. (Jäntti & Kurkela 2021.) Heikommassa asemassa olevien osallistumista tukevien käytäntöjen ideana on raivata erilaisia esteitä osallistumisen tieltä. Esimerkiksi lastenhoidon järjestäminen voi antaa yksinhuoltajalle sekä mahdollisuuden että syyn tulla mukaan.

Yksi keino tukea osallistumista on tarjota erilaisia vaihtoehtoisia vaikuttamisen tapoja. Mitä laajempi paletti osallistumisen mahdollisuuksia on käytössä ja mitä helpompia ne ovat saavuttaa ja käyttää, sitä todennäköisemmin jokin niistä sopii erilaisissa tilanteissa eläville. Esimerkiksi Vantaalla Meidän Korso -hankkeessa kerättiin ideoita sekä jalkautumalla seurankunnan yhteisöruokailuihin ja yläkouluihin että paperi- ja verkkokyselyin (Rask ym. 2019, 6). Näin mahdollistettiin sekä spontaani kasvokkainen vaikuttaminen että vastaaminen kirjallisesti.

Käytännöllisten syiden ohella heikko osallisuuden kokemus voi olla yksi osallistumisen esteistä. Osallisuuden kokemus merkitsee esimerkiksi hyviksi koettuja toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia, merkityksellisyyden ja kuulumisen tunteita sekä luottamusta tulevaan. Osallisuuden kokemuksen on tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä moniin hyvä- ja huono-osaisuuden muotoihin, kuten työttömyyteen, elämänlaatuun, terveydentilaan ja yhteisöjen toimintaan osallistumiseen. (Leemann ym. 2022, 94, 97.) Osallisuuden kokemus voi osaltaan selittää, miksi osallistuminen on polarisoitumassa. Jos luottamus instituutioihin, omiin vaikutusmahdollisuuksiin tai muiden auttamishaluun on heikko, tuntuu osallistuminenkin epäilemättä mahdottomalta.

Osallistumista tukevissa käytännöissä onkin tärkeää rakentaa luottamusta. Alussa tärkeä askel voi olla ”luottamuksen lainaaminen” eli yhteistoimintaa sellaisen kumppanin kanssa, jolla on valmis kontakti kohderyhmään ja johon he luottavat. Esimerkiksi huono-osaisten maahanmuuttajataustaisten nuorten tavoittamisessa voi olla edellytyksenä kumppani kuten uskonnollinen yhteisö, jolla on jo valmiiksi yhteys näiden elämään (Nousiainen 2016, 172). Erityisesti järjestöillä, kylä- ja asukasyhdistyksillä tai sosiaali-, koulutus- tai terveyspalveluiden tuottajilla voi olla jo valmiiksi hyvät yhteydet henkilöihin, jotka osallistaja haluaa tavoittaa.

On tärkeää käyttää kieltä, joka puhuttelee. Kun toimitaan hallinnon piirissä, osallistajat voivat toimia eräänlaisina tulkkeina, jotka auttavat osallistujia ymmärtämään, mistä puhutaan.

Tärkeä tekijä on myös helposti ymmärrettävä ja osallistumaan innostava viestintä. Vaikka toiminta muuten olisikin hyvin saavutettavaa, voi ihmisten kokemusmaailmasta etäällä oleva kieli etäännyttää osallistumisesta. Esimerkiksi yletön ammatillisen jargonin viljely puheessa voi rakentaa (luokka)eroa puhujan ja kuulijoiden välille ja antaa viestiä siitä, että puhuja on oikeamman tiedon äärellä kuin kuulijat (esim. Luhtakallio & Mustranta 2017, 34–35). Tämä ei tietenkään ole omiaan kasvattamaan intoa osallistua. Erityisesti nuoret kokevat helposti epävarmuutta siitä, onko heillä riittävät tiedot ja taidot tullakseen mukaan (Häikiö ja Snellman 2017, 119). Nuorten osallistumiskäytäntöjen tutkimuksessa on havaittu, että toiminnan tyylit kuten käytetty kieli tai hallinnollisten yksityiskohtien käsittely voivat vaikeuttaa osallistujien mahdollisuuksia olla mukana täysivaltaisina osallistujina (Boldt 2021, 132–134). Siksi on tärkeää käyttää kieltä, joka puhuttelee. Kun toimitaan hallinnon piirissä, osallistajat voivat toimia eräänlaisina tulkkeina, jotka auttavat osallistujia ymmärtämään, mistä puhutaan.

Osallistamisen sudenkuoppia on myös helpompi välttää, jos kohderyhmään kuuluvia otetaan mukaan jo toiminnan suunnitteluvaiheeseen. Tampereen kaupungin innovatiivisessa huumehoidon hankinnassa otettiin palvelun käyttäjät mukaan suunnitteluun palvelumuotoilulla ja kyselyillä sekä

käyttäjien läheisten haastatteluilla. Valmistelussa opioidikorvaushoito laajeni monipuoliseksi avopalvelukokonaisuudeksi. (Schneider 2019.) Aina kohderyhmän osallistaminen suunnitteluun ei ole kuitenkaan mahdollista. Myös hallintolähtöisesti suunnitelluissa projekteissa on kuitenkin usein mahdollista ainakin kuulla kohderyhmää jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi Tesoman alueen osallistuva budjetointi Tampereella pohjautui aikaisempaan asukaskyselyyn, jossa oli todettu, että Tesomajärven ympäristö on tärkeä alueen asukkaille (Häikiö ym. 2016).

Osallistamisessa keskeistä on pohtia osallistumisen hyötyjä ja esteitä niiden ihmisten näkökulmasta, joiden osallistumista halutaan tukea. Tätä koskevia kysymyksiä voivat olla esimerkiksi: Mitä tavoiteltu osallistuja hyötyy osallistumisestaan? Mihin hän voi vaikuttaa? Millaisia tosiasiallisia valintoja hän voi toiminnassa tehdä? Usein osallistavien hankkeiden toimialue ja -valta on rajattu, ja rajaukset on syytä tehdä selväksi osallistujille. Jos osallistujien odotuksen ovat liian suuret mahdollisuuksiin nähden, on pettymyksiä vaikea välttää.

Tärkeää on myös saattaa osallistumisen vaikutukset eli aikaansaadut muutokset osallistujien tietoon. Jos osallistumisen vaikutuksista ei kuulu jälkeenpäin mitään, ei se ainakaan rohkaise osallistumaan tulevaisuudessa. Aina muutosten ja vaikutusten ei tarvitse olla mullistavia, vaan tärkeää on kertoa pienistäkin aikaansaannoksista tai asian etenemisestä. Vaikuttavuus ei välttämättä tarkoita sitä, että osallistujien ajatukset toteutettaisiin sellaisenaan. Jos osallistujien ehdotukset päätetään (esimerkiksi hallinnossa) jättää toteuttamatta, tärkeää on perustella osallistujille, miksi näin tehtiin. (Aarninsalo ym.

2020, 7.)

Osallistujia tulee pitää oman elämänsä ja asemansa asiantuntijoina, joilla on annettavaa kyseenomaiselle toiminnalle. Se tarkoittaa, että heitä tulee kohdella tasa-arvoisina ammattilaisten kanssa, ja jakaa tosiasiallista päätösvaltaa heille. Jos tähän ei ole tahtoa tai rohkeutta, on järkevämpää olla osallistamatta ollenkaan. Näennäinen mukaan ottaminen todennäköisemmin heikentää kuin vahvistaa uskoa vaikutusmahdollisuuksiin (Jäntti & Kurkela 2021, 26).

Kynnysten madaltaminen

Osallistumisen kynnyksiä voi madaltaa erilaisilla palkkioilla tai muilla kannusteilla. Palkkioiden maksamista osallistujille on ehdotettu esimerkiksi Sitran demokratiakokeilujen oppaassa (Jousilahti 2021, 11). Tämä voi olla hyvä tapa kannustaa pienituloisia osallistumaan vaikkapa puntaroiviin kansalaiskeskusteluihin. On kuitenkin huomioitava, että toimeentulotuen saajilta kaikki muut tulot, mukaan lukien kokouspalkkiot, voidaan vähentää tuista, jolloin rahallisesta palkkiosta koituva hyöty on heille olematon. Toiminta, johon osallistutaan taloudellisen palkkion vuoksi, ei ole vapaaehtoistyötä (Valtionvarainministeriö 2015, 14). Osallistumisesta aiheutuvat kulut, kuten matkat, ruokailut, välineet tai pääsyliput on aina syytä korvata osallistujille.

Lopulta osallistamisen tulisi luoda erityisesti syrjään jääville mahdollisuuksia toimia julkisessa tilassa ja saada äänensä kuuluville täysivaltaisena yhteisön jäsenenä heidän omilla ehdoillaan.

Usein aineettomat edut kuten koulutukset, retket tai elämykset voivat olla rahaa parempia kannusteita. Ne tarjoavat osallistujille hengähdystauon arkisista huolista, altistavat uusille kokemuksille ja antavat mahdollisuuden rakentaa yhteishenkeä muiden osallistujien kanssa. Erityisesti kestitseminen eli ruuan ja juoman tarjoaminen on nähty osallistamista koskevassa tutkimuksessa erittäin hyödylliseksi. Ruoka on enemmän kuin aineellinen resurssi. Kestitseminen kertoo, että osallistujien panosta arvostetaan. (Luhtakallio & Mustranta 2017, 72–73.) Pienet kannusteet kuten esimerkiksi ns. arjen luksus voivat olla myös hyviä tunnustuksia, joilla kiitetään tehdystä vapaaehtoistyöstä.

Lähes kaikki osallistujat tarvitsevat jonkinlaista tukea osallistumiseensa. Vaikkapa ujous tai introvertti luonne voivat estää ihmistä osallistumasta (Jäntti & Kurkela 2021). Tällaisessa tapauksessa henkilökohtainen rohkaisu voi madaltaa kynnystä osallistumiselle. Erityistä tukea tarvitsevien mahdollisuutta ja oikeutta osallistua yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaan on pohdittu keskustelussa tuetusta vapaaehtoistoiminnasta. Esimerkiksi vammaisten henkilöiden osallistumismahdollisuuksia voidaan lisätä räätälöimällä tehtäviä vastaamaan yksilöllisiä kykyjä ja kiinnostuksia, muilta osallistujilta saadulla vertaistuella ja mentoroinnilla, riittävällä perehdytyksellä sekä selkeällä viestinnällä. Keskeisintä on kuitenkin avoin ja erilaisuutta hyväksyvä asenne. (Rajala & Nieminen 2017.)

Vaikka tuettu vapaaehtoistoiminta vaatiikin enemmän resursseja, se voi tuottaa myös suurempia hyötyjä. Esimerkiksi festareiden järjestämiseen vapaaehtoisina osallistuvat nuoret saavat tärkeitä kokemuksia pärjäämisestä ja osallistuminen voi jopa muuttaa elämän suunnan (Lindholm 2018, 81–82). Lopulta osallistamisen tulisi luoda erityisesti syrjään jääville mahdollisuuksia toimia julkisessa tilassa ja saada äänensä kuuluville täysivaltaisena yhteisön jäsenenä heidän omilla ehdoillaan. Julkisia tiloja ovat kaikki ne tilat, joissa ihmiset kokoontuvat yhteen jakamaan näkemyksiään ja toimimaan yhdessä tasa-arvoiselta pohjalta. Tämä ei välttämättä merkitse vain totunnaisia poliittisen toiminnan foorumeja kuten puolueita tai kunnanvaltuustoja, vaan julkinen tila voi olla myös kehittämishankkeen luoma ja väliaikainen tai keskittyä johonkin teemaan.

Ennakkoluuloja, syrjintää tai jopa väkivallan uhkaa kokevat ihmiset saattavat usein kokea julkiset tilat ja tilaisuudet pelottaviksi ja vältellä niitä. Turvallisemman tilan ja tapahtumien periaatteet on kehitetty vähentämään pelkoja ja siten mahdollistamaan kaikkien osallistumisen.

Lopuksi

Syrjään jäävien osallistumisen tukemisessa on lopulta kyse osallistumisen esteiden ja hyötyjen pohtimisesta heidän näkökulmastaan. Toisen asemaan asettuminen ei tietenkään ole helppoa, erityisesti jos oma tausta, sukupolvi tai elämänkokemukset ovat erilaisia. Tässä epäilemättä auttaa, jos toiminnan suunnittelussa on mukana kyseisen ryhmän edustajia. Muita osallistavan kannattaa pohtia eroja valta-asemissa, arvoissa ja ennakkoluuloissa, joita hänen ja osallistettavien välillä on. On tärkeää pyrkiä suhtautumaan eroihin avoimesti ja olla olettamatta, että muut jakavat samat arvot, tavoitteet ja intressit. Osallistamisen tulee perustua pikemminkin erilaisten kulttuuristen koodien kohtaamiseen, kuin toisissa nähtyjen puutteiden korjaamiseen, kuten kulttuurialalla asiaa pohtinut Arto Lindholm (2015, 142) on todennut. Se on äänen ja toimijuuden mahdollistamista ja päätösvallan jakamista muille.

Haavoittuvassa asemassa olevien osallistumisen tukeminen voi parhaimmillaan auttaa saamaan heidän ääntään paremmin kuuluville julkisten resurssien jakamista koskevassa poliittisessa keskustelussa.

Osallistumisen polarisoituminen on yksi oire yhteiskunnan laajemmasta eriarvoistumisesta, joka ilmenee esimerkiksi terveys- tai tuloeroina tai haavoittuvassa asemassa olevien väestöryhmien marginaalisena asemana julkisessa keskustelussa (Isola ym. 2020, 165). Haavoittuvassa asemassa olevien osallistumisen tukeminen voi parhaimmillaan auttaa saamaan heidän ääntään paremmin kuuluville julkisten resurssien jakamista koskevassa poliittisessa keskustelussa. Monesti osallistumiskanavat tai hankkeet ovat kuitenkin paikallisia tai teemakohtaisia, ja niiden mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ilmentymiin voi olla vähäinen. Siksi osallistaminen voi tukea muttei korvata eroja tasoittavaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Osallistumattomuus ei välttämättä kerro passiivisuudesta. Usein vähemmän julkiseen toimintaan osallistuvat, esimerkiksi työn ja koulutuksen ulkopuoliset nuoret, voivat olla aktiivisia omissa sosiaalisissa verkostoissaan ja auttaa muita arkipäivässä (Häikiö & Snellman 2017). Tällainen yksityisen piirissä tapahtuva aktiivisuus on yhtä arvokasta kuin toiminta julkisessa tilassakin. Toisaalta myös kansalaistoiminta elää ajassa, ja vaikuttamisen tavat muuttuvat. Yksittäisen hankkeen tai toiminnan kohdalla osallistumattomuus voi kertoa myös siitä, ettei toiminta – sen mahdollisesta yhteiskunnallisesta merkityksestä huolimatta – enää puhuttele potentiaalisia osallistujia.

Blogiteksti perustuu laajempaan artikkeliin, mikä julkaistaan ministeriön julkaisusarjassa ilmestyvässä ”Polkuja kansalaistoiminnan tulevaisuuteen – Keskustelunavauksia osallisuuden, kumppanuuden ja kansalaistoiminnan vahvistamiseksi maaseuduilla” -julkaisussa.

Polkuja_msl

Kirjoittaja

Marko Nousiainen erikoistutkija, Yhdenvertaisuus, THL

Lähteet

Aarninsalo, Lyydia, Jäske, Maija, Kulha, Katariina, Leino, Mikko & Setälä Maija (2020) Moniäänistä ja perusteltua päätöksentekoa. Puntaroivat kansalaiskeskustelut poliittisten kiistakysymysten ratkaisussa. https://paloresearch.fi/kansal... luettu 23.3.2023.

Boldt, Georg (2021) Citizens in Training. How institutional youth participation produces bystanders and active citizens in Finland. Tampereen yliopiston väitöskirjat 374. Tampere: Tampereen yliopisto.

Häikiö, Liisa & Snellman, Karita (2017) Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Teoksessa Bäcklund, Pia, Häkli, Jouni & Schulman, Harry (toim.) Kansalaiset kaupunkia kehittämässä. Tampere: Tampere University Press. 118–135.

Häikiö, Liisa, Lehtonen, Pauliina & Salminen, Jarkko (2016) Globaalin menetelmän paikalliset käytännöt – Osallistuva budjetointi Tesomajärven suunnittelussa. Yhdyskuntasuunnittelu 54(1). http://www.yss.fi/journal/glob... luettu 2.3.2013.

Isola, Anna-Maria, Nousiainen Marko & Valtari, Salla (2020) Osallisuustyö välineenä heikossa asemassa olevien vallan lisäämiseen. Teoksessa Suoninen-Erhiö, Lea, Pohjola, Anneli, Satka, Mirja & Simola, Jenni (toim.) Sosiaaliala uudistuu. Tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä. Helsinki: Huoltaja-säätiö. 165–188.

Jalonen, Harri, Kokkola, Jussi, Kaartemo, Valtteri, & Vähämaa, Miika (2021) Sosiaalisen median hyödyntäminen nuorten palvelujen yhteiskehittämisessä. Hallinnon tutkimus 40(1), 5–40.

Jousilahti, Julia (2011) Kokeillen kohti parempaa demokratiaa. Opas demokratiakokeiluihin. Demos/Helsinki. Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 2/2021. https://bibu.fi/kokeillen-koht... luettu 20.2.20231.

Jäntti, Anni & Kurkela, Kaisa (2021) How Municipalities Can Enhance Citizen Participation? – Exploring the Views of Participants and Non-Participants. Scandinavian Journal of Public Administration, 25(1) 23–42.

Kukkonen, Minna, Hytti, Tytti, Nousiainen, Marko, Miettinen, Iiris & Isola Anna-Maria (2021) Pelillisyys. Hyte-toimintamalli 1/2021. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/handle/... luettu 21.02.2023.

Landemore, Hélène (2020) Open Democracy: Reinventing Popular Rule for the Twenty-First Century. Princeton: Princeton University Press.

Leemann, Lars, Nousiainen, Marko, Keto-Tokoi, Anna & Isola, Anna-Maria (2022) Osallisuuden kokemus aikuisväestössä. Teoksessa Karvonen, Sakari, Kestilä, Laura & Saikkonen, Paula (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 94–113.

Lindholm, Arto (2015) Johtopäätökset: voiko ei-kävijöitä osallistaa. Teoksessa Lindholm, Arto (toim.) Ei-kävijästä osalliseksi — Osallistuminen, osallistaminen ja osallisuus kulttuurialalla. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. 136–149.

Lindholm, Arto (2018) Festaripörssiin osallistuneet nuoret. Teoksessa Iso-Aho, Juha & Lindholm, Arto (toim.) Vapaaehtoistyö nuorten syrjäytymisriskin vähentäjänä. Julkaisuja 52. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. 79–84.

Luhtakallio, Eeva & Mustranta, Maria (2017) Demokratia suomalaisessa lähiössä. Helsinki: Into

Nousiainen, Marko (2016) Osallistavan käänteen lyhyt historia. Teoksessa Nousiainen, Marko & Kulovaara, Kari (toim.) Hallinnan ja osallistamisen politiikat. Jyväskylä: SoPhi. 158–198.

Puurunen, Titta (2022) Nuoret ympäri Suomen saavat nyt kertoa suorasanaisesti, mikä heitä ketuttaa – mieltä painavat tekemisen puute ja päihteet. https://yle.fi/a/3-12363771 Luettu 15.2.2023.

Rask, Mikko, Ertiö, Titiana & Ahonen, Veronica (2019) Meidän Korso -hankkeen arviointiraportti. Kansalaisuuden kuilut ja kuplat, 4/2019. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Rask, Mikko, Ertiö, Titiana, Tuominen, Pekka & Ahonen, Veronica (2020) Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin loppuarviointi OmaStadi 2018–2020. Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 5/2020. https://bibu.fi/osallistuvan-b... luettu 20.2.2023.

Schneider, Taina (2019) Uusi julkinen hallinta, yhteistyö ja osallisuus sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnassa. Tapaustutkimus innovatiivisesta huumehoidon hankinnasta. Raportti 14/2019, Helsinki: THL. Stat.fi (2019) Äänestäneet eduskuntavaaleissa 2019 https://www.stat.fi/til/evaa/2... luettu 20.2.2023. Stat.fi (2022) Vapaaehtoistyöhön osallistuminen on vähentynyt 10 vuodessa https://stat.fi/julkaisu/ckto9... luettu 20.2.2023.

Valtionvarain ministeriö (2015) Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu – kaikki käy. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän loppuraportti. Valtiovarainministeriön julkaisuja 39/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.

Ylisalo, Juha (2017) ”Demokratia OK, muukin käy”. EU-aikana aikuistuneet arvostavat demokratiaa muita vähemmän. https://www.eva.fi/wp-content/... luettu 20.2.2023